Mustavalkoisella Särkitunturilla, Muonio

Muonion Särkitunturi on monille tuttu kesän tai ruskaretken kohde. Kuvia, joissa Särkitunturin laella levittäytyvä kaunis lampi heijastelee taivaan ja maan värejä, on some pullollaan.

Mutta minä en ollut koskaan ollut Särkitunturilla. Aina ohi ajaessa olin tiennyt sen olevan jossain lähellä, ja pääni pyöri kuin pöllöllä kun yritin hahmottaa, missä se oikein kohoaisi se kuuluisa Särkitunturi. Mutta polun lähtöpiste ei ollut koskaan osunut silmiini, eikä myöskään tunturin huippu.

Eihän se huippu taida tielle näkyäkään. Kaikkien tuntema Särkitunturi oli minulle mysteeri viime viikonloppuun saakka.

Sunnuntaina ajelin Pallaksentietä pitkin kohti tapaamispaikkaa. Sää vaikutti lupaavalta, ja Pallasten huiput kylpivät marraskuun auringossa. Pilven reuna kuitenkin alkoi kuin veitsellä leikaten: pilviharson hennosti peitellessä Pallasta, oli Lommoltunturi jo kokonaan sankan pilven alla.

sarkitunturi

Myöhästyin tapaamisesta muutaman minuutin, kun piti kesken matkan kääntyä ympäri, jotta sain yllä olevan kuvan otettua.

Särkitunturin parkkipaikalla oli kaksi autoa. Ei linja-autoja, kuten ruska-aikaan. Päättelin, että varmaan saisimme aika rauhassa olla.

Parkkipaikalla minua vastassa oli Minttu. Sepä olikin iloinen ensitapaaminen! Heitimme reippaasti reput selkään ja suuntasimme tunturiin. Heti ensi metreillä olimme lähteä väärään suuntaan, kun polun alussa haarautuivat kävely- ja kelkkareitti sekä hiihtolatu. Alkusekoilujen jälkeen reitti oli selvä.

Ja kuinka mustavalkoinen tunturi yhtäkkiä olikaan.

sarkitunturi-3

Maisema oli unenomainen. Reitti oli leveä ja huoleton seurata, ja kun ei tarvinnut pelätä eksymistä, oli mukava uppoutua metsän kauneuteen ja jutusteluun. Luntakin oli niin vähän, että sama kuin ei olisi ollut ollenkaan. Paitsi maiseman kannalta.

Kiireetön sunnuntai. Hiljainen tunturi. Tuuleton metsä, ikiaikaiset puut. Lapissa on niin helppo olla onnellinen.

sarkitunturi-16

Pysähdyimme ihailemaan yhtä suurta aihkia, joka oli kiertynyt jo komeasti. Siinä oli isoja jo kelottuneitakin oksia, ja puun harteilla lepäsi kokonainen tukki, irronnut puusta joskus.

Mutta aihki eli. Painoin käteni sen runkoon ja annoin jäljen sulaa. Tuntui hyvältä, kun puun pintaa peittävän jään kiteet hiljalleen pehmenivät ja lämpenivät kämmenen ja sormenpäiden alla.

sarkitunturi-8

Kerroin Mintulle tarinan siitä, miksi aihkit ovat joskus kieroja. Kerron siitä teillekin toiste, mutta voin jo vihjata, että se liittyy jättiläisiin. Minttu oli tarinasta riemuissaan!

Olipa reitin varrella notkelmassa komea kota. Sen vieressä oli puuvaja ja huussit, kaikki uuden ja hienon näköistä. Kapusimme kodan terassille ja joimme pulloista vettä. Kodan vierellä oli metsälampi, jäässä.

Huipulla sitten olimmekin vahingossa mennä puuvajaan kahville.

sarkitunturi-11

Niin sievä kuin se olikin, ei siellä ollut paikkaa meille, polttopuille vain.

Pienen matkan päässä oli yhtä sievä huussi.

sarkitunturi-13

Jäätyneen lammen rannalla oli tulipaikka. Paljaalla huipulla puhuroiva tuuli puri siihen kovasti, joten päätimme suunnata kolmannen lammen rantaan, jonka reunalta olimme huomanneet suojaisalta näyttävän männyn ja sen juurella olevat kivet, jotka kutsuivat istumaan.

Mintulla oli mukana pyllynalunen, jonka virittelimme kiven päälle ja mahduimme siinä molemmat hyvin istumaan. Minulla oli kahvia termarissa ja maitoa pullossa. Mintulla oli eväskeksejä.

Siinä istuimme männyn alla ja juttelimme syntyjä syviä Lapista, elämästä ja onnellisuudesta. Poroista, pakkasesta, kaamoksesta ja turisteista. Mitä nyt etelän tyttäret voivat Lapissa ihmetellä.

Ja se oli juuri sillä hetkellä maailman hienoin hetki, hiljaisen tunturin autiolla, jäätyneellä huipulla.

sarkitunturi-20

Aiemmin julkaistu juttumme Särkitunturilta löytyy tästä.

Särkitunturin P-paikka kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=7533864, E=373343.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi