Pieni elvyttävä syyshetki Lukkokosken luontopolulla Mäntsälässä

Eräänä lokakuisena sunnuntaina kaipasin juhlien jälkeiselle kotimatkalle jotakin pientä luontoretkeä, ja sopivasti Lahdenväylän varrelta löytyi vastikään (keväällä 2025) Mäntsälän kunnan kunnostama ja viitoittama pieni Lukkokosken luontopolku (1,4 km). Polku alkaa Tuuliruusun liikenneaseman parkkipaikalta, missä olin aikonut käydä hyödyntämässä palveluita, mutta asema olikin remontissa. Onneksi matkassa oli jotakin evästä.

Kohde kartalla
Reitti 1,4 km, punaiset maalimerkit
Tulipaikka: ei
Esteetön: 300 m:n matka parkkipaikalta taukopaikalle kuljettavissa pyörätuolilla avustajan kanssa
Saapuminen autolla: Tuuliruusun liikenneaseman P-paikka, Lahden moottoritie 1150, Mäntsälä
Saapuminen julkisilla: Lähin pysäkki ”Hirvihaara th” n. 15 minuutin kävelymatkan päässä
Maasto: helppokulkuista polkua vaihtelevassa maastossa

Parkkipaikan reunalta löytyi helposti opastekartta kyltteineen. Nurkalla olevasta verkkoaidan ovesta astuttiin reitille ja junaradan ali tunneliin, vaikka viereinen kyltti kertoi rata-alueella oleskelun olevan kiellettyä. Hyviä opasteita tutkailtuani lähdin kulkemaan hakkeella kestävöitettyä reittiä myötäpäivään alas kohti Mustijokea.

Pienempi, ojamainen joen haara tulikin hyvin pian näkyviin, ja päätin käydä pistona katsomassa kanootinlaskupaikan, mistä kuului jo kosken kohina. Joki vaikutti melko ryteikköiseltä ja ranta melko heinikkoiselta ja mietiskelin, että mistä siitä olisi pitänyt kanootin tai kajakin kanssa lähteä.

Palasin takaisin pienemmän haaran viereiselle polulle lehtomaista joen rantaa ihaillen kohti näköalapaikaa, jonne olisi päässyt parkkipaikalta suoraan kestävöitettyä reittiä myös pyörätuolilla (300 m). Olin jo opastauluista huomannutkin, ettei reitillä ole tulipaikkaa tai huussia, mutta näköalapaikalla on penkkejä ja katselutasanne. Siitä olikin mukava katsella syksyistä kosken virtaa ja yrittää ottaa virrasta kuvia.

Itse koskessa ei ole varsinaisesti mitään näyttävää porrasta ainakaan näköalapaikan kohdalla, vaan ennemmin voi ehkä puhua kivikkoisesta virtapaikasta. Päätin kuitenkin jatkaa etsintöjä löytääkseni eväspaikan, jonne paistaisi aurinko, sillä alhaalla kosken partaalla oli varjoisaa ja melko vilpoisaa.

Näköalapaikan ja kosken jälkeen reitti seurailee jokea. Tässä vaiheessa reitin kestävöinti loppui. Päätin käydä katsomassa toisenkin melontareitin rantautumispaikan, mistä aukenikin mukavan seesteinen, suorastaan erämainen maisema Mustijoelle. Muistelin kuulleeni joskus Mustijoen melontareitistä. Pitänee tutkia tarkemmin, jos joskus tulisi käytyä Mustijoellakin melomassa.

Matka jatkuu vähän ylempänä joen penkalla lehti- ja sekametsässä, kunnes tullaan taas rantaan ja katse kiinnittyy joen toisella puolella rantaan asti ulottuvaan hoidettuun puistomaiseen pihaan ja hienoon keltaiseen kartanoon. Opastaulussa kerrotaan kyseessä olevan Hirvihaaran kartano, joka on ollut tulitikkutehtailija Herman Holmbergin (1874–1926) yksityiskoti (valmistunut vuonna 1918). Nykyisin paikka on kartano- ja kokoushotellina. Ja toden totta: luontopolku on tässä kohdassa haavikossa, ja muutamat haavoista ovat todella paksuja. Tulitikuthan tehdään haavasta! Liito-oraviakin kerrotaan joskus elelleen alueella, mutta lienevät hävinneet.

Kartanon kohdalla olisi ollut taukopenkki, mutta sekin oli näin lokakuisena iltapäivänä varjossa, joten päätin jatkaa matkaa. Rantahaavikosta polku kaarsikin jo takaisin kohti parkkipaikkaa. Pian polku nousi ylös valkoisena näkyvälle jäkäläiselle kalliolle, mistä löytyi kaivattu aurinkoinen eväspenkki. Siinä oli mukava istahtaa ja syödä juhlista jääneet rääppiäiseväät.

Vaikka polulle moottoritien äänet kuuluvatkin ja lähijunat pyyhkivät vähän väliä ohitse, löytyi reitiltä kaivattu rauhoittava luonnon tunnelma. Juuri tällaista pientä elvyttävää luontohetkeä kaipasin!