Pussailupaikka kansallismaisemassa? Harjureitistö ja Pususilta Punkaharjulla

Savonlinnaan tätä nykyä kuuluva Punkaharju on yksi Suomen 27 kansallismaisemasta. Kirkasvetisen Puruveden äärellä luikerteleva harju on oivallinen retkeilykohde, jolta löytyy monia rengasreittejä sekä hieman monihaaraisempi Harjureitistö, jonka lonkerot ulottuvat vähän sinne ja tänne. Harjureitistön keskeisin ruoto tarjoaa todella kauniita lampi-, järvi- ja metsätunnelmia, ja siitä on lyhyt poikkeama myös puiselle Pususillalle.

Pususilta kartalla
Harjureitistön pituus 4 km
Tulipaikka: ei
Esteetön: osittain
Saapuminen autolla: useita parkkipaikkoja eri puolilla reitistöä, me lähdimme liikkeelle Kruunupuiston P-alueelta Vaahersalontien varresta.
Saapuminen julkisilla: Luston juna-asemalta pääsee lähes suoraan Harjureitistölle. Esimerkiksi Kruunupuistoon pääsee myös bussilla Savonlinnasta.

Punkaharjun alue on kirjaimellisesti monimuotoinen, joten tässä vielä ensimmäiseksi kartta. Karttaan on merkitty mm. Luston asema sekä Retretti, joihin molempiin pääsee junalla – voit itse valita, kummalta asemalta on mukavampi jalkautua maastoon. Me olimme Itä-Suomen roadtripillä ja matkasimme autolla, jonka jätimme kartan alalaidassa näkyvälle Kruunupuiston P-alueelle.

*Retken jälkeen söimme masut täyteen Hotelli Kruunupuiston antimilla.*

Reitin alku kohti pohjoista ja määränpäätämme Pususiltaa oli esteetön. Leveä sorapolku kulki männikön ja ruskan väreihin pukeutuvan mustikkametsän läpi. Tunnelma oli hieman kuin Lapissa, olomme kotoisa. Alla näkyvä metsäinen näköalapaikka, jonka alapuolella siintää Valkialampi, oli tämän esteettömän reitin päätepiste. Punkaharjulla on kuitenkin useita pyörätuolille sopivia reittejä, joista osasta kerron lisää myöhemmässä jutussani Karjalankalliolta.

*Esteettömän osuuden päätepisteen näköalapaikka.*

Me jatkoimme ei-esteetöntä reittiä eteenpäin. Jykevät kiviportaat korkean metsän uumenissa auttoivat laskeutumaan jyrkimmästä mäestä. Pysähdyimme kuuntelemaan korppia, joka virkkoi meille kovaan ääneen jotakin korkealta metsän latvuksista. Korpin ääni kaikui ja helisi upeasti hiljaisessa, jo hyvin syksyisessä maisemassa.

Hetkeä myöhemmin saavuimme kannakselle, joka erottaa Valkialammen Puruvedestä. Tässäkin oli mahdollisuus istuskeluun, mutta itse keskityin ihailemaan vesien kirkkautta molemmin puolin. Painoin Valkialammen mieleeni tarkasti – vesikasveja oli paljon ja kirkkautta kylliksi, tänne ottaisin snorklauskamppeet ensi kesänä mukaan.

Tähän saakka metsäinen reittiosuus muuttui lammenrantapoluksi. Lammen maisema oli todella kaunis ja polku viehättävä kulkea. Veden toisella puolella kohosi harju, jonka selällä kulki Punkaharjun Harjutie. Liikennettä ei kuitenkaan ollut häiriöksi saakka, tai sitten olimme vain niin onnellisia ja tyytyväisiä, ettemme huomanneet liikenteen ääntä. Yksi pyöräilijä rullaili meitä vastaan, muutoin emme kohdanneet ketään.

Ylitimme puuston suojissa pienen, puisen sillan, joka normaalisti auttaa kulkijat Valkialammen ja Puruveteen kuuluvan Kaarnalahden yhdistävän puron yli. Nyt purouoma oli rutikuiva, ja silta siten hieman surullinen näky. Vesi oli kamalan alhaalla. Sillan jälkeen kuljimme eteenpäin Kaarnalahden rantaa, kunnes käännyimme ylös rinteeseen johtaville kiviportaille.

*Lustolle voi saapua vaikka junalla Savonlinnasta.*

Portaiden yläpäässä kuljimme pienen matkaa Punkaharjun Harjutien laitaa, kunnes polku jatkui tien toiselta puolelta kohti Pususiltaa. Silta häämötti näkyvissä puuston takana, joten polun päätäkään ei ollut vaikea löytää.

*Autotieltä Pususillalle johtava polku.*

Silta oli suurempi ja pidempi kuin mitä olin mielessäni kuvitellut – ehkä mielikuva Pususillasta olisi ollut hieman intiimimpi ja suojaisampi pikku paikka! Mutta ei se mitään, sillalla oli todella hauska kulkea. Vankkarakenteinen keino tarjosi kauniit ja rakentamattomat maisemat kaikkiin suuntiin, ja koska vesi alla oli kirkasta, käytin hyvän tovin myös tähyilemällä pohjan kasveja ja yrittämällä bongata kaloja.

*Maisemia Punkaharjun Pususillalta eri suuntiin.*

Nautimme paikasta rauhassa jonkin aikaa. Ketään muita ihmisiä ei näkynyt missään, satunnaisesti saattoi auto ajaa ohi Punkaharjun Harjutietä pitkin metsän takana. Emme jatkaneet matkaa Lustolle, vaan päätimme lähteä kulkemaan takaisin päin. Koska tie vaikutti hiljaiselta, päätimme palata pysäköintialueelle piennarta pitkin. Näin näkisimme uusia maisemia ja saisimme samalla tehtyä ikään kuin rengasreitin.

Osuimme matkalla Runebergin kummulle, joka on harjun korkein kohta ja 25 metriä järvenpinnan yläpuolella. Vuonna 1939 on kummulle pystytetty kivi, jossa on seuraava säe Heinäkuun viides päivä -runosta: