Kevon kanjoni kahdella tavalla, Utsjoki

Ylä-Lapin alueella, erämaiden keskellä on tarkemmin varjeltu kohta: Kevon luonnonpuisto. Luonnonpuistoissa kulkeminen muualla kuin merkityillä reiteillä on kielletty, samoin majoittuminen on sallittua ainoastaan merkityillä telttapaikoilla. Tämän voisi olettaa lisäävän ruuhkaisuuden tuntua, mutta tilaa Kevolla riittää samoin kuin yksinkuljettavia taipaleitakin.

Kevon kanjoni kuuluu ainutlaatuisiin retkikohteisiin Suomessa. Lähes 40 kilometriä pitkä, ja paikoin 80 metriä syvä kanjoni luo vaihtelua tunturimaisemiin, ja tarjoaa reitillään myös fyysistä haastetta. Portaiden meneminen niin ylös ja alas tällä reissulla kun tuli tutuksi.

Kevon luonnonpuistossa reittivaihtoehtoja on muutama: yleisin vaihtoehto on kävellä kanjoni päästä päähän aloittaen joko etelästä Sulaojan parkkipaikalta tai pohjoisesta Kenesjärven parkkipaikalta.

Toiseksi, ja kohtapa päästä päähän kävelyä suositummaksi vaihtoehdoksi on nousemassa rengaslenkin tekeminen. Tällöin lähtö ja paluu ovat Sulaojalle, jolloin vältytään auton siirtelyltä ja ylimääräisiltä logistiikkajärjestelyiltä.

Rengaslenkin tekemällä näkee myös Kevon reitin tärkeimmät nähtävyydet: kanjonin sekä Fiellon putouksen, mutta pääsee lisäksi vaeltamaan tunturimaastossa ja voipa reissuun lisätä vielä iltapuhteena Kuivi-tunturin huiputtamisenkin.

Aloitin molemmilla kerroilla vaelluksen Sulaojalta, joka on Karigasniemen tien varressa oleva pysäköintialue. Alussa kuljetaan luontopolkua pitkin, joka tekee 2 kilometrin mittaisen lenkin palaten takaisin parkkipaikalle. Kevon reitti jatkaa kohti pohjoista kahden järven välistä kaistaletta pitkin.

Alkumatkan reilut 10 kilometriä Ruktajärven autiotuvalle ja tulipaikalle taittuu joutuisasti, maasto on pääasiassa tunturikoivikkoa ja helppokulkuista. Monet näyttävät vieraskirjan perusteella käyvän Ruktajärvellä päiväreissujakin.

Varsinaisesti luonnonpuiston alueelle päästään muutama sata metriä Ruktajärven tuvan jälkeen.  Ensimmäisen yön yöpaikaksi valikoitui Lammenpäänä puhuteltu paikka Ristenasjärven rannassa, jossa on Metsähallituksen huoltama nuotiopaikka ja ulko-wc.

Seuraavana päivänä hyvästelemme koivikon hetkeksi, sillä heti Lammenpäästä lähdettyämme nousemme tunturiylängölle. Koko reitin ajan raskaimpiin ylämäkiin on rakennettu portaat helpottamaan nousuja ja suojaamaan maata kulumiselta. Polku-ura näkyy selvänä pitkälle tunturiin.

Tunturista polku laskeutuu alas Suohpásájan nuotiopaikalle, jossa molemmilla kerroilla on kaikista merkityistä taukopaikoista ollut eniten ihmisiä. Iltapäiväaikaan ohitetulle tulipaikalle harva on jäänyt yöksi, sillä muutaman kilometrin päässä pohjoiseen on reitin toinen nähtävyys: Fiellun vesiputous.

Ennen kuin pääsemme seuraavaan yöpaikkaamme Fiellun kohinaan, on luvassa reitin jylhimmät maisemat. Kevon reittiä suositellaan käveltäväksi etelästä pohjoiseen juuri sen takia, että silloin kanjoni avautuu kulkijan eteen yllättäen koko komeudessaan.

Tunturikoivikosta tultaessa yhtäkkiä edessä onkin kanjonin eteläpää, ja Kevon pahdat jatkuvat pitkälle horisonttiin. Ihminen kokee itsensä pieneksi niiden kallioiden edessä.

Kanjonin eteläpään jälkeen saamme esimakua siitä, miksi reittiä kuvataan vaativaksi. Jyrkät nousut ylös ja saman tien jyrkät laskut alas saavat hien nousemaan pintaan kovakuntoisemmallakin.

Reitti kulkee kanjonin länsilaitaa skaidien ylitse. Polku kulkee korkealla helppoa tunturiylänköä, mutta mitä alemmas ja lähemmäs kanjonin pohjalla virtaavaa Kevojokea reitti menee, sen pusikkoisemmassa ja juurakkoisemmassa maastossa mennään.

Päästäksemme Fiellun teltta-alueelle täytyy ylittää Kevojokeen yhtyvä Fiellujoki. Vesi virtaa putouksen ansiosta ylityskohdassa vuolaana, mutta mahdoton tehtävä se ei ole. Ylitystä turvaamaan on Fiellujoen kahlaamolle, samoin kuin muihinkin reitinvarrelle merkittyihin kahlaamoihin laitettu vaijeri ja köydet.

Molemmilla ylityskerroilla heinäkuun puolivälissä ja heinäkuun lopussa vettä oli Fiellulla noin polviin saakka. Viimeisimmän tiedon vesitilanteesta saa Metsähallituksen palvelupisteistä Inarista tai Utsjoelta. Sama pätee kaikkien ylityskohtien veden korkeuteen.

Palvelupisteissä on myös tieto, onko reitti suljettuna: turvallisuussyistä näin saatetaan tehdä esimerkiksi rankkojen sateiden jälkeen, kun ylittämiset eivät ole turvallisia.

Kaikilla reitillä olevilla merkityillä leiritymispaikoilla (luonnonpuistossa telttailu ei ole sallittua muualla) on tarjolla lavereita telttojen alle. Fiellulla niiden hyödyn kivikkoisessa maastossa ymmärtää, vaikka ajatus teltan pystyttämisestä tanssilavalle tuntuu huvittavalta. Kevon reitillä mukaan tarvitsee ehdottomasti teltan. Toki reitin varrella on autiotupia, mutta niitä ei ole tarpeeksi tiheään, eikä esimerkiksi Fiellun telttailupaikalla, joka on lähes jokaisen kulkijan yöpaikka, sellaista ole ollenkaan.

Fiellun jälkeen etelästä tulevalla vaeltajalla on kaksi vaihtoehtoa. Voi lähteä länteen, kohti Paistuntureita niin sanotulle Kuivin reitille tai voi jatkaa kohti pohjoista kanjonin viertä kulkien. Molemmat vaihtoehdot tosin sisältävät jyrkän nousun Fiellujokiuomasta ylös tunturiylängölle. Noin kolme kilometriä Fiellun putouksen jälkeen polku haarautuu, ja Kuivi-tunturille haluava suuntaa siinä kohti länttä.

Ensimmäisellä reissulla suuntasimme kohti Paistuntureita. Maasto muuttuu helppokulkuiseksi tunturiylängöksi, eikä nousuja ja laskuja enää suuresti ole.

Tunturissa myös sääolot voivat vaihdella nopeasti. Aurinkoinen keli muuttui kymmenessä minuutissa rakeilla sävytettyyn ukkosmyrskyyn, ja noin vartin päästä paistoi taas aurinko. Autiotuvalta Kuivi-tunturille lähtee merkitty reitti, joka vie huipulle.

Kuivi kohoaa 641 metriä meren pinnan yläpuolelle ja selkeällä säällä tunturiylänköä näkee kauas.

Matka jatkui huiputusreissun jälkeen kohti Akukammia, jossa ei ole kämppää muista leiripaikoista poiketen, vaan turvekammi. Kuivin ja Akukammin välissä poistutaan myös luonnonpuiston alueelta Paistunturin erämaa-alueelle, joten majoittuminen ei ole enää yhtä rajoitettua ja tiettyihin paikkoihin sidottua.

Viimeistään tässä vaiheessa kulkija huomaa, kuinka paljon nopeampaa tunturiylänkö on kulkea, verrattuna kivikkoiseen kanjonin laitaan. Akukammilta matka jatkui Ruktajärvelle, josta menimme samaa reittiä kuin tullessakin takaisin autolle. Kevon alueen niin sanotulle Kuivin rengasreitille tulee pituutta noin 86 kilometriä.

Jos haluaa kävellä toisen vaihtoehtoisen reitin, eli Kevon kanjonin päästä päähän, matka jatkuu Fiellun jälkeen kohti pohjoista merkittyä reittiä. Fiellulta on rankka nousu ylös tunturiylängölle, missä kuljetaan, kunnes laskeudutaan takaisin kanjoniin ja joen rantaan vähän ennen Roajasjärven leiriytymispaikkaa. Kanjonin päästä päähän vaeltaminen sattui sopivaan aikaan: tunturiylängön kosteikoilla oli hilloja. Maha täynnä terveyspommeja oli mukava jatkaa matkaa. Roajasjärven leiriytymispaikka on veden äärellä, toista puolta koristaa jyhkeä kanjonin seinämä, josta voi bongata lintujen pesiä. Myös hirville alueen vitikko tuntuu olevan mieluisa, jälkiä ja jätöksiä ainakin oli runsaasti.

Roajasjärveltä lähtiessä on luvassa kaksi vaijerein avustettua ylitystä, joissa vesi oli heinäkuun puolessa välissä kohtuullisen vähäisten sateiden jälkeen noin polveen. Virtaus ei ole kova, mutta harkiten kannattaa joki aina ylittää. Turvallisuussyistä lantiovyö on aina syytä avata ennen kuin lähtee kahlaamaan.

Ylitysten jälkeen seuraa nousu tunturiin, jossa nopeasti tuleekin vastaan Gamajotnsuohpasájan kota ja leiriytymisalue. Kota on tarkoitettu säänsuojaksi, sillä puuttomalla tunturialueella tuuli ja vesisade voi yhdistelmänä olla hankala, eikä vaeltaminen huonossa kelissä houkuta. Vieraskirjan mukaan moni onkin ollut kodassa pitämässä sadetta ja odottamassa parempaa säätä.

Kodalta lähdettäessä reitti jatkuu tunturissa. Kerran se laskee jyrkästi tunturipurolle ja nousee saman tien takaisin ylös. Molemmin puolin tunturipuroa on portaat helpottamassa kulkemista. Ennen seuraavaa telttapaikkaa on vielä luvassa koko reitin jyrkin lasku. Sinne on rakennettu portaat ja ne ovatkin koko reitin pisimmät. Sateisella säällä askeleensa saa kumminkin sovitella huolellisesti, sillä puurakenteet käyvät helposti niin liukkaiksi.

Viimeisen jyrkän laskun jälkeen reitti seurailee kanjonissa virtaavaa jokea. Välillä on vitikkoisempaa, mutta loppupään maisemat yllättivät. Karun tunturimaiseman jälkeen vihreä vesistö ja tunturien laitojen metsiköt ovat poikkeava, mutta kaunis maisema. Ennen reitin loppua on luvassa vielä yksi nousu, jonka myötä sanotaan hyvästit kanjonille ja jokirannalle. Nousu Guoikgáhritájan telttapaikalle alkaa illalla jo painaa jaloissa, mutta nousun jälkeen taakse avautuvat maisemat ilta-auringossa palkitsevat. Loppupätkä pohjoiseen päätepisteeseen eli Kenesjärven parkkipaikalle sujuu helposti. Reitti on helppokulkuista ja pitkospuut tekevät siitä joutuisaa. Kenesjärveltä käydäänkin paljon päiväretkellä 2,5 kilometrin päässä Silkeájalla, mutta myös Guoikgahtirájalla asti.

Kevon reitin kävely päästä päähän, Sulaojalta Kenesjärvelle on maastoltaan vaihtelevampi kuin Kuivin reitti. Luvassa on myös paljon enemmän nousua ja laskua kun välillä noustaan kanjonilta tunturiin ja välillä taas tullaan alas jokirantaan. Pituutta Kevon retkeilyreitiksi kutsutulle taipaleelle tulee 63 kilometriä, ja se kannattaa tehdä etelä-pohjoinen suunnassa. Tämä sekä maisemien (kanjoni avautuu yllättäen eteen), mutta myös nousujen ja laskujen suhteen. Sulaojalta lähdettäessä päästään kulkemaan joenmukaisesti alavirtaan, jolloin suurimmat korkeusvaihtelut saa laskeutua nousun sijaan. Tokihan reitin voi kulkea miten päin haluaa, pari päivää siihen kannattaa kumminkin varata.

Kevon kanjonin eteläpää kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7710524 E 482223