Eija Vartiainen

Luonto ja siitä huolehtiminen ovat olleet lähellä sydäntäni lapsesta saakka. Varsinainen retkeilyharrastus tuli kuvioihin kuitenkin vasta aikuisiällä. Asun Espoossa ja pyrin viettämään mahdollisimman suuren osan vapaa-ajastani ulkona.

Nautin siitä, että saan tuntea itseni pieneksi suuren luonnon keskellä. Sielunmaisemaani ovat merenranta sekä pakkasessa kimmeltävä hanki. Aina kun pystyn, suunnittelen retkieni ajankohdan tai kohteen siten, että saan kulkea rauhassa. Ilahdun silti juttutuokioista nuotiolla tai autiotuvassa.

Olen kahden pojan äiti. Lapseni ovat kulkeneet mukanani retkillä vauvasta saakka. Kirjoitan omaa blogia, jossa kerron retkeilystä lapsiperheen näkökulmasta. Pidän valokuvaamisesta, joten minut näkee metsässä useimmiten kamera kaulassa.