Kaksi tapaa kiertää mäntyturkkinen ja hiekkatörmien reunustama Ärjänsaari Oulujärvellä

Ärjänsaari Oulujärven eteläosassa on ulkoilmaihmisen paratiisisaari – Kainuunmeren Jurmo. Koska saareen ei pääse tuosta noin vain, kannattaa ottaa retkestä kaikki irti. Innokkain kiertää saaren sekä jalkaisin että meloen.

  • Kohde kartalla
  • Saapuminen
    • Meloen saaren eteläpuolelta. Retkiä sekä melontataitoisille vuokrattavia kajakkeja tai kanootteja voi tiedustella Luonnollisesti Oulujärvi -yritykseltä.
    • Kesällä laivalla Kajaanista tai tilausvenekyydillä Ruunaniemestä.
    • Omalla veneellä esimerkiksi Koutaniemen tai Paltaniemen venesatamasta.
  • Kohokohdat: Hiekkarannat, korkeat rantatörmät, dyynit, lentohiekka, maisema Ärjänselälle ja hiekkaproomun jäänteet.
  • Tärkeää: Saaren itäkärjessä Kirkkosäikässä maihinnousu ja kulkeminen on kielletty lintujen pesimäaikaan. Herkästi kuluvan luonnon takia liikuthan saaressa vain poluilla.
  • Vaativuus: helppo.
  • Palvelut: venelaituri, useita tulentekopaikkoja, keittokatos, telttailualue, vuokratupia ja varaustupa.
  • Alueen esite ja kartta

Kun tuulet puhaltavat lännestä tai luoteesta Suomen suurimmalta sisävesiselältä, aallokko murjoo Ärjänsaaren rantaa lähes merellisellä tavalla. Tyynellä säällä saari on rauhan tyyssija.

Saaren länsirannalla laskevassa syysauringossa.

Läheisiltä Kouta-Vuores-retkipolkujen näköalakallioilta katsottuna Ärjänsaari on kunnioitusta herättävä ilmestys. Näyttää kuin tasaisen mäntyturkin peittämään saareen olisi puukolla leikattu teräväpiirteiset reunat. Korkeat hiekkatörmät erottuvat kauas. Kartalla yhtäältä terävät ja toisaalta pehmeät linjat tuovat mieleen Saaristomeren Jurmon. Vaikka luonnossa saaret eivät toisiaan muistutakaan, molemmat ovat saaneet muotonsa viimeisimmän mannerjäätikön sulaessa.

Ärjänsaaren länsiosan profiilia etelästä lähestyttäessä heinäkuussa hennossa tuulessa.

Aallokkoa ja ihastuminen

Ensimmäisen kerran kävin Ärjänsaaressa ystävieni kanssa meloen vuonna 2019. Tyypilliseen tapaani toimin matkanjärjestäjänä ja reittisuunnittelijana. Kyttäsin keliä, joka sallisi melonnan saareen myös seurueen kokemattomammalle melojalle.

Löimme reissun lukkoon illalle, jolle luvattiin melko tuuletonta säätä. Varasin kajakit Luonnollisesti Oulujärvi -yritykseltä. Lähtiessä Vuokatista vilkaisin vielä sääennustetta. Huomasin tuulen kääntyneen puhaltamaan luoteesta. Tuulen nopeuskin oli tuplaantunut aamun ennusteesta. Koska kajakit oli maksettu ja eväät pakattu, emme lähteneet peruuttamaan reissua.

Lähdimme matkaan kolme kilometriä Ärjän etelänurkan eli Säipän eteläpuolelta. Esteettömästi Ärjänselältä 5–6 m/s puhaltava tuuli nostatti ihan kunnon aallokon. Meloimme Kumpuniemen suuntaisesti kohti Hautakaarretta. Lähempänä saarta aallokkokin taittui hieman. Rantaa myötäillen meloimme Säippään, jossa rantauduimme.

Säipän hiekkadyynejä.

Ensimmäisellä Ärjän-reissullani kiersimme saaren länsipuoliskon polkuja pitkin. Saari nousi kertalaakista lempipaikkoihini Suomessa. Merellä kajakkini nokka vie yleensä ulkosaaristoon niin nopeasti kuin mahdollista. Ärjänsaaren länteen päin olevalla rannalla pääsee samaan tunnelmaan. Manamansalon eteläpuolelle jää aukko, jossa vastarantaa ei näy.

Mutta ei tässä vielä kaikki. En voi vastustaa myöskään yhtenäistä mäntymetsää, kapeita neulaspolkuja, sään pieksemiä rantamäntyjä enkä autioita hiekkarantoja. Ärjänsaaressa on niitä kaikkia.

Ärjän rantapolulla. Saarelle ovat luonteenomaisia jyrkät irtomaarinteet, joita tuulet ja aallot nakertavat.

Kaunein syysilta sielunsisaren kanssa

Seuraavaan Ärjän-reissuun meni yli neljä vuotta. Jos ensimmäisellä kerralla Ärjänselkä antoi pientä näyttöä kyvyistään, toisella reissulla ei ärjynnästä ollut tietoakaan. Syyskuun puolivälin aurinkoiseen iltaan osui peilityyni sää. Ja hyvä niin, sillä kaikki kajakit olivat vuokralla ja olimme liikkeellä kanootilla.

Näin täydellistä iltaa yhdessä Suomen hienoimmista paikoista ei olisi osannut edes toivoa.

Nyt olin reissussa rakkaan ystäväni kanssa. Kävimme kuta kuinkin saman reitin kuin edelliselläkin kerralla. Tällä reissulla osuimme saaren länsikärjessä rantaan, jossa oli veneen raato. Se paljastui vanhan hiekkaproomun jäänteiksi.

Vanhan hiekkaproomun jäänteet saaren Karkeapää-nimisessä länsikärjessä.

Saaren polut olivat neljän vuoden aikana saaneet hyvät reittimerkinnät. Kun noin kuuden kilometrin saarikävelyn jälkeen lähestyimme Säippää, alkoi hämärtää. Saimme meloimme takaisin maihin pimenevässä illassa.

Kolmas kerta ja kaksi kierrosta

Vietimme mieheni kanssa lomaa Vuokatissa heinäkuussa 2024. Olin jo tovin katsellut Kainuun sääennusteita Ärjänsaari-silmällä. Osuisiko Vuokatin-lomamme ajalle tyyni keli? Ja osuihan se. Osui myös helle.

Sääennuste piti pintansa, ja sain pojan ja hänen tyttöystävänsä lisäksi yllättäen mukaan myös mieheni, joka ei todellakaan fanita melontaa. Seuralaiskolmikkoni jätti kajakit parkkiin Säipän länsirannalle ja lähti juoksemaan saaren ympäri. Itse lähdin kiertämään saaren ensimmäistä kertaa meloen. Vesiltä käsin rantatörmät näyttivät vielä vaikuttavimmilta kuin saarelta.

Ärjän länsirantaa Lentohiekan kohdalta.

Saaren ympäri kulkee 9-kilometrinen polku. Meloen matka saaren ympäri on luonnollisesti hieman pidempi. Saaren kiertojemme aikana tuuli tyyntyi täysin. Iltaruoan söimme länsirannalla tyyntä Oulujärveä ihaillen.

Heinäkuun helleilta ja tyyni Ärjänselkä.

On olemassa kolmaskin tapa ehkä neljäskin?

Olen hiihtänyt jään yli Ärjänsaareen. Haaveissani olen, oikeasti en.

Kaikkein mieluiten hiihtäisin saareen kevättalvella ja kiitäisin kantavalla hangella saaren ympäri myös suksilla. Toinen hyvältä kuulostava vaihtoehto olisi Ärjän kierrän -laturetki, jota järjestää aina maaliskuussa Koutaniemi-Vuoreslahden kyläyhdistys. Vielä se ei ole sopinut ohjelmaan.

Ai niin, osuisikohan joskus niin hyvä tuuri, että saaren pääsisi kiertämään myös retkiluistellen?

Lue myös: Talvinen Ärjänsaari, Kajaani

Ärjänsaaren reittiehdotukset kokoa XS–XL

XS: Säipästä lähtee merkitty 2-kilometrinen Lentohiekan lenkki, jolla saa jo erinomaisen tuntuman saaren luontoon. Ärjän länsirantaa kuljetaan ensin kohtaan, jossa tuulet ovat puhaltaneet törmän päälle männikköön lentohiekkakukkulan. Siitä reitti sukeltaa saaren sisälle ja palaa taas rantaa pitkin lähtöpaikkaan.

S: S-koon 6 kilometrin lenkki syntyy, kun lähtee Säipästä kiertämään saarta myötäpäivään ja kääntyy pohjoisrannalta noin puolivälistä etelään Mansikkatörmän poluksi nimettyä reittiä. Tämä reitti tuli tutuksi kahdella ensimmäisellä Ärjän reissullani.

M: Ärjänsaaren kierto on koko saaren ympäri kiertävä lenkki. Jos 9 kilometriä tuntuu lyhyeltä, lisälenkkinä voi tehdä piston Mansikkatörmän polkua tai kiertää lopuksi vielä Lentohiekan reitin. Kartalla näkyy lukuisia merkitsemättömiä polkuja, joten myös erilaiset omat variaatiot ovat mahdollisia.

L: Jos olet liikkeellä kajakilla tai kanootilla, saat reilun 15 kilometrin yhdistelmälenkin, kun melot saareen ja kierrät saaren jalkaisin tai meloen.

XL: Ärjänsaaresta kattavimman kuvan saa, kun kiertää saaren sekä meloen että jalkaisin. Kun mukaan lasketaan edestakaiset melonnat lähtörannasta, matkaa kertyy yhteensä noin 24 km.

Saaren reittimerkinnöissä ei ole moitittavaa. Kuva on saaren pohjoisosasta Mansikkatörmän länsipäästä.

Kirjoittaja @aulinvuokatti on ulkoilmaihminen ja kestävyysliikkuja, joka on kasvattanut juuriaan Länsi-Uudellemaalle, Lappiin ja viimeisimmäksi myös eteläiseen Kainuuseen. Aulin tukikohta eteläisen Kainuun parhaisiin kohteisiin on Vuokatti Basecamp – ulkoilmaihmisille tarkoitettu laadukas majoitus Vuokatin sydämessä, männikön rauhassa. Auliin voit tutustua muutaman vuoden takaisessa lukijahaastattelussamme.

Lue seuraavaksi

Upea Oulujärven retkeilyalue: Makkaraniemen reitti ja muut täsmävinkkimme Manamansaloon

Hiukan ranta ja hiekkatörmä hurmaavat kaikkina vuodenaikoina Sotkamossa

Peurajärven virkistysalue: rauhallisia neulaspolkuja ja vesiä Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajamailla

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.