Retkipaikkoja eri puolilla Suomea.

Tunturin huipulla etelärannikolla – Kasaberget, Siuntio

Tämä tarina kertoo yhdestä fantastisesta paikasta, ja yhdestä retkestäni sinne. Otsikon hurja lupaus kyllä täyttyy ja selviää myöhemminkin, mutta kerron kuitenkin alkuun lyhyesti oman kokemukseni tuon kallion löytämisestä muutamia vuosia sitten yhdellä maastopyöräretkelläni. Olin jo paluumatkalla oikein pitkältä tutkimusretkeltä jonnekin Siuntion kunnan länsiosiin, mutta halusin käydä myös lopulta katsomassa millainen kallio mahtaa ”piileskellä” tuossa kantatie […]

Myllykankaan kivikautinen suurkylä Pedersöressä

Pohjanmaan suurin ja parhaiten säilynyt kivikautisen asutuksen jäänne löytyy Pedersören Hundbackasta eli Myllykankaalta, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan rajalta. Syrjäiseltä ja laajalta hiekkakankaalta löytyy yli 50 kodanpohjan muodostama kokonaisuus, joka on harvinaisen hyvin säilynyt. Paikka on ollut asuttu noin vuonna 3500 eKr, jolloin se sijaitsi meren rannalla, suojaisan lahden pohjukassa. Lahden suulla noin kilometrin päässä maisemaa vartioi […]

Talasjärven kierroksella Hossassa ei retkeilijältä puutu mitään

Talasjärven rannalla Hossassa tönöttää pieni lato, joka hiljaa paikoillaan seisomalla kertoo omaa tarinaansa alueen kauaskantoisesta historiasta. Ladolle on jonkin verran kävelymatkaa, mutta kirkasvetisiä järviä ja erämaisia metsiä rakastavalle retkeilijälle Talasjärven-kierros on suorastaan unelmien täyttymys. Nuuhkimme Hossan kesäistä ilmaa astuessamme ulos autosta soraisella parkkipaikalla Pienen Hossalaislammen vieressä (kartta). Olimme laskeskelleet, että edessä olisi reilun kymmenen kilometrin […]

Avataanko pirun luola? Hampusvaaran pirunreikä on Pudasjärven superhieno salaisuus

Pudasjärven metsissä, Iinattijärven etelärannalla kohoavan Hampusvaaran rinteessä on myyttinen ja aika pelottavakin paikka, jota paikalliset kutsuvat pirunreiäksi. Sukupolvien ajan ovat iinattijärveläiset kertoneet tarinaa pirusta, rumasta äijästä, joka reiässä asuu. Joidenkin tarinoiden mukaan äijällä on sarvetkin. Sumun noustessa on pirun kerrottu kylpevän järvessä. Olin yöpynyt Iinattijärven vanhalla koululla, josta paikallinen Veijo Niemelä oli ystävällisesti tarjonnut minulle ja […]

Paanajärven kansallispuisto tarjoaa idän eksotiikkaa

Rajamuodollisuudet Venäjälle mennessä aina vähän kuumottavat. Onko kaikki propuskat kunnossa, ei kai mukaan tullut mitään rajalla ongelmia tuottavia matkatavaroita, osasinko nyt täyttää oikein ja identtisesti kahteen kertaan tulliselvitys- ja maahantulolomakkeet… Tällä kertaa meitä Venäjälle pyrkijöitä on ihan jonoksi asti rajalla. 17 autokuntaa ja yksi pyöräilijä koiransa kanssa ovat ehtineet jo ennen meitä rajalle. Niinpä meillä […]

Epilän kylpylän rauniot, Tampere

Tampereen Epilässä sijaitsee varovaisestikin arvioiden yksi Tampereen tunnetuimpia salaisuuksia – paikallisen teollisuusmiehen Sixtus Syrjäsen rakennuttaman kylpylän rauniot. Niiden ympärillä risteilee lukuisia lenkkipolkuja, eikä paikalle ole vaikea päästä. Rauniot itsessään ovat ajan hampaan ja kävijöiden kuluttamat, ja luonto on selvästi ottanut oman tilansa takaisin. Raunioiden yllä leijuu kuitenkin tietty mystinen tunnelma, joka houkutteli minut tutustumaan tähän erikoiseen nähtävyyteen […]

Porotalleilla ketään kotona? Yllätyksien iltaretkellä Hossassa

Ilta alkoi hiljalleen värjätä Hossan taivasta ja luontoa. Ajelimme pientä hiekkatietä kohti Kokalmusta. Tien maisemat olivat upeat: suota, metsää, pieniä järviä. Laulujoutsenpariskunta nautti loppukesän kauniista illasta eräällä lammella. Suolla astelivat kurjet. Tien päättyessä ajoimme auton parkkiin (kartta) ja astuimme ulos. Heitin repun selkääni, ja mieheni otti tehtäväkseen huolehtia koirastamme Moskusta, joka kävi vähintäänkin ylikierroksilla tässä […]

Lähiretki Porvoon Sikosaaren lintutornille ja luontopolulle

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Porvoo Jo satoja vuosia kaupunkilaisia muun muassa metsä- ja laidunmaana palvellut Sikosaari on Porvoonjoen suistossa, vain reilun parin kilometrin päässä Porvoon keskustasta, eli aitoa lähiluontoa. Ymmärrettävästi Sikosaari on osa Porvoon kansallista kaupunkipuistoa, johon kuuluu monenmoisia arvokkaita historiallisia alueita ja luontokohteita. Noin 1,5 kilometrin mittainen luontopolku ja lintutorni löytyvät saaren koillisosasta. Jos kohta […]

Salpapolku, osa 2 – Miehikkälä

Retkikuntamme tarkoitus oli tehdä kaksipäiväinen retki uudistuvan Salpapolun maisemissa. Tarinan ensimmäisessä osassa käsittelin Virolahden-puoleisen alueen, jonka linnoitusrakenteellisesti monipuolisimpiin kohteisiin tutustuimme välillä Ravijoki–Soikonvuori. Toin myös esiin seikkoja miksi Salpalinjaa alettiin rakentamaan talvisodan jälkeen, ja sen, miltä taholta maamme sai materiaalista, rahallista ja rakennusapua hankkeen toteuttamiseen. Uudet kohteet jo siinsivät silmissämme, kun heräilimme valkenevaan aamuun. Yöllä loppunut sadekaan […]

Hilla kasvaa pitkospuilla

Patikointipäivä Nikaraisten kirkkotiellä, Multia

Nikaraisten kirkkotie ei ole asvaltin ja suojateiden saattelema väylä puiston poikki, vaan vie kulkijan taivaltamaan keskisuomalaisessa korvessa. Multian metsien ja peltojen halki kulkeva reitti on kokonaispituudeltaan noin 34 kilometriä, joten ihan hetkessä ei ole kirkonmenoihin aikanaan Nikaranperän suunnalta kipaistu. Nikaraisten kirkkotie ehti painua liki unohduksiin, mutta kiitos Multia-Seuran, Nikaran kyläyhdistyksen, Pienimäen suvun ja Ympäristökeskuksen aktiivisuuden, […]