Taiteilija Janette Backman reissasi ympäri Lappia samaistuakseen maahiseen – näin syntyi upeasti kuvitettu Satu Maahispeikosta

Kaarran pitkän santatietaipaleen päätepisteelle parkkiin. Ympärillä kohoaa kangasmetsä, erämaa kaukana ihmismaailmasta. Sää on sumuinen jo kolmatta viikkoa, mutta ilmassa ei ole aistittavissa sateen uhkaa.

Edessä olevan auton takaikkunasta minua katselee rauhallisin silmin suuri ja valkoinen koira.

Samaan aikaan kun nousen autosta, astuu koiran autosta ulos iloisesti tervehtivä nainen. Hän on Janette Backman, rovaniemeläinen taidemaalari, metsätalousinsinööri ja debyyttikirjailija.

– Terve, tosi mukava tavata! Kiva käydäkin täällä pitkästä aikaa, olin täällä viimeksi 5 vuotta sitten. Lumi! Tules niin mennään!

Koiramummo Lumi loikkaa auton takaluukusta. Hän on täysin valmis nuotiomakkarahetkelle.

Astelemme metsään, alas puisia portaita. Vaimeana metsän halki kiirii korviin Unarinkönkään ikuinen kohina.

Janette hakkaa kirveellä pari vajasta löytynyttä kelopölliä klapeiksi. Kevyet, kuivat klapit kalskahtelevat iloisesti toisiaan vasten, kun asettelemme niitä nuotioon. Nuotio syttyy yhdellä tikulla, ja rauhoitumme alas istuen. Lumi kärttää, milloin repusta ilmestyisi näkyviin ensimmäinen makkara.

– Tässä on sinulle oma kirja, tein siihen omistuskirjoituksenkin, Janette sanoo ja ojentaa minulle mustakantisen, komean satukirjan.

Satu maahispeikosta on Janeten ensimmäinen kirja, teos, jonka taival alkoi jo 8 vuotta sitten. Idea kirjasta ei ollut ensimmäinen kipinä, eikä myöskään ajatus sadusta. Kaikki alkoi taulusta, joka ikään kuin vain syntyi.

– Minulla oli sarvesta tehty koru, johon oli kaiverrettu poron pää, ja halusin maalata siitä oman taulun. Minulla oli ajatus, että poron tausta tulisi olemaan räikeän punainen. Kun poro oli valmis, ei punainen tausta enää tuntunutkaan sopivalta. Maalasin taustalle vihreitä revontulia, ja niihin alkoi ilmestyä erilaisia hahmoja. Olin flow-tilassa, annoin yksityiskohtien vain tulla, Janette muistelee.

Maailma kotijuurakon ulkopuolella

Viimeisenä hahmona tauluun ilmestyi poron sarvilla istuva maahispeikko. Siitä Janette sai idean. Peikosta tulisi satukirjan päähahmo, Halti-niminen maahinen. Halti kiertäisi Lappia, kokisi ja näkisi vuosisatojen aikana monenlaista.

– Olen aina rakastanut luontoa ja liikun paljon luonnossa jo työnikin vuoksi, kun kartoitan harvinaisia kasveja. Kirjaidean myötä aloin vuonna 2012 kuitenkin retkeillä aivan uudella tavalla, halusin nähdä Lapin kaikki eri kolkat, Janette kertoo.

Paljasjalkainen rovaniemeläinen oli jo nuorena rakastunut tuntureihin, etenkin Ylläksen maisemiin. Voidakseen kirjoittaa kirjan, hän halusi kokea mahdollisimman paljon, jotta pystyisi samaistumaan maahisen tarinaan ja maisemien tunnelmaan. Hän alkoi retkeillä myös polkujen ulkopuolella ja kertoo nyt jopa välttävänsä polkuja – mielipaikkoja nykyään ovat Lapin upeat erämaa-alueet.

– Halti on utelias maahinen, joka haluaa nähdä maailmaa kotijuurakkonsa ulkopuolelta ja sydän vetää pohjoiseen, Janette sanoo ja toteaakin heti perään, että Haltissa on paljon häntä itseään.

– Kirjan tarinassa ja maalauksissa on monia hetkiä, joita olen itse retkilläni kokenut. Olen halunnut ikuistaa upeimpien hetkien tunnelman maalauksiin ja satuun.

Teos, josta satu sai alkunsa. Revontuliin ilmestyi muun muassa Janeten edesmenneen koiran, Usvan, hahmo kettuna. Halti-maahinen teki ensiesiintymisensä valkoisen poron sarvella istuen.

Janette muistelee muuan varhaisen aamun hetkeä suolla. Kurkien töräytykset kantautuivat kauempaa, ja Janeten onnistui lintuja häiritsemättä hiipiä lähemmäs katselemaan ja kuuntelemaan kurkien tanssia.

Sadussa Halti kokee saman hetken.

”Peikko kurtisti kulmiaan ja käänsi kylkeään. Vielä nukutti kovin makeasti. Pian peikon torkkuilu ja kuorsauksen tuhina kuitenkin lakkasi, sillä aavalle laskeutunut kurkilauma herätti uinujan töräytyksillään.

– Na, mikä mokoma siellä meukkaa, niin ettei nukutuksi saa? ärmensi peikko, kömpi hereille ja rämpi oranssinpunaisena hehkuvan, saraisen jängän laitaan.”

Esikuvana Lappi-kirjojen legenda

Inspiraation tueksi Janette ei alkanut pelkästään retkeillä ympäri Lappia, vaan hän ryhtyi lukemaan myös Lapista raapustettua kirjallisuutta. Taidemaalariksi itsensä mieltänyt nainen ei ollut koskaan pitänyt itseään kirjailijana. Yksi teos erityisesti teki vaikutuksen.

– Kun löysin Samuli Paulaharjun ja luin häneltä ensimmäisen kirjan, Sompion, rakastuin aivan täysin. Hänen tyylinsä kirjoittaa on aivan omanlaisensa ja hän oli kansanperinteen kerääjänä edellä aikaansa. Uskomaton elämäntyö, jota on pakko arvostaa.

Sompion jälkeen Janette kertookin lukeneensa kaikki kirjastosta löytyneet Paulaharjut.

– Uusia sanoja iskostui päähän ja sitä kautta avautui täysin uusi maailma. Sitten aloin uskaltaa itsekin kirjoittaa.

Jotain Paulaharjun tyylistä on aistittavissa myös Halti-maahispeikon sadussa. Jo upeasti maalattu kartta ja kirjan lopusta löytyvä lapinsanasto tempaavat mukaansa Lapin seikkailutunnelmaan.

Teokset esillä Pallaksella ensi syksynä

Kirjassa on yhteensä 28 maalausta, joista viimeisimmät on maalattu vielä keväällä 2017. Janette kertoo tarinan kohtausten ja taulujen syntyneen varsin sujuvasti käsi kädessä.

– Minulla on kamera tiiviisti mukana retkilläni, ja moni taulu onkin syntynyt ottamani kuvan pohjalta, Janette paljastaa.

Tosielämässä maalaukset ovat varsin suuria, jopa pitkälti toista metriä kanttiinsa. Teokset ovat nähtävillä Pallaksen luontokeskuksella ensi syksynä jopa 3 kuukauden ajan.

Janette on tehnyt maalauksiin kehykset isänsä kanssa. Kehysmateriaaleina on käytetty ladonovien lautoja, kelopuuta, heinäseipäitä ja muuta tunnelmaan sopivaa puumateriaalia.

– Taulut ovat tosi painavia ja jo niiden koko luo omat haasteensa. Niitä ei voi ripustaa näytille, koska kattokoukut eivät kestä. Niinpä minulla on kokoelma numeroituja, eri korkuisia kelopöllejä, joiden päälle taulut asetellaan nojaamaan seinää vasten, Janette kertoo.

”Ei kahlata kiireellä maisemaa läpi”

Kirja sopii niin lapsille kuin aikuisille. Etenkin iltasaduksi lapselle ovat Haltin seikkailut Lapissa varmasti antoisimmillaan. Haltin hahmo on hieman kaihomielinen, sympaattinen mutta myös hieman ilkikurinen. Pahaa Halti ei tahdo kenellekään.

Janette toivoo, että myös aikuiset lukijat omaksuisivat kirjasta tavan keskittyä pieniin hetkiin kaikilla aisteilla sen sijaan, että luontoretkistä tehtäisiin suorittamista.

– Lappi on niin monimuotoinen, sen eri kolkissa on erilainen henki ja maisema. Pienet hetket kuten aamun kaste, puron solina, revontulet ja nuotion rätinä ovat todella sykähdyttäviä, kun niihin keskittyy, Janette miettii.

– Ei kahlata kiireellä maisemaa läpi. Ollaan rauhassa ja koetaan luonto syvällisesti. Kun aidosti kohtaa luonnon, voi kohdata myös itsensä. Minun lempitunteeni on tunturikangas paljaiden varpaiden alla.

 

Satu maahispeikosta -teoksen löydät hyvin varustelluista kirjakaupoista ja voit myös tilata sen täältä.

Kirjan koko kuvitus on ihailtavissa osoitteessa janettebackman.com

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.