Juupajoen rotkolaakso

Talven pimeyden ja harmauden synkistämin mielin selailin valokuvia ja muistin yhtäkkiä sykähdyttävän paikan, johon kävin tutustumassa juhannuksen alla.

Korkeakosken putouksesta alkava, jääkauden muovaama rotkolaakso on Juupajoen tunnetuin luonnonnähtävyys ja varmasti yksi Pirkanmaan hienoimmista luontokohteista. Se on kolmisenkymmentä metriä syvä kasvillisuudeltaan ja geologialtaan arvokas rotko keskellä vanhaa teollisuusmiljöötä.

Tehtailija Edward Walleniuksen saapuessa Korkeakoskelle vuonna 1894 putousten korkeus oli yli kymmenen metriä ja koskessa oli lahkomylly. Padonkorotusten myötä putouskorkeus on nykyisin 22 metriä. Korkeakoski on tuottanut sähkövoimaa vuodesta 1895 alkaen ja nahkateollisuus sai alkunsa Juupajoella vuotta myöhemmin, jolloin Koskenjalasta tuli Suomen ensimmäinen kenkätehdas. Korkeakoski siis kahlittiin samana vuonna kuin Niagara! Voimala on tiettävästi Suomen kuudenneksi vanhin ja sen teho on noin 170 KW.

Helpoimmin rotkoon pääsee seuraamalla Juupajoen rotkon opastekylttejä 58- ja 66-teiltä Korkeakoskelle. Lähes vastapäätä kunnantaloa on Koskenjalan pysäköintipaikka, jolta alkaa jyrkähkö polku alas kanjonin pohjalle. Se muuttuu alhaalla merkityksi rotkoreitiksi, joka seurailee jokea. Polun siltoja pitkin pääsee tutustumaan myös Koskenjalan vuonna 1985 avattuun Kenkä- ja nahkamuseoon (avoinna kesäaikaan ti-su klo 12-18).

Rotkon monipuolinen kasvillisuus on lehtomaisen vehreää ja osin harvinaistakin, joten kulkijoiden toivotaan pysyttelevän polulla. Rotkolaaksoa ympäröivän korkean seinämän ja sen pohjalla virtaavan joen ansiosta paikallinen mikroilmasto suosii myös herkempiä kasvilajeja, kuten kotkansiipeä ja lehtokortetta. Maaperän ravinteisuus ja kosteusolot ovat suotuisat.

Puusto on kuusivaltainen, mutta kosken ja joen ympäristössä viihtyvät myös koivu, leppä, paju, pihlaja ja tuomi. Aluskasvillisuutta hallitsevat saniaiset ja mustikka, mutta rotkossa esiintyy myös mm. puna- ja mustaherukkaa sekä taikinamarjaa.

Eläimistöstä mainittakoon noin 40 rotkossa havaittua lintulajia, joista Suomessa harvinainen virtavästäräkki lienee mielenkiintoisin. Myös tikat ja haukat viihtyvät Korkeakosken rehevissä maisemissa.

Entisaikaan jokea raivattiin kivistä ja lahopuista uittoa varten. Nykyisin tehdään päinvastoin, jotta rotko palaisi luonnontilaan. Matkan varrelle jää pitkospuuosuuden jälkeen Pyykkirannaksi kutsuttu joen kivikkokohta, jonka nimikin jo kertoo, mihin kylän naiset paikkaa ennen vanhaan käyttivät. Merkityn reitin lopussa vastaan tulee Alamyllyksi kutsuttu vanha mylly, josta on enää kiviperustukset jäljellä:

Rotkon loppupätkä yhdistyy keskustaa ja koulukeskusta yhdistävään kävelytiehen, jonka varressa on puupöydällä ja -penkeillä varustettu evästaukopaikka. Reitti on kunnostettu ja viitoitettu EU:n rahoitusavulla vuonna 2009 ja se on pituudeltaan noin 1,5 kilometriä yhteen suuntaan. Jyrkkien nousujen ja laskujen takia se vaatii kohtuullista kuntoa. Polun varrella on opastauluja.