Vuokatinvaaran maisemareitti: minikierros Sotkamon ikonisimmissa maisemissa
Vajaan kilometrin mittaiseen reittiin Vuokatinvaaran huipulla mahtuvat avarat järvimaisemat, horisonttiin katoava vaarojen ketju sekä huippujen väliin piiloutuva, kuusten reunustama metsälampi. Talvisessa hämärässä reitti tarjoilee hiljaisuutta ja lumisten puiden persoonallisia hahmoja.
- Kohde kartalla
- Reitit: Vuokatinvaaran maisemareitti 0,5–1 km
- Tulentekopaikka: Pöllylammen kota (150 m:n päässä reitiltä)
- Saapuminen julkisilla: ei julkista liikennettä
- Saapuminen autolla: Vuokatinvaaran pysäköintialue
- Kohokohdat: vaara- ja järvimaisemat, iäkkäät metsät ja talvisin tykkypuut
- Vaativuus: helppo
- Kohteen kartta
Ajattelin pitkään, että Kainuu ei ole minua varten: eihän siellä ole merta eikä tuntureita. Olen aina elänyt meren läheisyydessä ja päässyt lapsesta saakka säännöllisesti myös tuntureille. Ulkosaaristo ja puuton tunturiylänkö ovat paikkoja, joissa saavutan täydellisen rauhan ja mielen väljyyden.
Pari vuotta sitten huomasin, että Vuokatin seudulla on minuun sama vaikutus. Vaarajonon huipuilta avautuvat maisemat saavat aikaan tunturitunteen, ja suurilla järvenselillä aivot asettuvat samaan asentoon kuin avomerta tuijottaessa.
Vuokatin vaarajonon pohjoisimman huipun, Ison-Pöllyn, ympäristössä on lyhyt, alle kilometrin mittainen Vuokatinvaaran maisemareitti, jolla pääsee nauttimaan eteläisen Kainuun avarimmista ja tunnusomaisimmista maisemista. Reitti alkaa huipun läheisyydessä olevalta parkkipaikalta, ja sen pääsee kiertämään myös talviaikaan. Jos laskettelurinteillä on valot, reitin pystyy menemään ympäri pimeässäkin ilman otsalamppua.
Kohti huippua
Vuokatinvaaran parkkipaikalta reitti lähtee kohti huippua, joka on vain muutaman sadan metrin päässä. Heti parkkipaikan jälkeen laskettelurinteen kohdalla avautuu maisema Nuasjärven suuntaan.
UKK-reitin ja Eino Leinon polun merkkejä seuraamalla päätyy ensiksi punaiselle Vaaran tuvalle. Sen pihasta reitti jatkuu portaita Ison-Pöllyn huipulla olevalle valkoiselle mastorakennelmalle.
Sulan maan aikaan ja talvella silloin, kun lasketteluhissit eivät pyöri, kannattaa pistäytyä esteettömällä näköalatasanteella ja terävähuippuisessa näköalatornissa. Tasanteelta on näkymät koillisen suuntaan ja tornista enemmän itään Ison-Sapsojärvelle ja Sotkamon keskustaan päin.
Myös lasketteluhissin kääntöpaikan takana kannattaa käydä. Sieltä avautuu paras näkymä etelän suuntaan Vuokatin vaarajonolle. Muinaisesta Karelidien poimuvuoristosta muistuttavat komeat kvartsiittiset kalliot.
Portaita alas
Huipulta Vuokatinvaaran maisemareitti jatkuu samoja UKK-reitin ja Eino Leinon polun merkintöjä seuraten alaspäin pitkin portaita. Ne ovat paikoin jyrkät mutta onneksi kauttaaltaan hyvässä kunnossa. Liukkaammalla kelillä kaiteet tulevat tarpeeseen.
Lumisella kaudella portaissa on lähes aina jonkun tallomat jäljet, vaikka minkäänlaista talvikunnossapitoa ei ole. Portaissa voi useassa kohdassa pysähtyä ihailemaan puita ja niiden välistä avautuvia näkymiä Pienen-Pöllyn suuntaan.
Lumiseen aikaan huipulla ja rinteillä näkyy siellä täällä lumisten puiden kiinnostavia hahmoja. Vuokatin vaarajono on tykkyseutua, ja talven edetessä huippujen ja rinteiden puut kantavat lisääntyvää pakkautunutta huurre- ja lumikuormaa.
Lampi huippujen välissä
Portaat vievät Ison-Pöllyn ja Pienen-Pöllyn välissä olevalle suoreunaiselle lammelle. Jos portaiden alapäästä kääntyy vasemmalle, voi käydä tekemässä piston Eino Leinon polkua seuraten Pöllylammen kodalla.
Vuokatin maisemareitti kääntyy portaiden alta oikealle; lammen jälkeen polku nousee jyrkähkösti takaisin lähtöpisteeseen. Huippujen suojassa olevan lammen rantaan kannattaa pysähtyä hetkeksi ja nauttia rauhallisesta tunnelmasta.
Tähti- ja revontuliretkelle
Pimeään vuodenaikaan Vuokatinvaaran huippu on oivallinen paikka tähtien katseluun, kun laskettelurinteen valot eivät ole päällä. Jos avaruussää on otollinen ja taivas pilvetön, huippu tarjoilee aitiopaikkoja revontulten ihailuun.
Vuokatinvaaran reitit XS–S-koossa
XS: Jos jättää käymättä näköalatasanteella ja -tornissa ja Pöllylammen kodalla, matkaa Vuokatinvaaran maisemareitille kertyy vain puolisen kilometriä. Käynti niillä tuplaa matkan.
S: Jos mielessä on pidempi reitti, Ison- ja Pienen-Pöllyn väliseltä lammelta voi jatkaa UKK-reittiä ja tehdä itse nimeämäni ”kolmen huipun kierroksen”. Noin 4 kilometrin mittainen kierros yhdistää Sapporon ja UKK-reitin osuuksia ja käy tekemässä piston Keiman huipulla Ison-Pöllyn ja Pienen-Pöllyn huippujen lisäksi.
Kirjoittaja @aulinvuokatti on ulkoilmaihminen ja kestävyysliikkuja, joka on kasvattanut juuriaan Länsi-Uudellemaalle, Lappiin ja viimeisimmäksi myös eteläiseen Kainuuseen. Auliin voit tutustua muutaman vuoden takaisessa lukijahaastattelussamme.
Lue seuraavaksi
Harjuja ja lampia Vuokatin alamaastossa: Piimä-Heikin polku ja Lampipolku, Sotkamo
Sapporon polku, 10 km, vie Vuokatin satumaisiin vaarametsiin
Jäätiön esteetön kuntoilureitti Vuokatissa tarjoilee jokaiselle jotakin
Hiukan ranta ja hiekkatörmä hurmaavat kaikkina vuodenaikoina Sotkamossa
Hienoja maisemia taas Vuokatista. Itsekin olen lapsuuteni elänyt meren läheisyydessä, mutta tykkään Kainuun maisemista myös kovasti. Itse asiassa ne ovat upeita ympäri vuoden.