Sapporon polun rengasreitti Vuokatissa poimii Kainuun luonnon parhaat palat

Sapporon talviolympialaisiin valmistautuvien maastohiihtäjien harjoittelureitti on jäänyt elämään Vuokatin vaarareittien kestosuosikkina. Sapporon polun hankalakulkuinen itäosa on uudistettu kulkijalle selvästi miellyttävämpään suuntaan.

Sapporo, Vuokatti

Jos minun pitäisi valita Vuokatin reiteistä yksi, joka edustaa mahdollisimman kattavasti eteläisen Kainuun maisemia ja luontoa, valinta olisi ehdottomasti Sapporon polku. Vuokatin reittien ikisuosikki on 9,5 kilometrin mittainen rengasreitti, jonka varrella on kainuulaista kuusikorpea, järvimaisemia, karua kvartsiittilakista vaaraa, harjumännikköä sekä reheviä vaaranrinteitä puroineen.

Yksittäisistä merkityistä reiteistä Sapporon polku on se, jolta kaikkien useimmin itseni löydän. Vajaan kympin lenkin voi heittää yhtä hyvin matkustuspäivän jälkeen, etätyöpäivän päätteeksi ja silloin, kun ei jaksa panostaa reitin suunnitteluun.

Reittiklassikko on kokenut Eino Leinon polun tapaan uudistuksen. Myötäpäivään kierrettynä reitin ensimmäiset 1,5 kilometriä kulkevat uutta ja aiempaa merkittävästi helppokulkuisempaa reittiä pitkin.

Vuokatin lähireittien merkinnät ja opasteet on uusittu syksystä 2025 alkaen. Sapporon polun vanha punainen merkkiväri reittitolpissa on vaihtunut violetillä pohjalla olevaksi S-kirjaimeksi.

Kiersimme mieheni kanssa Sapporon polun juhannuksen aikaan vastapäivään. Loppureitin huonokulkuisella pätkällä mieheni kysyi, miksi emme menneet reittimerkkien mukaan. Sen kummemmin ajattelematta olin vetänyt meidät vanhalle reitille, vaikka merkinnät olisivat jo vieneet uudelle reittilinjaukselle.

Kesälomalla päätin kiertää Sapporon polun myötäpäivään uutta reittiä seuraten. Jotta en vahingossakaan erehtyisi taas vanhasta muistista entiselle reitille, lähdin kiertämään ympyrälenkkiä myötäpäivään.

Ensimmäinen etappi: Opiston info–Lehmilammen kota

Opiston info on Vuokatin reittien keskuspaikka, josta iso osa Vuokatin sulan maan ja lumisen kauden reiteistä lähtee. Lähtöpaikka löytyy seikkailupuiston vierestä heti, kun Vuokatti Sportilta nousee junaradan yli vaaran puolelle.

Heti alkumatkasta yllätyn. Reitti kulkee alkumatkan kevyen liikenteen väylää, ja ensimmäisten satojen metrien jälkeen huomaan oikealla pitkulaisen lammen, jota en ole aiemmin noteerannut.

Asfalttitien sijaan alkumatkan voisi hyvin kulkea myös vieressä kulkevaa latupohjaa. Heti karavaanarialueen jälkeen Sapporon polku ja samaa matkaa kulkeva Eino Leinon polku kääntyvät oikealle ulkoilutielle, jota pitkin reitit etenevät kilometrin verran ylämäkeen. Muutamassa kohdassa käännyn katsomaan Vuokatin alamaastoon avautuvia näkymiä.

Kun mittarissa on 1,5 kilometriä, saavun Vuokatin itäisimpien laskettelurinteiden ala-asemalle. Reitin uudistunut osa on nyt kuljettu ja matka jatkuu vanhaa tuttua Sapporon polun reittiä pitkin.

Pian edessä on selkeä kuvionraja, joka erottaa alkuosan talouskäytössä olevan metsän Vuokatin suojelualueesta. Muutosta metsän ilmeessä ja tunnelmassa ei voi olla huomaamatta. Heti suojelualueen rajan jälkeen saavun pienelle metsäiselle suolle, jonka yli uudet leveät pitkospuut kuljettavat.

Pian saavun Lehmilammen kodalle, jossa en ole aiemmin kunnolla pysähtynyt. Suippoharjainen kota on harmaantunut kauniisti, ja sen piiristä löytyvät tulentekopaikka, puuvaja ja huussi. Itse Lehmilampi jää pari sataa metriä kodan lounaispuolelle.

Toinen etappi: Lehmilammen kota–Keiman huippu

Kodan vierestä kulkee myös leveä viivasuora latupohja – linjanousu – mutta Sapporon ja Eino Leinon polut kulkevat metsän suojassa kapeampaa ja mutkittelevampaa polkua pitkin. Vaikka kuljen koko ajan ylöspäin, mukavalla polulla ja hienossa metsässä en oikeastaan kiinnitä huomiota nousumetreihin.

Reilu puoli kilometriä kodalta alkuosan yhtä matkaa kulkeneet Sapporon ja Eino Leinon polut erkanevat. Eino Leinon polku jatkaa suojelualueella kohti Vuokatinvaaran huippua. Sapporon polku kulkee hetken latupohjaa ja lähtee sitten vaihtelevalle osuudelle, jossa mennään välillä alas ja sitten taas ylös vaarajonon pohjoisimpien huippujen helmoissa. Notkelmissa solisevat vaaran rinteitä virtaavat purot.

Iloitsen huippukuntoisista pitkospuista, joita pitkin kosteammat osat ylittyvät mukavasti. Vuokatissa on todella nähty vaivaa suosituimpien reittien pitämiseksi huippukunnossa. Myös uudet reittimerkinnät ja opasviitat ovat erittäin selkeät.

Jossain kohtaa ylämäkiosuuden jälkeen ei tulekaan enää alamäkeä. Tiedän lähestyväni Keiman huippua. Keimasta on tullut yksi suosikkivaaroistani. Syitä on muutama. Näkymät Keimalta itään Isolle Sapsojärvelle jaksavat ihastuttaa. Keima tuntuu myös olevan Vuokatin vaarojen tehokkain kosteusmagneetti, ja sateen jälkeen kosteus jää pitkäksi aikaa paikoilleen Keiman pohjoisrinteelle. Sumu muuttaa kuusivaltaisen vaaranrinteen satumetsäksi. Talviaikaan kosteus tarkoittaa Vuokatin parasta tykkyä. Keimalla olen nähnyt hienoja tykkylumen kuorruttamia kuusia jo marraskuussa.

Keimalla paras näköalapaikka on aivan vaaran huipulla kohdassa, josta UKK-reitti jatkaa matkaansa kohti etelää. Maisemat avautuvat paitsi itään Sapsolle, myös pohjoiseen Pienen-Pöllyn suuntaan. Kun UKK-reittiä kulkee pienen matkaa vaaran laella, pääsee katsomaan maisemia Matovaaralle ja Jormasjärvelle.

Näihin maisemiin ei kyllästy. Minulta löytyy varmaan kymmenen Keimalta eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina otettua kuvaa samasta maisemasta. Keimalta ei millään malttaisi jatkaa matkaan, mutta onneksi edessä on vielä hyvä pätkä vanhaa vaarametsää.

Kolmas etappi: Keiman huippu–Opiston info

Laskeutuminen Keimalta vaatii hieman keskittymistä, sillä rinne on jyrkkä ja polku kivikkoinen ja jurakkoinen. Huipulta laskeutumisen jälkeen polku muuttuu nopeasti paremmaksi. Polkua reunustavat iäkkäät korpilupon koristamat kuuset.

Pian Keimalta laskeutumisen jälkeen UKK-reitti haarautuu oikealle. Sapporon polku kaartaa vasemmalle alamäkeen. Luvassa on paksun sammalen verhoamaa kosteaa kuusikkokorpea, jonka painaumissa ja notkoissa mutkittelee suojuotteja.

Alamäkiosuuden jälkeen polku nousee muutaman korkeuskäyrän verran ylöspäin ja laskeutuu sitten kohtaan, jossa se ylittää Vuokatinvaarantien. Pidän kovasti tien jälkeisestä osuudesta: polku kulkee kapeana ja se vuoroin nousee ja laskee miellyttävässä metsässä. Pätkä on hienoimmillaan auringonlaskun aikaan, kun laskevan aurinko puhkoo kuusten välistä kapeita valokäytäviä.

Noin puoli kilometriä tien ylityksen jälkeen Sapporon polku yhdistyy UKK-reitin ja Eino Leinon polkujen kanssa. Käännyn T-risteyksestä vasemmalle alamäkeen. Luvassa on yli 100 korkeusmetrin verran laskettelua kohti alamaastoa suhteellisen lyhyellä matkalla. Tässä kohdassa reittiä olen aina tyytyväinen, jos olen ottanut sauvat mukaan. Joskus vastaan on tullut maastopyöräilijä, enkä ole lainkaan kadehtinyt etenemistä pyörällä jyrkällä, kivikkoisella ja juurakkoisella polulla.

Kovin pitkästä vaikeampikulkuisesta osuudesta ei onneksi ole kyse. Pian oikealla alkaa näkyä laskettelurinne, jolle Sapporon polku siirtyy. Loppumatka alaspäin on kovapintaista uraa. Kesäaikaan erityisesti rinteen alaosa on niittykukkien valtaamaa. Heinäkuussa tuoksuu mesiangervo, ja rinne on paikoin pinkkiä maitohorsmamerta. Edessä näkyy Naapurinvaara ja muutamissa kohdissa vasemmalla vilkkuu Nuasjärvi.

Laskettelurinteen alaosasta reitti kääntyy vasemmalle ja lähtee seurailemaan kapeaa polkua Kuhmontien suuntaisesti. Liikennevalojen kohdalla reittimerkkien kirjainrimpsuun tulee mukaan L-kirjain. Alamaaston Lampipolku kulkee loppuosan reittiä samaa polkua.

Veikontien ylityksen jälkeen luvassa on vielä mäntykangasta, harjumaastoa ja suolampi, jotka nekin ovat keskeinen osa kainuulaista maisemaa. Hienon männikkömäen jälkeen reitti laskeutuu Ahvenlammen rantaan ja kulkee viimeiset sadat metrit radan vartta takaisin lähtöpisteeseen.

Takana on jälleen yksi Sapporon polun kierros. En jää yhtään kaipaamaan vanhaa reittilinjausta. Koska vaativahkolla reitillä on muutenkin muhkuraista polkua, itseäni ei lainkaan harmita, että yksi reitinosa on muuttunut helppokulkuisempaan suuntaan.

Kirjoittaja Auli Packalén (@Kainuunpolut) on ulkoilmaihminen ja kestävyysliikkuja, joka on kasvattanut juuriaan Länsi-Uudellemaalle, Lappiin ja viimeisimmäksi myös eteläiseen Kainuuseen. Auliin voit tutustua muutaman vuoden takaisessa lukijahaastattelussamme.

Aulin tukikohta eteläisen Kainuun parhaisiin kohteisiin on Vuokatti Basecamp – ulkoilmaihmisille tarkoitettu laadukas majoitus Vuokatin sydämessä, männikön rauhassa.

Lue seuraavaksi

Harjuja ja lampia Vuokatin alamaastossa: Piimä-Heikin polku ja Lampipolku, Sotkamo

Sotkamon Hiukka on portti talvisiin nautintoihin suksilla ja jalkaisin

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.