Sallan Suomujärven taianomaiset seitakivet

Artikkeli: Eeva Kenttäkumpu

Olin bongannut Sallasta, Suomutunturin lähistöltä kartalta pienen järven, Suomujärven, joka kiinnosti kovasti. Ensinnäkin, järvi sijaitsee noin 250 meren pinnan yläpuolella. Se on noin 100 metriä korkeammalla kuin esimerkiksi Kemijärvi. Korkealla olevat järvet jäätyvät yleensä aikaisemmin. Toiseksi, Suomujärven rannalla oli kartan mukaan seita! Se olisi mukava nähdä.

Kohde kartalla

Retkiluistelu on mukava ulkoilu- ja liikuntamuoto. Mikään ei ole niin kutkuttavaa kuin suunnitella luisteluretkeä jonnekin, missä ei vielä ole käynyt. Nykypäivänä suunnittelun apuna ovat satelliittikuvat ja kartat, sekä tietysti mahdolliset paikalliset ystävät ja tutut.

Suomujärvelle käännytään Kuusamontieltä (valtatie 5) Tonkopuron kylältä Raakkuun päin. Raakun tieltä kääntyy noin 7 kilometrin kohdalla oikealle pienempi metsätie. Sitä ei talvisin aurata. Matkaa rannalla olevalle kodalle tätä pienempää tietä on noin 8 kilometriä.

Vinkki pidempään patikointiin: Tonkopurolla olevasta Tuulenpesästä on sulan maan aikaan retkeilyreitti Suomujärvelle. Patikointireitin pituus on noin 20 km/suunta.

Tällä kertaa oltiin kuitenkin liikkeellä autolla. Kota rannassa näytti siistiltä, mutta emme tutustuneet siihen tarkemmin tai jääneet katsomaan mitä kaikkea muuta rannasta löytyi, vaan laitoimme nopeasti luisteluvarusteet päällemme (naskalit, reppu jossa kuivapusseissa vaihtovaatteet ja heittoköysi) ja nappasimme jääsauvat ja luistimet ja äkkiä jäälle!

Lähdimme kiertämään järveä myötäpäivään. Lähtöpaikka ja kota ovat siis järven luoteispäässä Kelkkalahdessa. Seitakivi olisi kartan mukaan aika lähellä kotaa. Hieman jännittyneenä lähdimme luistelemaan ja hakemaan seitaa. Olisiko kivi mitätön ja huomaamaton järveltä päin? Olisiko tämä aivan hukkareissu siinä mielessä? Olin muutkin houkutellut mukaani mokoman kiven takia. Jo aika kaukaa kuitenkin hahmotin muutamia isoja kiviä rannan tuntumassa. Niitä lähestyessä niiden uljaus paljastui. Seitakiveä ei siis ollut vain yksi, vaan useita kiviä sekä vedessä että maalla.

Kävimme kurkkaamassa myös maalla olevat kivet ja kyltit. Kyltin tekstin mukaan Sallassa on ollut asutusta jo kivikaudella. 1700-luvulle saakka alue kuului Kemin Lappiin ja oli osa Kuolajärven lapinkylää. Paikalla on uhrattu veden- ja metsänjumalille. Paikka on ollut saamelaisille pyhä.

Harmiksemme näiden kivien takana maalla oli hakkuuaukea, joten kovin ei tätä pyhää paikkaa ollut kunnioitettu. Luistelua hakkuualue ei kuitenkaan haitannut. Järvi on pieni, ja rantaviiva mutkittelee muutaman niemenkärjen kautta ja useampien lahtien pohjukoita kiertäen. Saariakin on, yksi isompi Asentosaari.

Retkiluistelussa ehkäpä kauneimpia hetkiä ovat yleensä aamun sarastus ja iltarusko. Tämänkertainen retkemme ajoittui auringonlaskun aikaan. Pohjoisen laskeva aurinko punasi rannan kivet ja kasvit kauniisti. Samaan aikaan järven itäpäästä nousi iso puolikuu.

Jää oli kovaa ja tasaista, heikkoja kohtia ei ollut, ja jäällä edetessä pystyi unohtamaan kaiken muun ja keskittyä juuri tähän hetkeen ja nauttia luistimen liu’un äänestä ja uskomattoman upeista maisemista. Ei ole ollenkaan ihmeellistä miksi juuri tämä paikka on ollut saamelaisille tärkeä ja pyhä.

Alue on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, varsinkin jos haluaa mennä paikkoihin, jotka eivät ole niin tunnettuja. Tienviittojen mukaan alueella on muitakin retkeilyreittejä, joten tutkittavaa varmasti riittää myös kävellen ja maastopyöräillen. Järven rannalla on myös Sallan Yhteismetsän eräkämppä, jota voi vuokrata.