Esittelyssä Tea Karvisen näyttävä uutuusteos: Kansallispuistot  – maamme luonnon helmet

Tänä vuonna ilmestynyt, kaikki 40 kansallispuistoamme esittelevä teos Kansallispuistot – maamme luonnon helmet on niin teksteiltään kuin kuviltaankin rovaniemeläisen Tea Karvisen käsialaa. Kirjan tuoreuden aistii jo ensihätään siitä, että esittelyssä on tosiaan 40 puistoa – myös tänä kesänä kansallispuistoksi ristitty Hossa.

Sain kirjan Retkipaikka-arvostelua varten, ja tehtävä osoittautui varsin mieluisaksi.

Saatetekstissä Karvinen kertoo, että kirja on 7 vuoden työn, yli 700 kansallispuistoissa vietetyn päivän ja 140 000 ajokilometrin tulos. Ammatiltaan Karvinen on toimittaja ja luontokuvaaja.

Jo ensitutustumisella kirjan peruspuitteet vaikuttavat olevan varsin hyvät. Kirja on sopivan kokoinen – ei tihrustettavan pieni, eikä toisaalta mikään järkäle. Selatessa kirja näyttää ja tuntuu laadukkaalta, kauniilta ja uudelta.

Käyttäjäystävällisesti kaikki kansallispuistot on listattu sisällysluetteloksi heti kansiaukeamalla numeroinnin ja kartan kera. Itseä erityisen kovasti kiinnostavan puiston alkusivu on helppo löytää, ja toisaalta jos on aikeissa lomailla jossakin tietyssä Suomen kolkassa, on kartalta helppo tsekata, mitä puistoja alueella tai matkan varrella voisi olla.

Kuvitusta on runsaasti ja kuvat ovat harkittuja. Jokaisen puiston alkusivulle on kerätty puiston perustiedot: pinta-ala, perustamisvuosi, sijainti sekä linkki luontoon.fi-palveluun.

Perusfaktalaatikko jää tässä teoksessa ainoaksi lajissaan, sillä sen jälkeen kunkin puiston esittely etenee leipätekstin, väliotsikoiden, kuvien ja kuvatekstien voimin. Näin ollen teos ei sovellu napostelulukemiseen, vaan vaatii lukijalta keskittymistä, rauhallista ja fokusoitunutta lukuhetkeä. Koska leipätekstissä vilahtelee kosolti paikannimiä, olisi jonkinlainen simppeli kartta kustakin puistosta helpottanut hahmottamista.

Teksti itsessään on sujuvaa ja paikoin kuvailevaa, mutta vaatii häiriötöntä keskittymistä. Siinä mielessä se sopiikin erinomaisesti hiljaisen ja rauhallisen lukuhetken kirjaksi.

Teksteissä Karvinen kertoo omakohtaisia retkikokemuksiaan puistoista, unohtamatta kuvailla niin maisemia, säätä kuin äänimaailmaakin. Pääasiassa kunkin puiston esittelytekstit ovat kuitenkin silkkaa faktaa, kertoen muun muassa siitä, mikä on minkäkin paikan historia ja kuinka se on aikoinaan päätynyt kansallispuistoksi. Karvinen on liikkunut puistoissa sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tunteneet alueen kuin omat taskunsa, ja osanneet näin ollen kertoa niistä tarinoita ja tietoja, joita ihan jokainen poluntallaaja ei tiedä.

”Lihapyörre on ollut lihan säilytyspaikka kesäisin. Lihoja säilytettiin kylmässä vedessä. Hevonperseenmutka vie uittoaikaan. Julma-Ölkyn Ölkky tarkoittaa rotkoa. Se on myös julma: siellä on menetetty ihmishenkiä ja metsästetty riistaa.”
Ote Hossan esittelystä, kirjan s. 67.

Kirjan parasta antia on sen faktoilla kansallispuistoille rakentama lisäarvo kenen tahansa kulkijan silmissä: kun astut kansallispuiston portista, katsot paikkaa heti ensiaskeleilla täysin eri tavalla, kun tunnet hieman sen taustoja. Suo ei ole vain suo: jos historia olisi mennyt toisin, se voisi olla turvetuotantoalue. Metsä ei ole vain metsä: saattaa olla, että sen saaminen ’luonnontilaiseksi’ on vaatinut kovaa ja harkittua työtä, paikallisten päättäväisyyttä, yhteishenkeä ja teollisuudesta saatavan nopean rahan mahtia vastaan taistelemista.

Jokaisella Suomen kansallispuistolla on oma tarinansa, ja juuri ne tarinat tämä kirja nivoo yksiin kansiin hienolla ja arvokkaalla tavalla. Uskon, että tämä teos antaa inspiraatiota myös heille, jotka parhaillaankin tekevät töitä saadakseen jonkin itselleen rakkaan luonnon kolkan joko luonnonsuojelualueeksi, retkeilyalueeksi, ehkä jonakin päivänä jopa kansallispuistoksi.

Ennen kaikkea suosittelen kirjaa kuitenkin ihan tavallisille retkeilijöille, jotka haluavat tietää asioita hieman maisemaa syvemmältä. Ennen kuin astut kansallispuistoon, lue, mikä on sen tarina. Luonto, joka muutenkin olisi silmiesi edessä lumoavan kaunis, muuttuu entistä kauniimmaksi ja entistä merkityksellisemmäksi.

Kansallispuistot – maamme luonnon helmet

Tea Karvinen
Docendo Oy, Jyväskylä 2017
264 sivua
ISBN: 978-952-291-372-2

Jos haluat kirjan itsellesi, niin suosittelemme tilaamaan sen suoraan tekijältä, eli yhteyttä osoitteeseen [email protected].

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.