Hieno retkikohde Viitasaaren keskustan kupeessa – Vanha Kirkkosaari

Harvalla sisämaan saarella olen vieraillut tähän mennessä, jotka yllättävät täysin koollaan ja saavat kuvittelemaan, että ollaankin itse asiassa tukevasti mantereen puolella. Tällainen saari on mielestäni Viitasaarella sijaitseva Vanha Kirkkosaari, onhan sen pinta-ala lähemmäs 2,9 neliökilometriä. Varsin kireistä pakkasista huolimatta päätin tehdä viimein reissun saareen, koska pari aiempaa yritystä olivat kaatuneet ajankäytöllisiin haasteisiin. Vanha Kirkkosaari tunnettiin ennen kirkon rakentamista myös Viitasaarena, josta sittemmin tuli koko pitäjän nimi.

Vanha Kirkkosaari on ensinnäkin hyvin kirkkohistoriallisesti tärkeä paikka, sillä siellä ovat sijainneet Viitasaaren ensimmäiset kirkot (alk. 1653) ja hautausmaa, joka vieläkin on olemassa vanhana hautausmaana saaren luoteisnurkassa. Kun Suomessa vielä 1700-luvulla elettiin vahvasti Ruotsin vallan alla, olivat myös kuolemanrangaistukset käytössä. Niinpä myös Vanhassa Kirkkosaaressa laitettiin – näin karkeampaan kansanomaista nimitystä käyttääkseni – narun jatkoksi kaksi ihmistä, joista toinen oli talonpoika ja toinen upseeri. Mestauslavalla kaikki olivat kuitenkin samanarvoisia.

Pääasiallinen tarkoitukseni oli näin keskitalven kylmimpinä hetkinä kuitenkin tutustua saareen retkeilymielessä, ja siihen saari sopii myös mahtavasti. Lumi- ja jäätilanteen salliessa saarta pystyy kiertämään niin suksilla kuin luistellen, tai sitten ihan normaalisti jalkaisin. Tukikohtanani toimi muun muassa aamiaismajoitusta tarjoava Miekkaniemi, jonka erittäin ystävälliseen omistajapariskuntaan Ilpo Laitiseen ja Tiina Väinölään, sekä heidän valloittaviin koiriinsa Väinöön ja Mustiin, tutustuin jo viime vuoden puolella sattumalta retkeillessäni Viitasaarella. Ilpon ja Väinön kanssa lähdimmekin reippailulle saareen jäärataa pitkin.

Leveää baanaa oli tehty saaren laavulle saakka.

Leveää baanaa oli tehty saaren laavulle saakka. Muitakin reippailijoita oli liikkeellä huolimatta yli -20 asteen pakkasesta.

Väinö olikin melkoinen vilpertti, sillä jo Miekkaniemen kahvipöydässä istuessamme hän teki reilusti tuttavuutta ja tunki päätään syliini, että etkö meinaa rapsuttaa. Kävellessämme jäätä myöten saarta kohti Väinö sitten napsi koko ajan leikkisän kevyesti pilkkihaalarini lahkeita, ja sanoinkin Ilpolle, että luultavasti haalari haisee sen verran metsäneläimeltä, että se hauvelia kiinnostaa. Niin kiinnostivat myös karvarukkaseni, jotka jouduin kuvaamista varten laskemaan hangelle ja jotka siinä samassa lähtivät Väinön kyydissä jatkamaan matkaansa.

Kirkkosaari on siis suuri saari, jossa on harjoitettu niin uskonnollisia menoja kuin metsätalouttakin; onpa sinne kaavailtu jossakin vaiheessa myös asuinrakentamista, mutta ainakin tällä hetkellä saari on vielä käytössä “sellaisenaan”, ja saaressa on joitakin vapaa-ajan asuntoja, sekä etenkin retkeilijää luultavasti kiinnostavat laavu- ja tulipaikat sekä rantautumispaikat muun muassa Hiekkalahdessa ja vanhan hautausmaan lähellä.

Ilpo ja Väinö valmistautumassa makkaran syöntiin.

Ilpo ja Väinö valmistautumassa makkaran syöntiin.

Saaren lounaissyrjällä sijaitsee jännä kaksiosainen laavu, jolle pääsee kesäaikaan saapumaan vesikulkuvälineellä ja talvisaikaan vaikkapa kävellen jäärataa pitkin. Aivan äskettäin laavulla ei näyttänyt kukaan käyneen, tosin retkipäiväämme ennen oli tuiskuttanut lunta ihan reippaanpuoleisesti, joten niin nuotiokehä kuin vähän muutkin paikat olivat lumen peitossa. Sepä ei suuresti haitannut, ja vaikka läheisessä rakoliiterissä olleet puut olivat myös tukevan lumikerroksen alla, lumi oli sentään “kuivaa” pakkaslunta ja puutkaan eivät poltettaessa tirisseet.

Liiterissä oli myös pari kirveen virkaa toimittavaa terällä varustettua viritystä, mutta koska tavoilleni uskollisena olin varustautunut omalla retki-Fiskarsillani, en alkanut ensinkään jumppaamaan niiden kanssa. Äkkiä saimme tehtyä tulipuut itselle ja seuraavillekin kävijöille sen verran, että alkuun pääsivät.

Mikä retki se semmoinen olisi, jolla ei makkaraa paistettaisi?

Mikä retki se semmoinen olisi, jolla ei makkaraa paistettaisi?

Vedettyämme makkarat henkeen tuumasimme hetken, mitä kautta siirtyisimme seuraavalle rastille, eli saaren toisella puolella, koillisessa olevaa Hiekkalahtea, jossa meillä oli tarkoituksena päättää päivämme Kulta Katriina -kahvilla.

Vanhassa kirkkosaaressa risteilee jonkinlaisia kinttupolkuja sinne tänne, mutta kartassa näkyvät vain niistä eniten käytetyt. Polkuja ei ole sen erikoisemmin merkitty, mutta vielä vähälumisenakin aikana pääasialliset reitit näkyvät kohtalaisesti. Osalle reiteistä kasvaa väistämättä vesakkoa, ja osa vähemmän käytetyistä poluista näyttäisi jääneen metsäkoneiden alle.

Ilpo sanoi käyneensä viime kesänä vesomassa vähän polkujen varsia, mutta isompaa raivuuta ja reittisuunnittelua saarelle tuntuisi tarvittavan. Jo pelkästään saaren koon ja vaihtelevan maaston sekä puuston vuoksi saarelle voisi saada aikaan vaikka kuinka hienon retkeilyreitistön, jolla saisi hienosti ajan kulumaan, ja kesällä saaressa voisi vaikka telttailla ja uida järvessä päivät pääksytysten. Tulipa mieleen, että tännehän voisi rakentaa vaikka perinnekylän, kuten Seurasaaressa, jos vain olisi mahdollista.

Polun varrelta löytyy mm. tällainen tosi muhkurainen kuusi.

Polun varrelta löytyy muun muassa tällainen tosi muhkurainen kuusi.

No, perinnekylää tai ei, Vanhassa Kirkkosaaressa on mahtavasti tilaa ulkoilla! Ilpo kertoi myös nuoruudessaan hiihtäneensä ja laskeneensa mäkeä saaressa holttia vailla. Saaressa olevalta Kulmavuorelta päin laskettaessa taisikin saada melkoiset vauhdit. Se ei liene mikään ihme, sillä vasta vinovalovarjostettu kartta, jossa maastonmuotojen piirteitä on vielä kuvankäsittelyllä saatu paremmin esiin, näyttää, että myös geologisessa mielessä saari on varsin moni-ilmeinen.

KIRKKOSAARI_vinovalovarjoste

Maastossa voi nähdä myös todennäköisesti muinaiset rantavallit lähellä Kulmavuorta, joista voinee päätellä saaren olleen joskus huomattavasti pienempikin.

Pääsimme Hiekkalahteen, johon tuuli oli kasannut lunta paksuiksi kannaksiksi, joista osa näytti ihan hiekkadyyneiltä – sillä erotuksella, että ne olivat lunta. Lumi oli pakkautunut monin paikoin niin tiiviiksi, että kannakset kestivät hyvin kävelyn, kun taas muualla kenkä upposi hankeen niin pitkälle kuin lunta riitti.

Hiekkalahdessa on vain pari avointa tulipaikkaa, eikä ollenkaan laavua, jollainen sinne kyllä voisi sopia. Sitä vastoin puuliiteri ja huussi löytyvät.

Väinö paineli innolla lumella menemään, usein kymmeniä metrejä edellä.

Väinö paineli innolla lumella menemään, usein kymmeniä metrejä edellä.

Hiekkalahdesta on löydetty myös kiinteä muinaisjäännös, kivikautinen asuinpaikka, jolta vuosina 2005 ja 2006 tehdyssä tutkimuksessa löytyi niin sanottu kulttuurikerros (tietylle paikalle muodostunut, erilaisista rakenteista, esineistä ja maakerrostumista kasautunut kerros) ja luujäänteitä sekä joitakin asuinpainanteiksi arvioituja notkelmia. Meille sieltä löytyi tilaisuus virittää retkikeitin tulille ja käydä kahvittelemaan ennen poislähtöä.

Luotettava parivaljakko taas työssään.

Luotettava parivaljakko taas työssään.

Kirkkosaaressa riittäisi siis seikkailtavaa niin kesällä kuin talvella, ja siitä löytyy kokonsa vuoksi varmasti vielä monta paikkaa, joissa moni viitasaarelainenkaan ei liene käynyt. Valoisa aika alkoi olla kuitenkin lopuillaan, eikä meillä ollut enää muita suunnitelmia saaren osalta, joten olimme osaamme tyytyväisiä ja aloimme suunnata takaisin hämyisten kuusikoiden läpi, joissa myös kesällä on arvatenkin viileää ja salaperäistä.

Mörrimöykyn valtakunnassa.

Mörrimöykyn valtakunnassa.

Päästyämme saaren poikki takaisin rantaan Hakkarilansalmen puolelle, jolta olimme tulleetkin, aurinko oli jo lähestulkoon livahtanut taivaanrannan taa. Sen viime hehku näkyi vain vaivoin pilvien takaa, mutta valoa oli vielä aivan riittävästi, jotta näimme tallustella takaisin mantereelle.

Pakkanen oli kiristynyt jo useita asteita, ja auringon laskettua myös pieni viima oli käynyt puhaltelemaan jäällä. Koko päivän sää oli ollut loistava aina auringonnoususta asti, jota kävin ihastelemassa Huopanankosken partaalla, eikä se huonoksi muuttunut iltaakaan myöten.

Hienon päivän ilta.

Hienon päivän ilta.

Ilpon ja Väinö-hauvelin kanssa oli mukava jutustella ja tehdä retki Vanhaan Kirkkosaareen, johon hyvinkin todennäköisesti tulen palaamaan jo tämän kevättalven aikana ja varmasti myös tulevana kesänä. Saareen kannattaa ehdottomasti tulla retkeilemään, mutta passaa myös muistaa, että polttopuutilanne ei ainakaan talvisaikaan ole välttämättä paras mahdollinen.

Esimerkiksi Hiekkalahdessa polttopuita ei ollut ollenkaan, joten ainakin retkikeitin on matkassa hyvä olla mukana. Puutilanne kohentunee kesäksi, kun varsinainen “sesonki” taas käynnistyy.

Jos saaren haluaa urakoida ympäri kerralla, matkaa kertyy yhdeksisen kilometriä. Meillä mittariin tuli semmoiset seitsemän, vaikka emme oikeastaan sinkoilleet pitkin saarta kovinkaan kummasti. Olihan sitä jo siinäkin!

PAIKKA KARTALLA

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6993108  E 443529

Lisäys 26.1.2016: Kertomusten ja perimätiedon mukaan aatelismies Erik Johan Jägerskiöld tuomittiin kuolemaan ja haudattiin Vanhalla Kirkkosaarella. Tästä linkistä voit tutustua hänen tarinaansa.

3 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi