Paluu Utsjoen retkeilyreiteille (Härkävaara-Kalkujoenlaavu)
Oli ehkäpä kesän ensimmäinen lämmin päivä, kun sunnuntaina päätin lähteä pitkän ja pimeän talven jälkeen vuoden ensimmäiselle patikalle.
Utsjoen Paistunturin erämaa-aleen puolella kulkee 35 kilometriä pitkä retkeilyreitti, jolla voi tehdä pienellä kartantutkimisella omia lyhyempiä retkiä.
Yksi omista suosikkireiteistäni on Härkävaara-Johtalanvárri-Kalkujoenlaavu, jolla ei tarvitse poiketa kuin hieman polulta ja silti pääsee eksymättä tahtomaansa pisteeseen. Toki ensikertalaisella täytyy olla kartta mukana jotta löytää varmasti perille polulta poiketessaan. Muuten koko Kirkkotuvat-Härkävaara-Vuolleseavttetvárri-Luontotupa reitti on merkattu.
Kotipihalla säätä tutkaillessani tein arviointivirheen ja puin takin alle pitkähihaisen paidan. Jo 20 metriä Mantojärven pohjoispäästä alkavan mönkijäreitin alusta jouduin riisumaan takin pois ja jatkamaan matkaa hikoillen.
Reitin oikea lähtöpaikka on Utsjoen kirkon parkkipaikalta ja käyttämäni mönkijä/kelkkaura yhdistyy merkatun polun kanssa hieman ennen Härkävaaran (Heargevárri) taukopaikkaa. Ura oli helppokulkuinen ja kulki kauniin, kapean joen myötä. Joki piti ylittää kerran, mutta pienen uralta poikkeamisen jälkeen sopiva ylituskohta löytyi ja kengät eivät kastuneet.
Uran yhdistyttyä merkatulle polulle harpoimme koiran kanssa Härkävaaran taukopaikalle. Taukopaikalla on nuotiopaikka, kelopöytä, halkolato, kierrätyspiste, huussi ja ainakin yksi tasainen telttapaikka. Vieressä solisee sama kaunis joki ja lännestä avautuu tunturimaisema.
Samaa merkattua polkua pitkin kuljimme tasaista nousua ylös Vuolleseavttet-tunturille, josta pikkuhiljaa avautui kauniit maisemat Paistunturin erämaahan. Ihailin ja pysähtelin kuvaamaan maisemia samalla kun koira puski eteenpäin kohti huippua.
Vastaan tulee yllättäen kaksi kivikasaa, ja tuuletinkin jo huiputusta aikani, kunnes hoksasin edessä vielä korkeamman kohdan. Jatkoin matkaani ja huomasin oikean huippumerkin… Vaikka viime kesänä tuli kuljettua kahdesti sama reitti, en millään meinannut muistaa valehuippua. Olikohan joku muukin erehtynyt huipusta ja kasannut kivet huiputuksen merkiksi?
Laskeutuminen tunturilta alas on hankalaa kivisen polun takia. Tässä kohtaa reittiä saa melkein tosissaan keskittyä kävelyyn ettei nilkat taitu. Muuten koko reitillä ei ole ollenkaan hankalia kohtia, joten reittiä voi suositella kaikenkarvaisille retkeilijöille, kunhan kunto vaan riittää.
Johtalanvaaralla poikkesin taas omille reiteilleni, mutta tällä kertaa fiksummin kuin viime kesänä. Alue on minulle jo paljon tutumpi kuin tuolloin ja fiksuna tiirailin tunturin rinteestä mahdollisimman avonaisen reitin idässä näkyvälle Kalkujoen laavulle. Toisin kuin yleensä omilla reissuillani, nyt ei tarvinut poikkelehtia koivuryteköiden ja kivikasojen lävitse…
Merkitty polku jatkuu Johtalanvaaralta Utsjoen luontotuville, Kalkujoen laavulle ja 10 kilometrin päähän Kuoppilasjärvelle autiotuvalle. Itse jatkoin laavulta merkittyä Geologista polkua kylälle ja sieltä kotiin.
Retkelle lähdin testaamaan minkälaista on kulkea vetävän metsästysvietin omaavan koiran kanssa, ja miltä tuntuu mennä noinkin ”pitkä” matka yksin ilman seuraa. Oletin, että alun metsäosuuden aikana karhupelkoni nousisi uusiin sfääreihin ja hiippailisin mahdollisimman kovaa ääntä pitäen avarammille alueille – mutta sainkin yllättyä oman rauhan viehättävyydestä. Ketään ei häirinnyt jatkuva kuvaaminen ja pysähtely maisemien ihasteluun. Ja koirakin kulki nätisti edellä, mitä nyt yritti muutaman linnun ja myyrän perään lähteä.
8,2 kilometrin pituiselle reitille sain kuluetttua 2 ja puoli tuntia, mukaanlukien jatkuva valokuvaaminen ja yksi pidempi tauko. Ei paha päiväretkeksi!
Hyvä vinkki samalla alueella liikkuville- kuvissakin näkyvä Ailigas-tunturin radiomasto näkyy melkein koko reitin ajan idässä päin. Hyvä kiintopiste!
Härkävaaran taukopaikka kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7751272, E 498159.
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!