Tag Archive for: kansallispuisto

Nuuksion Pohjoisella Portilla riittää luonnonrauhaa ja tilaa hengittää

Muutin pääkaupunkiseudulle vasta reilu puoli vuotta sitten ja ensimmäiset retkeni uudella seudulla tein luonnollisesti ehkä Etelä-Suomen tunnetuimpaan kansallispuistoon, Nuuksioon. Kuten varmasti monella muullakin, lähtivät retkeni pääosin liikkeelle Nuuksion eteläosista Haltian suunnalta, jossa ihmisiä, vilinää ja hälinää riittää enemmän kuin tarpeeksi. Aivan uusi maailma minulle aukeni kuitenkin keväällä, kun kuulin, että Nuuksioon voi suunnata myös pohjoisen […]

Keskikesän vaellus tehdään siellä, missä on ripaus lunta

Kaatuneet kelot makaavat metsässä muistoina menneistä myrskyistä. Maisemat vaihtelevat puurajan molemmin puolin. Aurinko pilkahtaa silloin tällöin ja vesisade koettelee luonnetta. UKK-puisto tarjoaa katseltavaa ja jättää jälkensä pieneen mieleen: tänne on palattava takaisin. Tuntureiden tanssi Kerron sinulle tarinamme ensimmäiseltä Urho Kekkosen kansallispuiston retkeltämme. Retkiseurueeseen kuuluu lisäkseni avopuolisoni sekä koiramme Unni. Tällä retkellä tärkeimmiksi varusteiksi nousivat kunnolliset […]

Kuusamon Pähkänänkallio ja maailman kaunein suomalainen maisema

Kohde kartalla Seisot korkealla kalliolla. Alhaalla aukeaa hiljaisuus. Edessäsi avautuva maisema salpaa hengityksen ja vatkuloi jalat. Alhaalla kiemurtaa joki, jonka sisäkurvissa iltapäivän auringossa hulmuaa pörröinen tulvaniitty. Joki on oikaissut tulvaniityn läpi, ja kapoinen niittysaareke tekee maisemasta helposti tunnistettavan. Alla aukeavaa metsää vartioivat uljasryhtiset kynttiläkuuset, kaukana horisontissa siintää pystykelojen armeija. Siinä se on. Maailman kaunein suomalainen […]

Vaellus Lemmenjoen erämaassa kesällä 2019 – katso video

Kertomus vaellusreissusta Lemmenjoen kansallispuistoon ja etenkin sen erämaaosaan keskikesällä 2019. Matkaan lähdetään Angelintieltä, ja reissu päättyy Lemmenjoelle. Kymmenen päivän vaelluksen aikana vieraillaan muun muassa Kruununtuvalla ja Matti Mustan tuvalla, Vihaisenkuukkelinjärvellä, Paltsavaaranjärvellä, Searitjávrilla ja Ravadasjärvellä sekä Ravadaskönkäällä. Kuvattu Panasonic G9:llä ja Leica DG 12-60mm f2.8-4 objektiivilla. Editoitu DaVinci Resolvella. Esittäjän Audionautix kappale Namaste on suojattu lisenssillä […]

Aikamatka menneen ajan Hämeeseen: Korteniemen perinnetila, Liesjärven kansallispuisto

Yhteistyössä Luonto lisää liikettä -hanke Monesti parhaat asiat tulevat vastaan yllättäen ja odottamatta, ilman, että niitä oikeastaan edes etsii. Riittää, että antaa utelaisuutensa johdattaa, seuraa polkua ja katsoo mitä sen päässä odottaa. Tällä menetelmällä löytyi myös Korteniemen perinnetila. Takana oli vierailu syyskuisella Ruostejärjellä, edessä kotimatka. Tuntui kuitenkin, ettei reissulla ollut vielä nähnyt kaikkea, joten Korteniemeen […]

Snorklausretki kristallinkirkkaalle Hietajärvelle Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Lapin kesä pisti parastaan kesäkuun alkupäivinä, ja helteen kunniaksi päätin lähteä snorklaamaan Enontekiön kunnassa lainehtivalle Hietajärvelle. Olin käynyt paikalla kerran ennenkin joten tiesin, että siellä minua odottaisi kaunis ranta ja satumaisen kirkas vesi. Mutta ihan vaivatta ei tuo paratiisi minulle aukenisi, sillä pysäköintipaikalta on järvelle kolmen kilometrin kävelymatka – joka nyt piti taittaa siispä paahtavassa […]

Oletko kuullut Isojärven kansallispuistosta? Heretyn kämppäkahvilalta lähtee hyvä valikoima reittejä – retkitarvikkeet voit vuokrata paikan päältä

Kuhmoisissa sijaitsevaa Isojärven kansallispuistoa luonnehtivat suuri ja kaunis Isojärvi, metsäiset mäet sekä suloiset suot lampineen. Jylhän puiston pääporttina on Heretyn kämppäkahvila, jota nyt pyörittävät Erätaival-yrittäjät Minna ja Vesa Jakosuo. Heretyssä voi majoittua ja sieltä voi vuokrata edullisesti retkeilytarvikkeita. Mutta millainen paikka oikeastaan on kyseessä, ja mitä Isojärven kansallispuistossa kannattaa kokea? Heretty kartalla, Kylämäntie 1335 (Kuhmoinen), […]

Meloen Selkämeren kansallispuistoon – ulkosaariston karu luonto on uskomattoman kaunis

Vaikka olen paljasjalkainen raumalainen, minulle Rauman saaristo on aina ollut jotenkin etäinen. Johtuukohan se sitten siitä, että perheelläni ei ole tapana ollut veneillä, kuten monella muulla raumalaisella. Me olemme olleet enemmän maakrapuja, vaikkakin olemme asuneetkin vain parin kilometrin päässä meren rannasta. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä korjata tilannetta. Aloitin melontaharrastuksen vuonna 2016, ja oman […]

Suomen parasta harjumaisemaa ja Viinasaari – Pulkkilanharjun luontopolulla Päijänteen kansallispuistossa

Pulkkilanharju on äänestetty Suomen kauneimmaksi maisemareitiksi – eikä ihme, harju on välillä matalampi ja välillä korkeampi, välillä leveämpi ja välillä kapeampi ja avoimia ja sinisiä Päijänteen maisemia on tarjolla melkeinpä joka paikassa. Pulkkilanharjulla on myös parin kilometrin mittainen luontopolku, jota voi vielä hieman pidentää Viinasaaren lisälenkillä. Pulkkilanharjun luontopolku AsikkalassaPäivämäärä: 13.5.2019Luontopolkumiehen reittinumero: 53Reitin pituus: 5,1 km Kohokohdat: Karisalmi, […]

Viisas retkeilijä kunnioittaa luontoa! 7 vinkkiä kesäretkeilykauden alkuun

Retkeilyn kasvanut suosio on tuonut kansallispuistoihin ja muille luontokohteille paljon uusia kävijöitä, joista kaikki eivät aina tiedä, miten luonnossa ja etenkin suojelualueilla tulisi toimia. Tästä löydät kootusti vinkit siihen, kuinka jokainen meistä voi liikkua luonnossa siitä nauttien ja samalla sitä kunnioittaen. Pysy poluilla ja tarkista alueen mahdolliset liikkumisrajoitukset Tarkista retkikohteesi mahdolliset liikkumisrajoitusalueet jo ennen retkelle […]