Retkipaikkoja eri puolilla Suomea.

Jättiläisneidon kyyneleet – Kitsiputous, Kilpisjärvi

Olet todennäköisesti kuullut laulun nimeltä Haltin häät. Jos olet lisäksi kuunnellut laulun kertomaa tarinaa, tiedät sanojen kertovan jättiläisrakastavaisten epäonnisesta rakkaudesta, siitä kuinka he juuri ennen vihkimistään joutuivat pakenemaan pohjoisesta vyöryviä jäitä ja lopulta jähmettyivät jäiden alle Kilpisjärven rantaan. Siellä he edelleen vielä tänäkin päivänä ovat tuntureiksi muovautuneina, nuori, komea Saana ja kyyneliään vuodattava kaunis Malla. Mallan […]

Salpapolku, osa 1 – Virolahti

Salpapolku on noin 50 kilometriä pitkä retkeilyreitti Virolahdella ja Miehikkälässä. Se myötäilee 1200 kilometriä pitkää linnoitusvyöhykettä, Salpa-asemaa eli Suomen Salpaa, joka alkaa Virolahdelta ja jatkuu aina Jäämerelle saakka. Tämä linnoitusketju on rakennettu sotiemme vuosina 1940–41 ja 1944 Suomen itärajan puolustamiseksi. Ennen kuin lähdemme matkaan, on varmasti syytä hieman tarkentaa, mikä sai suomalaiset ja sen aikaisen sodanjohdon […]

Ekuddenin tenhoavalla luontopolulla, Porvoo

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Porvoo Ekuddenin luontopolku tarjoaa tammen tenhoa, metsälehmusmaisemaa, kuusikon kuiskintaa ja lintuperspektiivin kahisevaan kaislikkoon. Luontopolku löytyy noin kolme kilometriä etelään Porvoon ydinkeskustasta, ja sillä on pituutta noin puolitoista kilometriä. Vaikka matka voi kuulostaa lyhyeltä, pitää luontopolkuretkelle varata reilusti aikaa, sillä ainakin minä pysähtelin jatkuvasti!   Ensimmäinen luontopolun rasti tuli vastaan heti pellolla, jonka […]

Onko tässä laavu Suomen kauneimmalla paikalla? Muikkupuro, Hossa

Oli elokuun alku ja suomalainen loppukesä antoi parastaan. Ajelimme pienellä autollamme soraista metsätietä. Minä, mieheni ja koiramme Mosku kuikuilimme ikkunasta maisemia. Auringonvalo siivilöityi hienosti pilvien ja valoisan metsän läpi. Kuntta oli kauniin kellanvihreä ja avara. Puut korkeita ja suoria, tuuli hempeä. Tuleva kansallispuistomme Hossa otti meidät niin kauniisti vastaan, että tuumasimme: näillä nurkin voisi joskus […]

Vaara-Suomen reunalla: Ohtavaara ja Ohtosen erämaa, Pudasjärvi

Kalenterin mukaan oli kesä. Lämpömittarin mukaan ei. Mutta jostakin syystä kesälomat määräytyvät kalenterin, eikä säiden mukaan. Niinpä perheemme vietti heinäkuuta edelliskesien tapaan minun ja vaimoni lapsuusmaisemissa Pudasjärvellä. Erään sunnuntain koiralenkki suuntautui lapsuuden lempimaisemiin Ohtavaaraan, ja sen juurella sijaitsevaan Ohtosen erämaahan. Kohde ei ole mikään virallinen retkeilyalue, mutta maisemiltaan ja luontoarvoiltaan ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Huomasin, että reittimme varrelta […]

Etelä-Pohjanmaan huipulla – Suokonmäen näkötorni

Sain viettää lapsuuden kesät maalaiskylässä kahden mäen välisessä laaksossa. Kesät kuluivat luonnon rytmin mukaan. Keväällä alkoi vihertää, kesällä sato kasvoi ja pimeinä syyskesän iltoina kuivaajalta leijaili tuoreen viljan tuoksu. Vielä tuolloin en tiennyt asuvani hyvin poikkeuksellisessa paikassa, Lehtimäen Suokonmäellä. Etelä-Pohjanmaan mittakaavassa harvinaisen korkea Suokonmäki sijaitsee Alajärven Lehtimäellä. Sen laella on ollut asutusta ja viljelyksiä pisimpään […]

600-vuotiaan Laukon kartanon musta hevonen on Lönnrotin kantele

On kesäinen päivä Vesilahdessa, kun saavun Laukon kartanon maille. Käännyn motoristien suosimalta mutkatieltä Hinsalantielle, ja eteeni avautuu näkymä Suomalaiseen Pemberleyhin, romanttiseen kartanomiljööseen, jonka voisi kuvitella vain Jane Austenin fiktioksi. Vanha koivukuja johtaa peltojen poikki kohti valkoisia rakennuksia, Pyhäjärven rantojen väliin jäävää kannasta myöten. Pellon matalin ja keväisin tulviva kohta on joutsenten suosiossa. Tien oikealla puolella, Laukonselällä, […]

Erämaatilan tunnelmaa Närängänvaarassa

Minulle onnekkaalle tämä erämaan keidas on lähiretkeilykohde – Kuusamosta tunnin ajon kuluttua voin heittää repun selkään ja suunnata kulkuni kohti Närängän erämaatilaa. Kun haluan päästä nauttimaan erämaisesta tunnelmasta, luonnonmetsän rauhasta tai lintusuon äänimaailmasta, käännän auton keulan kohti Närängänvaaraa ja Hyöteikönsuota. Retkikaverin kanssa kipaisemme vaaran alta parkkipaikalta sorastettua polkua ylös vaaraan. Karhunpentuko se on rapsahtanut puuhun, vai […]

Varlaxudden, Porvoon saaristo

Emäsalon rantarauhaa: Varlaxudden, Porvoo

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Porvoo Haikailetko katselemaan aavalle ulapalle, vaikka alla ei ole venettä? Silloin suunnaksi sopii vaikkapa Porvoon saaristoon kuuluva Varlaxudden, joka sijaitsee aivan Emäsalon eteläisen kärjen tuntumassa, kaupungin itäpuolella. Emäsalo on toki saari, mutta hulppean kokoinen sellainen – peräti 34 neliökilometriä – joten sinne pääsee siltaa pitkin. Vaikka Uudenmaan virkistysalueyhdistykselle kuuluva Varlaxudden on laajuudeltaan […]

Fagerbackan karjamajakylässä eletään menneisyyden kesiä uudelleen

Pedersöressä, entisessä Purmon pitäjässä on metsän keskellä pieni Fagerbackan kylä, jossa aika tuntuu pysähtyneen vuoteen 1925. Kyseessä on yksi harvoista nykyaikaan säilyneistä karjamajakylistä. Vuosina 1825–1925 käytössä ollut pienten mökkien, navettojen ja latojen muodostama kylä palveli karjan metsälaidunnusta, mutta siitä tuli monelle siellä aikaansa viettäneelle eräänlainen kesämökkikylä, kesäaikainen mansikkapaikka. Entisaikaan karja laidunsi kesäisin vapaana metsissä, syöden […]