Heli Lehvola
Olen biologi ja olen jo aika pienestä saakka tiennyt, että joku sellainen luontotyyppi minusta isona tulisi. Viime vuosina minulla on ollut onni viettää sekä työ- että vapaa-aikaani metsissä, soilla, rannikoilla, tuntureilla sekä monissa muissa ympäristöissä. Olen päässyt näkemään lepakoiden saalistelevan veden yllä, kuunnellut riekkojen päkätystä alkukevään kirkkaassa kuutamossa, hiihtänyt hiljaisessa kairassa revontulien alla, kahlannut loputtomilla aapasoilla, kulkenut kuivilla kankailla ikivanhojen mäntyjen keskellä, ihastellut lehtojen runsautta ja ihmetellyt tunturin rinteestä avautuvan maiseman kauneutta. Pieni siivu suomalaista luontoa on koettu, vaan valtavasti on vielä kokematta.
Kotiseutuni ovat Kuopiossa, mutta nykyisin asun Lahdessa ja eteläsuomalaiset luontokohteet – niin edustavat kuin jo muuttuneetkin, tulevat minulle tutuiksi pääasiassa työn kautta. Toki upeisiin luontokokonaisuuksiin tulee tutustuttua vapaa-aikanakin päiväreissuilla tai lyhyillä 1 – 2 yön retkillä. Sydämeni sykkii kuitenkin erityisesti pohjoisen karun kauniille kairoille, jossa lähellä luonnontilaa olevaa metsien, soiden, tunturien, jokien ja lampien mosaiikki jatkuu silmänkantamattomiin. Lapin maan syrjäiset kolkat tuleekin taivallettua pääsääntöisesti läpi hieman pidemmillä, yli neljän yön vaelluksilla ja retkillä.
