Korsvikkyrkan, Pernaja
Loviisan Valkon taajamasta 2 kilometriä länsiluoteeseen, Sarvilahden kartanon mailla sijaisee kiistellyn Korsvikintien varrella paikallisesti tunnettu Korsvikskyrkan-luonnonmuistomerkki.
Korsvikintien varrelta on opastus kivikirkolle, josta metsäpolkua pitkin matkaa kertyy noin 500 metriä itse kohteelle. Paikalla komeilee puinen risti, joka kuin opasteen tavoin toivottaa tervetulleeksi paikalle.
Jääkauden mukanaan kuljettamat jättimäiset siirtokivilohkareet ovat ajautuneet paikalle ryppääksi, joista kolme suurinta on muodostanut luolamaisen kirkon holvisalia muistuttavan tilan. Suurin lohkareista, 6 x 8 x 3–5 metriä, on muodostanut luolalle katon. Luola on kooltaan 5 x 2 x 2 metrin laajuinen ja siihen johtaa useita pienempiä sisäänmenoaukkoja itse ”pääoven” lisäksi.


Vastaavia paikkoja, joissa suuret luonnon kivilohkareet on nimetty kirkoiksi löytyy Suomesta useita, näistä voisi mainita Otavan kirkkokivet Mikkelissä, Lintukiiman Peimentenkirkon Nummi-Pusulassa ja Pahojärven piilokirkon Laitilassa.
Korsvikinskyrkanin siirtolohkarekirkko on merkitty GT-tiekarttaan. Romantic geographic society -sivustolta löytyy upea piirros kohteesta.
Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6697512 E 455263


Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!