Linturetki keväiselle Dagmarin lähteelle

Kevään etenemistä voi tietysti mitata monenlaisella mittarilla ja asteikolla, mutta minulle se paras on lintujen seuranta. Lintu kun on ajan myötä oppinut arvaamaan juuri sen hetken, kun kevät on sopivimmillaan muuttaa takaisin pohjoiseen.

Ja kun oikein haluaa päästä kevään makuun, niin paras tapa siihen on vierailla hieman etelämmässä. Siellä kun kevät on hitusen aikaisemmassa kuin pohjoisemmassa. Etelämmäs oli siis minunkin matkattava, jotta helpommin arvaisi, mitä tulevan pitää.

Matkaan lähdettiin ja sitä jatkettiin aina Dagmarin lähteelle asti. Lähteen alue vaikutti juuri sen verran sopivalta paikalta linturetkelle, että siellä sopisi kuulla hieman metsän äänien lisäksi myös merilintuja.

Lähteen ympäristö oli tosiaankin nopeasti saavutettavissa autolla Tammisaaresta. Eikä tällä kertaa tarvinnut parkkipaikasta tapella, kun parkkipaikalla tilaa oli paljon, eikä muita autoja meidän lisäksi ollut paikalle osunut. Parkkipaikkaa ympäröivä kuiva kangas, jota peitti korkea männikkö, ei varsinaisesti huutanut linnuista, mutta merellepäin tallustellessa alkoi lajilista kuitenkin karttua. 

Rantaan ja lähteelle pääsy kävi helposti tuoreita kivituhkapolkuja astellessa. Poluista huomio kuitenkin kääntyi nopeasti aivan toisiin asioihin, kun tien jäädessä taakse alkoi metsän äänimaisema kehittyä.

Ensimmäisenä viritteli peippo auringonpaisteessa lauluaan, ja pian jostain läheltä sirautti myös puukiipijä toistuvia shirautuksiaan. Polun taittuessa pikku hiljaa kohti rantaa, päräytti latvustossa ohi myös pieni tiaisparvi, josta oli nopea tunnistaa ainakin perustiaisemme sini- ja talitiainen.

Rannan tuntumassa alkoivat kuulua kevään merkit toden teolla. Sieltä kantautui mustarastaan huilukonsertti pienen kuusikon keskeltä. Eikä hymyltä saattanut välttyä, kun pian perästä kuulutti myös punarinta soinnillaan. Täytynee sanoa, että aamu- tai iltayössä tallustaessa on vaikea valita kumpiko ääni sitä tekee onnellisemmaksi rauhallisella polulla kulkiessa.

Ranta oli nopeasti saavutettu, ja siellä meitä odotti todellinen kevääntuoja. Rantahietikolla pyrstöään pomputteleva västäräkki ei meidän kevään ensimmäiseksi västäräkiksi olisi voinut olla sopivammalla paikalla.

Päätimme istahtaa evästämään laiturille ja seuraamaan hetkeksi aikaa merenlahden elämää, ennen kuin jatkaisimme niemen toiselle puolelle kävelyä. Luonto oli täällä kaiken kaikkiaan keväinen, auringon paistaessa ja meren ollessa jo täysin sula. Laiturille kuuluivat rautiaisen heleät sävelet kuusikosta, ja rannassa näkyi olevan muutama isokoskelopariskunta lepuuttamassa koipiaan. Lahdella uiskenteli kolmen laulujoutsenen rypäs, ja ylilentävät merimetsot ohjasivat meidät jatkamaan niemen taakse.

Ylittäessämme niemen meidät ylitti myös sepelkyyhky, eikä niemen päällä voinut olla huomaamatta käpytikan koputuksia kelon kylkeä vasten. Kelon rei’istä oli helppo myös arvata, että oli paikalla viihtynyt myös palokärki.

Niemen toisella puolen oli elämä erilaista, kun avomeri alkoi olla jo huomattavasti lähempänä. Ohitsemme lenteli porukallinen telkkiä, ja laulujoutsenten sijaan tällä puolella oli kaksi kyhmyjoutsenta. Rantaa pitkin kulkiessamme oli katse melko helppo kiinnittää kerta toisensa jälkeen horisontin päällä lentäviin isoihin lintuihin. Kun ensimmäistä kertaa katse kiinnittyi taivaalle, oli kyseessä harmaahaikara, niin jo seuraava linnuista oli sitten vanha merikotka. Emmekä tällä reissulla myöskään välttyneet kurjelta. Siinä oli edustava kattaus maamme suurimmista linnuista.

Nälkäisimpien lintutarkkailijoiden ei suinkaan tarvitse lopettaa reissuaan vielä tälle rannalle, vaan nopealla maastokartan vilkaisulla on helposti löydettävissä lähistöltä myös valtava Harpar Storträsketin kosteikko, ja kosteikon reunalta lintutorni (kartta).

Meidänkään lintumatkamme ei loppunut tähän. Matkaa oli päivälle takana sen verran, että oli parempi ottaa ja huilata. Lämpöinen päivä sai talviset päämme sen verran pehmoisiksi, että tarkkailuleiri perustettiin lopulta lahden toiselle puolelle, mukavan kallioiselle paikalle.

Illan ja yön myötä kertyi myös lintulajeja vielä tusinan verran lisää, kun yölaulajatkiin pääsivät lopulta vauhtiin. Teltan yli kerkesi yön mittaa kaarrella useampi tusina lehtokurppia kurnuttaen.

Epäilystä siitä, että jäisikö tämä kevätyö mieleen, ei ollut siinä vaiheessa, kun huuhkaja ilmoitti läsnäolostaan. Euroopan suurin pöllö on muuten sen verran iso, että kun se huutaa vieressä keskellä pimeää metsää, niin värinä menee väistämättäkin läpi selkäpiin.

Yön myötä huuhkaja ei jäänyt kuitenkaan ainoaksi pöllöksemme. Kosio-onneaan koitti vielä yön pimeinä tunteina myös sarvipöllönaaras hiljaisella narinallaan, ja saatteli sillä tarkkailijat matkoihinsa. Pois kävellessämme tuumimme yhteen ääneen, että leväinen Dagmarin puisto on mainio kohde myös linturetkelle. Täällä tultaisiin vielä käymään.

Paikka kartalla. Sijainti: N=6650551.994, E=297683.802 geo:lat=59,942482869(ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi