#Suomiretki – haastattelussa Nella, nainen tempauksen takana

#Suomiretki on Kaukokaipuumatkablogia pyörittävän Marinellan luoma hyvän tuulen tempaus. #Suomiretki-tempauksen idea on haastaa kaikki suomalaiset – ja etenkin suomalaiset matkabloggaajat, hänet itsensä mukaanlukien retkeilemään Suomessa ja osallistumaan kotimaanmatkailua kunnioittavaan sosiaalisen median haasteeseen luontomatkailun näkökulmasta. Jokainen saari, järvenranta, kansallispuisto, keskustan tai laitakaupungin koluamaton katu tai vaikka pieni metsäpolku, kallio ja Helsingin edustalla paikkaansa pitävä saari on reissun arvoinen. Matkalle lähteminen ei aina vaadi lentolippujen hankkimista.

2-Torronsuo-1

Näin mainio idea herättää oitis mielenkiinnon. Kuka sitten on nainen sen takana?
-Olen Marinella, alati metsäläistyvä kaupunkilaistyttö, tuulen tempoma kesäheinä, majakoita kohtaan suurta rakkautta tunteva hämeenlinnalainen. Etelä-Suomen kansallispuistoja koluava eväsretkeilijä. Pohjois-Savon havumetsien kasvatti, Helsingin utelias uudisasukas, digialan ammattilainen. Ja kalastajan tytär: Koskeloveden ahvenaiset perkasin jo pienenä tyttönä vaan suurta haukikalaa olen jahdannut koko nuoren ikäni. Siellä se komea huilaa rantaveden kuunsillassa syöttiini käymättä. Kai meidän on vain tarkoitus vanheta yhdessä.

Nellalle Suomiretki on myös elämäntapa, jonka hän on löytänyt vasta hiljattain.
– Olen verrattaen nuori retkeilijä, mitä tulee kotimaanmatkailuun. Retkillä olen toki käynyt aina, mutta ne ovat kohdentuneet lähinnä kesämökin lähimetsiin: kutsuin itseäni pienenä samoilijaksi, ja lähdin keppi kädessä tutkimaan viereistä kangasmetsää. Retkeily on nostanut päätään vasta hiljan, mutta vienyt sydämeni sitäkin nopeammin.

1-Aamukaste

Suomiretki voi olla kotimaahan kohdistuva pidempi viikonloppureissu, kesämökkiloma, sunnuntaikävely tai vaikkapa uutta reittiä duuniin tai kotiin kuljettu työmatka.

Ajatus syntyi, kun Nella oli kirjoittanut Kaukokaipuu matkablogia likineljän vuoden ajan julkaisematta kuitenkaan kovinkaan montaa kotimaanmatkailua käsittelevää artikkelia.
– Suomi on upea maa matkustaa, ja toivonkin ihmisten ja kanssamatkabloggaajien valitsevan seuraavaksi kohteekseen jonkun kotimaan helmen. Matkablogien perimmäinen tarkoitus lienee hyvän fiiliksen, inspiraation ja matkavinkkien jakamista, myös suunnan näyttämistä. Matkablogit ovat paljon muutakin kuin reppureissu Aasiaan.

6-Sammal

Mutta mitä ihmettä kotimaa voi tarjoa maailman ihmeitä nähneelle matkablogaajalle?
-Maailman kauneimman naisen, Suomineidon, saloja ja suloja. Eli nimenomaan niitä ihmeitä: ajatuksen muruja siitä, ettei aina tarvitse lähteä lahden toiselle puolen tai toiselle mantereelle.

Tällainen tempaus on otettu varmasti hienosti vastaan?
-Reilun kahden kuukauden aikana Instagramiin on jaettu yli 800 #suomiretki-kuvaa ja matkabloggaajat ovat lähteneet tempaukseen yli 70 blogikirjoituksen voimin. Se lienee parasta palautetta.

5-Metsä

Lempiretkikohteen nimeäminen käy vaivatta. Paikka on Kirkkonummen Meiko, jonka maisemia Nella on kavunnut ihailemaan jo useaan otteeseen.
-Voisin istua kalliolla koko illan ja yön, kunhan vain termarissa on tarpeeksi kuumaa.

Sitten viimeiseksi se tärkein kysymys, jota jokainen meistä retkeilylle sydämensä menettäneistä pohtii alati. Minne seuraavaksi?
– Lähden tulevana lauantaina Länsi-Suomenlahden majakkaretkelle, jonka aikana noustaan Rönnskärin majakkasaarelle, ihastellaan Kallbådan majakkaa mereltä käsin, vaelletaan Jussarössä sekä sen hylätyn kaivosyhdyskunnan maisemissa. Sen jälkeen lähdemme mieheni kanssa kuukaudenmittaiselle Euroopan road tripille Alppien vuoristomaisemiin, ja kuunsillassa lekotteleva haukikala odottaa minua saapuvaksi heinäkuun viimeisellä viikolla.

utomajakka

Ja kaiken hyvän hyvin lisäksi, Nella liittyi vastikään Retkipaikan kirjoittajien vahvuuteen. Hänen oman bloginsa lisäksi voitte lukea Nellan tarinoita jatkossa myös Retkipaikasta.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi