Jalkalan Lappi eli Savon saamelaisten viimeinen seutu, Suonenjoki

Jalkalan Lapiksi kutsutaan seutua Suonenjoen Luukkolan kylän koillispuolella. Siellä on koko joukko omaa nimeä kantavia kiviä. On muunmuassa karhukivi, hirvikivi, kettukivi, ilveskivi, kirkkokivi, ahmakivi ja susikivi. Osa näistä nimistä löytyy nykyisistä kartoistakin. Joskus nuo kivet ovat olleet seutua alunperin asuttaneiden saamelaisten seitoja. Pyhiä paikkoja, joissa asuavia henkiä on kiitetty ja joilta on myös pyydetty onnea uhria vastaan.

Tätä nimiin tallentunut historiaa eivät virallisen oppikirjat kirjat kerro. Saamelaisia on turha hakea kirkonkirjoista, heitä kun ei niihin merkattu. Miksi olisi, eivät ottaneet ja alistuneet valloittajien uskoon. He olivat alkuperäiset asukkaat näillä seuduilla. He olivat kestäneet sen julman luonnon haasteet, mutta viimein oli etelästä tullut väki ajanut heidät ahtaalle. 1600-luvulla jäljellä olivat vain viimeiset kulttuurinsa ja uskomustensa ylläpitäjät näillä seuduilla. Viimein oli heidänkin taivuttava, kun Kirkkokivien luona tapettiin viimeinen shamaani. Sen jälkeen seutu hiljeni, jäi suomalaisten käsiin.

Nämä tarinat menneenä kesänä kuultuani jäi paikka kummittelemaan päässäni. Sinne piti päästä. Muutaman kerran oli aikomus käydäkin, mutta jäi käymättä milloin mistäkin syystä. Vaan nyt lokakuussa oli viimein päivä, jolloin pääsin mieleni päähän.

jalkalanlappi (11)

Jo päiviä ennen reissua muuttui säätila hyisemmäksi. Päivää ennen repesi taivas ja antoi tulla lunta Savonmaan peitteeksi oikein kunnolla. Vaan en lannistunut. Olin päättänyt mennä perille, oli keli mikä tahansa. Ajopelin jouduin varmuuden vuoksia vaihtamaan nelivetoiseen. Sillä köröttelin kohti määränpäätä, mitä nyt matkan varrelta nappasin Rönnyn Hannun kyytiin. Siitä taas eteenpäin. Mitä lähemmäs paikkaa pääsin, sitä kovemmin luonto pisti vastaan. Puhalsi aamuksi 20 senttiä lunta ja pakkasen. Siinä kohtaa kun nousimme autosta, repesi taivas niin sakeaan lumipyryyn, ettei eteen nähnyt kuin muutaman kymmenen metriä.

Tuopa ei lannistanut, päinvastoin, se toi oikean tunnelman. Oltiinhan nyt Jalkalan Lapissa. Luonnonkin piti olla niin armoton, kuin se lokakuisessa Pohjois-Savossa saattoi olla. Läpi lumisen maiseman aloitimme taipaleemme suoraan kohti itää ja siellä odottavaa Ilveskiveä. Hannu oli joskus paikalla käynyt, mutta siitä oli sen verran aikaa, että silloinen nuori taimikko oli ehtinyt venähtää jo hyvänkokoisiksi puiksi.

jalkalanlappi (1)

Vajan puoli kilometriä tuon nuoren metsän suojissa edettyämme edessä kohosi pieni harjanne, jonka päässä Ilveskiven piti olla. Suuntasimme sitä kohti, mutta niin hyvin lumi ja puut piilottivat kiven, että sen saattoi huomata vasta hyvin läheltä. Oli helppo kuvitella, että hieman hämärämmässä siitä olisi kävellyt kymmenen metrin päästä ohitse.

Vaan millainen oli tuo ensimmäinen löytämämme seudun seidoista? Sen eteläpäässä kohosi kivinen pilari korkealle, seitsemään-kahdeksaan metriin. Sen juurella puolestaan oli ryhmä suuri lohkareita, jotka olivat joskus kauan sitten olleet yhtä. Nyt tuo muinainen jättiläislohkare oli särkimmäinä kappaleina, joiden sisään ja alle kätkeytyi monenmoisia onkaloita. Saattoi siellä olla luolakin.


Koska olen luonnoltani utelias, otin ja kipusin reunimmaisen lohkareen päälle. Siitä loikkasin eteenpäin, kunnes olin tuon röykkiön keskellä. Sieltä laskeuduin lohkareiden väliin jäävään rakoon ja saatoin todeta sen hyvinkin luolan kriteerit täyttäväksi. Omalla tavallaan varsin viihtyisäksikin lohkareluolaksi. Tovin jos toisen sitä saattoi ihmetellä, vaan viimein oli jatkettava matkaa kohti Ahmakiveä.

Ahmakivi sijaitsee muutaman sata metriä Ilveskivestä pohjoiseen. Jos Ilveskivi sijaitsi keskellä nuorta metsää, niin Ahmakivi puolestaan oli suurten kuusten keskellä. Lähellä oli muutamakin lohkare, mutta niistä itsensä Ahmakiven tunnisti nopeasti seidaksi. Omituinen, soikean pyöreä graniittimöhkäle kohosi maasta vajaan kolmen metrin korkeuteen. Yksi sivu oli tummunut ilmeisesti sen alla pidetyn nuotion vaikutuksesta. Nuotiosta kertoivat myös vanhat hiiltyneet puut ja muutama sahattu, hyvin hyvin vanha halko.

Kirkkokivi olisi odottanu Ahmakivestä ja Ilveskivestä länteen, mutta syksyisen lumipeitteisen suon ylittäisessä on melkoinen riski kastella kenkänsä, joten sen näkemin jäi sitten toisen päivän asiaksi. Sen sijaan palasimme kohti tietä ja aivan sen varteen jäänyttä Kettukiveä.

Kettukivi oli Ilveskiven pikkuveli. Suuri lohkare, joka on halkeillut pienempiin osiin. Näiden alla ja välissä oli pieniä onkaloita. Vaan kokolailla se jäi vaatimattomammaksi kuin metsän siimekseen piiloutunut isoveljensä. Komeita kallioimarteita sillä kasvoi. Ja vähemmän innokkaalle turistille se on sijaintinsa puolesta huomattavasti helpompi saavuttaa kuin kaksi edellistä seitakiveä.

Kettukiveltä otimme suunnan kohti toista samannimistä, kolme kilometriä pohjoiseen sijainnutta lohkaretta. Läpi soiden ja mäntykankaiden kiemurteli perille metsäautotie. Vastaan tuli muutama autokunta hirvimiehiä. Kummissaan katsoivat, että kuka ihme nyt sinne korpeen tuossa kelissä suuntasi – saati mitä tekemään. Tokkopa olisivat yhtään vähemmän ihmetelleet, jos olisivat kuulleet, että lohkareitahan me olimme menossa katsomaan.

Vaan se Kettukivi. Se oli ensimmäistä vaikuttavampi, suorastaan jylhä ilmestys. Tummat sivut kohosivat maasta kohtisuoraan korkealle. Päälle ei olisi käynyt kivuta, eikä apuvälineitä ollut mukana, joten meille jäi tyytyminen kamaran tasolta tapahtuvaan tarkasteluun. Myös tämä lohkare oli halkeillut muutamaan suuntaan ja tarjosi koloja, joissa taatusti oli repolainen jos toinenkin sijaansa pitänyt. Muotonsa puolesta hyvinkin mahdollinen palvospaikka.

Pimeys alkoi laskea mustaa viittaansa valkean maan ylle ja totesimme, että Kirkkokivi, Hirvikivi, Suvikivi ja Karhukivi jäivät odottamaan toista reissua Jalkalan Lappiin. Enennen poistumisestamme päätimme käydä kuitenkin vielä yhdessä paikassa: Reissumme viides ja viimeinen kohde sijaitsi noin puolen kilometrin päässä Kettukivestä itäänpäin. Se kantoi nimeä Kaaponkivi ja on oman juttunsa väärti.

Ilveskivi. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6940663 E 513596
Ahmakivi. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6941039 E 513576
Kettukivi. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6940907 E 513900
Kettukivi ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6943427 E 515004

4 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.