Mäntyvaara–Pohtimolampi on helppo ja kaunis reitti Rovaniemellä – aikoinaan se oli Lapin ensimmäinen virallinen ulkoilureitti

➡️ 27 km
🔥 3 laavua
📌 Lähtöpiste

Rovaniemellä on ulkoilureitti, josta en ole kuullut oikeastaan mitään, vaikka se alkaa taajama-alueelta ja on infokylttien mukaan myös koko Lapin ensimmäinen virallinen ulkoilureitti. Minäkään en tästä tietäisi, jos retkikarttaa tutkaillessani tuo pitkä, punainen viiva ei olisi kiinnittänyt huomiotani. Uteliaisuus heräsi, ja sehän piti lähteä katsomaan. Lisäjännitystä reissuun teki se, että olin ensimmäistä kertaa elämässäni liikkeellä yksin ja aioin myös yöpyä matkan varrella.

Reitin alkupää on helppo löytää: mennään Mäntyvaaraan, etsitään sieltä kartingrata, reitti lähtee ihan sen vierestä, siellä on hyvät kyltit. Metsään sukelletaan aika lailla välittömästi, tosin ihan erämaalta se ei vielä tunnu, kun siellä risteilee vaikka mitä hiihtolatuja ja muita päristelyreittejä, sekä sähkölinjoja. Pitkospuita tulee vastaan paljon ja ne ovat oikein hyvässä kunnossa, sillä ne on uusittu vuonna 2014. Reitti on merkattu kepeillä, joissa on punainen pää, näyttävät vähän isoilta tulitikuilta.

Mietin, että yksin vaeltaessa päähän tulee varmaan syvällisiä ajatuksia ja uusia innovaatioita syntyy. Noh, minulla soi päässä Turbo Lover. Koko päivän.

Noin kolmen kilometrin taapertamisen jälkeen vastaan tulee ensimmäinen taukopaikka, Mellavaaran laavu. Tätä laavua ylläpitää Rovaniemen kaupunki, sen takia sitä ei ole merkattu retkikarttaan. Minulla oli nälkä jo tässä vaiheessa, nyt ei parane hommata nälkäkiukkua, kun ei ole edes ketään kelle kiukutella. Asetuin siis laavulle keittelemään itselleni lounasta, taas kerran nuudeleita kera kasvisten. Joku vanhempi rouva tuli paikalle, mutta ei huomannut minua katsellessaan metsään päin. Yritin sanoa oikein varovasti, että päivää, mutta hän pomppasi silti ilmaan säikähdyksestä. Juttelin hetken hänen kanssaan, sitten jatkoin matkaa.

Olin lukenut netistä, että tämä on suosittua marjastus- ja sienestysmaastoa. Pari ihmistä tulikin vastaan, kaikki olivat tulleet puolukoiden perässä, mutta huonolla menestyksellä. Sieniä kyllä näkyi paljon.

Laavun jälkeen maasto muuttuu kuivemmaksi, ja yhdessä vaiheessa kävelläänkin ihan kirjaimellisesti hiekkatiellä. Välillä mennään hakkuuaukeiden vierellä, nekin näyttivät oikein kauniilta ruskan aikaan. Myös soisia kohtia tulee vastaan useita.

Noin kilometri ennen seuraavaa etappia, eli Pissinperää, vastaan tuli ihan tuliterän näköinen, nimeämätön laavu, jota ei näy kartassa, eikä ole mainittu reittiselostuksessa. Ihmettelin asiaa vähän, mutta päätin kävellä kuitenkin sinne Pissinperälle asti, paikka näytti kartalla kivemmalta, koska on järven rannalla. Mutta sitten kun sinne pääsin, niin ei siellä ollutkaan laavua, eikä myöskään kuivakäymälää. Liekkö laavu poltettu ja sen johdosta käymäläkin purettu pois. Paikalla oli enää melko ankean näköinen tulipaikka, joten menin pitämään taukoani puupölkyn päälle järven rantaan. Jutun kirjoittamisen jälkeen kuulin, että mysteerilaavu on uusi Pissinperän laavu, jostain syystä se on rakennettu eri paikkaan kuin vanha.

Mysteerilaavu

Pissinperän tienoolla reitti muuttuu. Metsäautotie kutistuu poluksi ja metsä muuttuu suojaisaksi korveksi, välillä ihan lehdoksi. Nyt tuntuu, ettei enää ole ihmisten ilmoilla! Napapiirikin tulee ylitettyä tällä reitillä, se on merkattu vaatimattomalla kyltillä. Myös koko reitin puoliväli on merkattu kyltillä, aika hauska, en ole nähnyt missään tuommoista ennen.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Suuntasin kohti yöpaikkaani, eli Kulkkusenvaaran laavua. Nälkä alkoi tulla taas, ja melkein näin illalliseksi suunnittelemani nokkos-juustopastan leijuvan silmieni edessä ja johdattelevan minua. Lopulta laavu löytyi, ja se olikin oikein kivalla paikalla järven rannassa. Kun näin, miten kauniilta järvi näytti auringon laskiessa, niin ruoka unohtui, ja pitikin räpsiä kuvia. Sain minä sen ruuankin laitettua sen jälkeen.

Yöllä revontuletkin näyttäytyivät hieman, mutta taaskaan mitään järisyttävää näytöstä ei näkynyt, eloisa kaari vain. Minua jännitti etukäteen, että alkaako vilkas mielikuvitukseni laukata pimeän laskeuduttua, mutta onneksi niin ei käynyt, oli vain semmoinen tunne, että ei minulla ole täällä mitään hätää. Ainoat asiat, joita säikähdin, olivat Vennivaaran radiomaston valo sekä kenkääni kiivennyt toukka.

Aamulla heräsin kahdeksalta. Näin, että ulkona on sumuista (Nyt tulisi kauniita valokuvia!), mutta en jaksanut nousta heti ylös. Päätin sulkea silmäni vielä hetkeksi… Sitten heräsin taas, ja kello olikin kymmenen. Sumua ei enää laavusta näkynyt, mutta kun nousin ja katsoin järvelle, niin siellä olikin vielä upeita sumupatsaita. Siinä ainakin tuli vipinää kinttuihin, kun piti taas alkaa kuvaamaan. Laittelin aamupuurot ja -kahvit, sitten itseni ja kamppeeni lähtökuntoon.

Tämän päivän reitillä näkyi paljon erilaista maastoa: kuivaa kangasta, välillä kosteikkoja ja soita. Sonkakivaloa ylös noustessa tulee vastaan todella kuivaa jäkäläkangasta. Juuri kun mietin, että missä kaikki porot ovat, aloin kuulla kilkatusta vähän matkan päästä, ihan kuin joulupukki olisi tulossa! Näkyviin ilmestyikin iso porotokka, mutta harmikseni ei pukkia.

Sonkakivalon jälkeen mennään vähäksi aikaa ihan asfalttitielle, pieni pätkä kävellään Pellontietä pitkin. Siitä lähdetään Karhuvaarantielle, piitkä mäki ylöspäin. Karhunulkin vieressä reitti kääntyy oikealle, mutta päätin tehdä pienen lisämutkan ja poiketa Karhunulkin huipulla. Sieltä oli komeat näkymät. Huipulla on kota, mutta se ei ole retkeilijöiden käytössä, sillä sen omistaa safarifirma.

Karhuvaaralla polku muuttuu hauskasti, näyttää ihan asfaltoidulta, koska kulkijat ovat kuluttaneet uran muuten sammalen peittämään kallioon. Jos ei jaksa poiketa nulkille, niin kyllä tuosta vaaraltakin on hyvä näköala.

Vaaran jälkeen reitti alkaakin olla lopussa, kun Pohtimolammen matkailukeskukseen kuuluvia rakennuksia alkaa ilmaantua näkyviin. Tässä vaiheessa kävellään taas metsäautotiellä. Lopuksi saavuin matkailukeskuksen pihalle, mistä mieheni haki minut kotiin.

Tämä oli oikein hyvä reitti, helppokulkuinen ja hyvät opasteet. Alkupuolen jälkeen saa kulkea rauhassa, Pissinperän jälkeen en nähnyt ristin sielua. Ainoa miinus reitillä on se, ettei Kulkkusenvaaran ja Portimolammen välillä ole ainuttakaan laavua. Siitä huolimatta suosittelen tutustumaan!

 

Juttu julkaistu aiemmin Lähtisitkö-blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.