Tag Archive for: mykistävä

Vallisaari on villi luontoparatiisi vain parin kilometrin päässä Helsingin keskustasta

Moni Suomenlinnassa vieraillut on varmasti ihaillut Kustaanmiekan vastarannalla näkyvän saaren vehreyttä. Näin on käynyt myös itselleni. Lukemattomia kertoja olen pohtinut, mitä tuo suljettu saari kätkee sisäänsä. Saari on ollut puolustusvoimien hallinnassa ja sinne ei ole sivullisilla ollut asiaa ilman virallista lupaa nousta maihin. Vuonna 2002 tapahtui kuitenkin käänne. Saaren sotilaallinen merkitys oli hävinnyt, joten alueen […]

Kolilla: Juuan Porttilouhi on rotko, joka vie toiseen maailmaan

Tässä juttusarjassa olemme käyneet läpi jo laajasti Kolin parhaita puolia. Vaan vielä on muutama helmi kertomatta. Tällä kertaa pistäydymme paikassa, joka on myös saavutettavissa parhaiten Kolilta käsin, mutta joka sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä. Niillä main kartta esitti sellaista käyrää, ettei sitä voinut jättää katsomatta maastosta käsin. Karttaan kun on tällä kohdalla piirrelty merkki, jotta […]

Paha-Koli – korkeiden isäntien vieraana käräjäkivillä

Ukko-Koli ja Akka-Koli ovat itse Mustarinnan kolmesta huipusta ne tunnetuimmat, mutta jo itsessään hulppeat näköalat tarjoavalta Sokos Hotel Kolilta katsottuna loitommaisin, Paha-Koli veti lopulta pisimmän korren. Kipusimme sinne reissumme viimeisenä iltana ja kokemamme tallentui vahvana muistona, johon kelpaa palata muisteloissa lukemattomia kertoja. Siinä main kun meidän piti alkuperäisen suunnitelmamme mukaan huipulle kiivetä, näyttivät suuremmat voimat […]

Lohjan Heimoonkruoppi – piilotteleva paratiisi yllättävässä paikassa

Olen ajanut siitä Somerontien varrella olevasta risteyksestä ohi kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Maasto on niillä main, kuten pitkän matkaa ennen ja jäljeenkin, tasaista hiekkakangasta, joka kantaa eri-ikäisten mäntyjen muodostamia metsäaloja. Mikään ei viittaa, että sieltä saattaisi löytyä jotain ihan muuta. Niinpä olin asiasta autuaan tietämätön, kunnes erään kerran kartalta yhyttämäni Heimoonkruoppi -nimi suuren supan […]

Syyskuinen Jurmo tuoksuu mereltä ja hunajalta

Rauhallinen tuntien laivamatka kaukaiselle Jurmon saarelle pysäyttää hälisevän ihmismielen ja hiljentää ajatukset. Matka m/s Eivorilla kauniiden saaristolaismaisemien läpi on mitä oivallisin pohjustus sille, mitä tuleman pitää: hiljaisuudelle ja mykistävälle suomalaisen saaristoluonnon kauneudelle. Laiva lähtee Nauvon Pärnäisistä ja matka Jurmoon kestää kolmisen tuntia. Laivan henkilökunnalle on hyvä ilmoittaa, että aiot jäädä pois Jurmossa. Muutoin laiva saattaa pyyhkäistä […]

Kuusamon unohdetut vesiputoukset, osa 1: Putaanköngäs

Pohjois-Kuusamon jylhät metsät, kanjonit ja kosket ovat kautta aikojen kuuluneet maamme kiehtovimpien luonnonnähtävyyksien joukkoon. Moni Oulangan kansallispuistossa vieraillut retkeilijä on käynyt ihailemassa Jyrävän ja Kiutakönkään vesiputouksia, jotka kiistattomasti kuuluvat Suomen suurimpien vapaiden koskien joukkoon. Mutta tietääkö moni, että Oulangan alueella virtaa myös eräitä pienempiä, lumoavan kauniita vesiputouksia, joiden olemassaolo on näihin päiviin asti ollut vain […]

Rauman Sammallahdenmäen muinaishaudat ovat selvittämätön mysteeri

Satakunnassa Rauman Lapissa, Saarnijärven koillispuolella, liki Kivikylän palvaamoa sijaitsee maassamme ja koko Pohjoismaissa ainutlaatuinen ja edustava pronssikautinen röykkiökalmistoalue. Sammallahdenmäki valittiin joulukuussa 1999 Suomen ensimmäisenä arkeologisena kohteena UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Tuolloin valintakriteereinä pidettiin alueen poikkeuksellista todistusarvoa jo hävinneestä kulttuurista ja pronssikauden skandinaavisen yhteisön hautaustavoista. Alueen kallioharjanteilla ja kangasmaastosta on löydetty noin kilometrin säteeltä tähän mennessä 36 kivi- […]

Inarin reissu, osa III: Pahakuru, Akupää

Selvittyämme Vaadinselän kurun rymyämisestä ja lepäiltyämme yön yli, läksimme ottamaan selkoa Akupään Pahakurusta. Ennen pohjosen reissulle lähtöä olin taasen tutkaillut karttaa, että mistä löytyisi mielenkiintoisia kohteita. Sattumalta huomasin että olin valinnut pari kohetta kartalta, jotka on esitelty myös uuvessa Suomen rotkot-kirjassa. Tämä Pahakuru kuului niihin. Ajelimme majapaikastamme Koppelon entiseltä koululta Ivaloon ja sieltä etelleen Nellimintietä. […]

Repouuro Kuva: Antti Huttunen

Repouuro – Suomen pisin luola, Koli

Aiemmissa jutuissa olemme ihastelleet Kolin henkeäsalpaavia näköaloja, vierailleet mielikuvitusta kutkuttavissa harjumaisemissa ja vaeltaneet kansallispuistossa jalkaisin ja hevosen selässä. Ikimuistoiset kokemukset eivät kuitenkaan rajoitu tähän. Kolilta nimittäin löytyy myös Suomen pisin kuljettavissa oleva luola, jonka kävimme heinäkuisella reissullamme kulkemassa. Mittaa tuolla luolastolla on kaikkiaan 117 metriä. Sen läpi voi mennä, jos noin kevyt sana tekee tässä […]

Paltamon Kivesvaaran kehittämishanke: Henkeä salpaavat maisemat ja mahdollisuudet

Kainuu on ollut maailmalla kautta-aikain tunnettu hyvin pitkistä ja rotevista asukkaistaan. Kun historian kirjoja tutkitaan, niin peräti kolme suomalaismiestä lukeutuu maailman kymmenen pisimmän miehen joukkoon. Näiden pisimpien suomalaisten sukujuuret ulottuvat Paltamoon ja Puolangalle. Retkipaikka kutsuttiin tutustumaan Paltamon kunnan suunnitelmiin Kivesvaaralle keskittyvien uusien retkeilyreittien osalta. Ennakkotiedot kertoivat kohteen olevan huikeilla näköaloilla höystetty luontoparatiisi. Suuntasimme kulkumme kohti […]