Melontaretki Käärmeluodoille – saariston rauhaa kivenheiton päässä Helsingin ytimestä

Kaupallisessa yhteistyössä Vesiurheilukeskus Laguuni

Aurinko paistaa pilvien lomasta harmaille kallioille. Haikara seisoo pitkillä jaloillaan keskellä edessämme olevaa luotoa. Kauempana väikkyvät valkoiset purjeet. Pirteän väriset kajakkimme makaavat väritäplinä jääkauden sommittelemien kivien katveessa. On vaikea uskoa, että olemme vain viiden kilometrin päässä Kampista.

 

Metrolla saaristoon

Kannan selässäni 60 litran kuivasäkkiä Herttoniemen metroasemalle. Olen pakannut tarpeet melontaretkelle Helsingin Lauttasaaren edustalla nököttäville Käärmeluodoille. Toukokuu on hellinyt Suomea tavallista punaisemmilla asteluvuilla, ja kesäkuu näyttää jatkuvan samanlaisena. Vajaan puolen tunnin metromatkan jälkeen tapaan ystäväni Keilaniemen metrolaiturilla. Kävelemme Keilalahden rantaa kohti Laguunia, joka operoi vesipuistoa aivan Länsiväylän kupeessa, Keilaniemen tornitalojen tietämillä.

Olen ajanut Laguunin ohi niin autolla kuin fillarilla monen monta kertaa, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun astun Laguunin portista sisään. Kyseessähän on jonkinlainen biitsi ilman hiekkarantaa. Pienelle Stora Frökenin saarelle johtavalle ponttonilaiturille on katettu erilaisia palveluja. Reggae soi, lapset hyppivät lahdelle rakennetun ilmatäytteisen linnakkeen varustuksilta mereen, wakeboarding-rohkelikot kiihdyttävät itsensä vaijeriavusteisesti liikkeelle ja tekevät temppujaan ravintolan puolella istuvien ihmisten aplodien kannustamina. Tunnelma on kepeän kesäinen.

Vesiurheilukeskus Laguuni

Suuntaan ensitöikseni infotiskille, jonka äärellä tehdään check-in. Samaan pisteeseen tullaan retken jälkeen tekemään check-out. Ilmoitan asiakseni noutaa kaksi merikajakkia, ja ystävällinen laguunilainen ohjaa meidät laiturin toiseen päähän saarelle, jolle on koottu monensorttista vesikulkinetta: on kajakkeja eri kokoisille melojille, kajakkikaksikoita ja SUP-lautoja.

Eikä siinä vielä kaikki. Laguunin tarjontaan kuuluu paitsi melontaa, wakeboardingia ja vesipuisto, myös opetustunteja niin wakeboardingin pariin kuin melontakursseja ja ohjattuja melontaretkiä. Keilaniemen Laguunilta löytyy myös saunat niin yleisine vuoroineen kuin mahdollisuutena varata sauna ja palju omaan käyttöön esimerkiksi polttariporukalle. Jos tekemistä kaipaa työ- tai synttäriporukalle, on Laguunilla valmiita paketteja ryhmille. Keilaniemen lisäksi Laguunilla on toimipisteet myös Mustikkamaalla ja Hietsussa.

Puran säkin selästäni ja pakkaamme kamat kajakkeihin. Aurinko helottaa siniseltä taivaalta. Keiliksen lähtöpaikka on hyvin suojassa mereltä, Länsiväylän perustusten takana. Meitä ennen melomaan saapunut pariskunta loittonee laiturista rauhallisesti lipuen.

Seuraa muutama vinkki aloitteleville melojille.

Tavaroiden pakkaus
Pakkaa tavarat jo valmiiksi kotona kuivapusseihin. Esimerkiksi meidän merikajakeissamme (Wilderness Systems Zephyr) oli kolme luukkua tavaroille. Kamat pysyvät suurella todennäköisyydellä kuivina luukuissaan, mutta koskaan ei voi olla ihan varma. Laguunilta saat myös vuokrattua vedenpitäviä pusseja puhelimille tai kuivasäkkejä isommille tavaroille. Päiväretkelle ei kummoisia kamppeita tarvitse, mutta yön yli -retkelle jo sen verran enemmän, että tila on kompaktissa kajakissa nopeasti kortilla.

Turvallisuus ja kulkeminen
Kajakki on kanoottia paljon kiikkerämpi. Melonta kannattaakin omasta mielestäni aloittaa järvistä. Merimelonta on hyvinkin erilaista kuin järvellä melominen. Säätietoja on syytä seurata taajaan. Kaupungin edustalla meriliikenne on paikoin ruuhkaista, ja ohiajavat moottoriveneet tekevät laineita. Ne on helpoin ottaa vastaan kajakin keula kohti laineita. Jos mietityttää, ota suosiolla melontakurssi ennen kuin lähdet merelle.

Navigointi
Suunnan hahmottaminen merellä on täysin toisenlaista kuin maalla. Keilaniemestä ei tarvitse meloa kuin vartin verran, ja ympäristö näyttää kanta-asukillekin täysin vieraalta. Laguunilta saat yksinkertaisen kartan lähivesialueista, minkä lisäksi suosittelen kompassia sujuvaan suunnanmääritykseen. Helsingin ja Espoon veneväylät ovat usein ruuhkaisia, ne on syytä lävistää ripeästi ja joka suuntaan katsellen. Nopeasti kiitävästä moottoriveneestä voi olla vaikea havaita vesirajassa liikkuva kajakki.

Kerromme meidät matkaan lähettävälle laguunilaiselle kohteeksemme Lauttasaaren lounaispuolella nököttävät Käärmeluodot. Laguunin omassa melontakartassa onkin meille jo valmiiksi reitti merkittynä. Punainen katkoviiva ohjaa Länsiväylän alta ensin kohti Niittysaarta ja sen eteläpuolelta kaakkoon kohti Käärmeluotoja.

Nostamme kajakit laiturilta mereen. Kajakkiani pidetään paikallaan kun istahdan sen kyytiin, mutta silti vain meinaan saman tien lipsahtaa kumoon. Kuuman päivän vuoksi päätämme jättää aukkopeitteet laittamatta, mutta tämä tietysti tarkoittaa sitä, että kajakki hörppää kallistuessaan helposti vettä. Viimeiset pari vuotta olen ollut vesillä ollessani liikkeellä kanootilla, joten kajakki tuntuu alkuun vähän vaikealta. Hetken perästä löydän jalkatuetkin, jolloin saan huomattavasti paremman asennon. Merikajakki on kiikkerämpi kuin peruskajakki, mutta liukuu vedessä kuin ajatus ja kääntyy ketterästi.

Kohti Käärmeluotoja

Suuntanamme on siis Käärmeluodot. Käärmeluodot ovat Käärmesaaren koillispuolella ja kyseessä on kolmen saaren ryhmä. Pohjoinen Käärmeluoto on pienempi, Läntinen Käärmeluoto isompi, ja näiden lisäksi on vielä Läntisen Käärmeluodon vieressä oleva Itäinen Käärmeluoto. Itäinen Käärmeluoto on pelkkää kalliota ja lähinnä lintujen pesimispaikka. Pohjoinen Käärmeluoto on noin puolen kilometrin päässä Lauttasaaren rannasta. Lyhytaikainen telttailu on sallittu sekä Pohjoisella että Läntisellä Käärmeluodolla.

Matkaa Keilaniemestä Käärmeluodoille on noin neljä kilometriä. Sinne meloo rauhallista tahtia noin tunnissa. Olen aiemmin melonut pääkaupunkiseudulla vain Vuosaaren edustalla, joten vesirajasta tarkasteltuna kaikki täällä on minulle uutta. Ensimmäinen jännä paikka on Länsiväylän alitus. Graffitit kaikuvat huudoistamme, kun livumme hiljaa Karhusalmen läpi. Karhusalmen läpi menee myös veneväylä, ja päätämme asemoitua sen itäpuolelle. Melomme Hanasaaren rannan tuntumaan ja otamme suuntimaksi Tiirasaaren. Tämä on pisin ylitys ilman saarten suomaa suojaa ja sillä on pituutta noin 700 metriä.

Tiirasaarelta melomme suoraan etelään. Päätämme kokeilla, pääsisimmekö Niittysaarten keskeltä matalikon läpi, ja kyllähän se luonnistuu. Allamme on matalimmassa kohdassa vain parikymmentä senttiä vettä. Tästä ei moottoriveneillä mennä. Ja millaiseksi maisema muuttuikaan! Pienellä Niittysaarella nököttää pieni punainen venevaja, jyrkkäpiirteisen Mäntysaaren kalliot tarjoavat lepopaikkoja lokeille ja haahkoille. Haistan puusaunan tuoksun jostakin läheltä.

Mäntysaaren jälkeen näemmekin jo kohteemme suoraan edessä. Melomme Pohjoisen Käärmeluodon eteläpuolelle. Kivikkoisessa rannassa on kaksi kajakkia ja kaksi naista, jotka keräävät lasinsiruja rannasta. Vedämme kajakkimme kuiville ja lähdemme tutustumaan saareen. Kallioisella saarella ei ole kovin montaa leiripaikkaa, mutta muutamien puiden runkoihin saa kuitenkin viriteltyä riippumatot. Länsipuolella on myös tasaista maata muutaman kupoliteltan verran. Saarella on myös tulipaikka, keittokatos ja huussi.

Valkoposkihanhi tuijottaa meitä sen verran terävästi ja näyttää vielä kieltä perään, että päätämme jättää saaren hänelle. Vedämme liivit ylle ja päätämme käydä ainakin katsastamassa myös Läntisen Käärmeluodon. Sen pohjoispuolella on hiekkaranta, jolle on parkkeerattu useampikin moottorivene. Porukkaakin pyörii sen verran paljon rannassa, että lähdemme kiertämään saarta kellonmyötäisesti, josko kallioisemmalla eteläpuolella tulisi vastaan rauhallisempia rantautumispaikkoja. Ja sellainenhan löytyy. Lähestymme varoen kivistä rantaa, vesi näyttää hyvinkin matalalta lounaispuolella olevan luodontyngän tuntumassa. Lähellä syöpöttelevä valkoposki ei ole moksiskaan vieressä äheltävistä melojista. Rantaudumme.

Leiri saariston silokallioilla

Kiipeän jyrkkää kalliota ylöspäin, osin nelivedolla. Muutaman metrin korkeudella vesirajasta kallio loivenee sen verran, että löydän ainakin yhden kelpo paikan kupoliteltalleni. Mitenhän on puiden laita? Olin pakannut mukaani sekä teltan että riippumaton. Ystävälläni on mukanaan vain riippumatto. Sivusilmälläni näen puiden lomasta jotakin punaista. Kas, joku on laittanut riipparin selvästi saaren parhaimpaan paikkaan. Kyseisestä pisteestä voi katsella suoraan etelään avomerelle.

Olemme päättäneet yöpyä saaressa, mutta emme ole vielä päättäneet kummalla. Lyhyen neuvonpidon jälkeen ystäväni rohkaistuu kysymään riippumattoilijalta tämän yöpymissuunnitelmista. Onneksemme mies on kuulemma palaamassa mantereelle katsomaan Champions League -peliä. Tämä lyö lukkoon meidän leirisuunnitelmat. Tämä on täydellinen paikka. Näkymät sen 270 astetta merelle ja omassa rauhassa.

Laitamme Trangialla ruokaa. Kuuma kesäpäivä on meren ääressä kallioilla pötkötellessä vallan sopiva, eikä verenimijöitä ole nimeksikään. Illansuussa käyn vielä jaloittelemassa. Ähellän rinnettä ylös, tervehdin pöydän ääressä istuvaa poikaporukkaa. He ovat pystyttäneet ison teltan pöydän läheisyyteen. Jatkan matkaani saaren pohjoispuolen hiekkarannalle. Puolet moottoriveneistä on jo lähtenyt saaresta, suurin osa saarella vierailevista lienee päiväretkeilijöitä. Rannan läheisyydessä on myös keittokatos, ja huussikin löytyy lyhyen matkan päästä.

Palaan takaisin leiriimme. Rannalla pistäytyessäni tein myös havainnon merkittävästä äänisaasteen lisääntymisestä saaren pohjoispuolella. Lauttasaaresta kuuluu sinne melkoinen älämölö. Meidän leirimme on sopivasti saaren harjanteen alapuolella, joten ääniraitanamme on lähinnä vieno tuuli ja valkoposkien satunnainen huutelu. Lintujahan näillä saarilla riittää. Onkin hyvä pitää riittävä etäisyys pesintäpaikkoihin, sillä esimerkiksi haahkat tuppaavat tekemään niitä sisäsaariston kallionkatveisiin.

Seuranamme ollut riippumattoilija pakkaa kamppeensa ja lähtee SUP-lautansa päällä meloen kohti Lauttasaarta. Me kiikaroimme edessä olevaa luotoa, jolla vierailevat lokit ja haahkat, välillä satunnainen haikara ja oma suosikkini meriharakka. Aurinko laskee Espoon tornitalojen taakse, pehmyt kesäyö väreilee ympärillä. On vaikea uskoa, että Kampin keskus on vain viiden kilometrin päässä.

Paluu Keilaniemeen

Herään aamuyön tunteina kamalaan mekkalaan. En tiedä yrittävätkö valkoposket ajaa meitä vai toisiaan pois kallioilta. Saan kuitenkin nukuttua kelvollisesti. Aamulla teemme rauhassa aamupalaa ennen kuin laskeudumme vesirajaan pakkaamaan kajakkimme paluumatkaa varten. Päätämme meloa tällä kertaa vähän lännemmäs ja mennä Niittysaarten, Korkeasaaren ja Tvijälpin kautta. Pian olemmekin taas alittamassa Länsiväylää. Keilaniemen tornitalot seisovat osoittamassa määränpäätämme. Nousen avustetusti laiturille, puramme kamppeet kajakeista ja vaihdamme muutaman sanan Laguunin henkilökunnan kanssa reissusta.

Juomme vielä jääkahvit Laguunin ravintolassa katsellen hurjapäisiä wakeboarding-temppuilijoita. Aurinko paistaa hyvinvoivien kaupunkilaisten kasvoille. En tiedä kuinka moni heistäkään tietää, millainen seesteinen saaristoparatiisi on vain lyhyen matkan päässä siitä missä parhaillaan istumme. Tuo retki on tehtävä pian uudelleen.

Teksti ja valokuvat: Mika Puskala

Instagram-tilini löydät osoitteesta instagram.com/supermiqa