Elämykset & aktiviteetit
Luonnossa on hyvä olla, ja siksi haluamme viedä sinut ystävinesi metsään. Retkipaikka järjestää räätälöityjä tyhy- ja virkistyspäiviä Nuuksiossa, sekä monia erilaisia kursseja ja retkiä luontoon. Olipa ryhmäsi pieni tai suuri ja halusittepa sitten aktiivisen päivän järviylängön luonnossa tai rauhaisia juttutuokioita nuotion äärellä, järjestämme päivänne mielellämme juuri toiveidenne mukaiseksi.
Kauttamme voi varata myös muita luontoelämyksiä, esimerkiksi viininmaistelua metsässä tai yön jännittävässä puuteltassa Nuuksion Pitkäjärven rannalla. Löydät meidät Suomen luontokeskus Haltiasta!
Retket ja elämykset
Niin ryhmät kuin yksittäiset luonnonystävätkin pääsevät kanssamme ihanille opastetuille luontoretkille. Järjestämme esimerkiksi sieni- ja kasviretkiä erilaisilla teemoilla, ja toisinaan teemme bussiretkiä kansallispuistoihin!
Erikoisuuksiimme kuuluu Wine in the Woods, viininmaistelu luonnon helmassa Nuuksiossa. Osaatko kuvitella parempaa lahjaa vaikkapa hyvälle ystävälle, kuin yhteinen viinihetki kauniissa metsässä eräsommelieerin opastamana?
Tyhy- ja virkistyspäivät
Metsä on siitä taianomainen paikka, että se rauhoittaa ja virkistää yhtä aikaa. Erätaitoja oppiessa, uutta liikuntalajia kokeillessa tai vaikka vain nuotiolla herkutellessa on työporukassa kaikilla mukavaa. Päivä kannattaa aina päättää tulisteluun – nuotion äärellä ei kukaan jää ulkopuoliseksi, vaan tarinoita pulppuaa, työmaailman dynamiikka unohtuu ja porukka hitsautuu mukavasti yhteen.
Järjestämme tyhy- ja virkistyspäiviä Nuuksiossa.
Miksi matkata kauas rentoutumaan ja virkistymään? Vain reilun puolen tunnin päässä Helsingistä voit rentoutua järvien ja metsien keskellä, nauttia patikoinnista, saunomisesta ja hyvästä ruuasta. Tervetuloa vieraaksemme – me loihdimme ryhmällenne letut ja nokipannukahvit, opastamme teidät luontoon ja ohjaamme teidät nukkumaan Skytent Ecocamp Nuuksion puutelttoihin järvenrantametsään.
Ota yhteyttä osoitteeseen [email protected] ja kerro ryhmänne valinnat ja toiveet!
Majoitus
Varaa Nuuksion Pitkäjärven rantametsästä majoitus puuteltassa – Nuuksio Skytent Ecocampin kaunis järvenrantamiljöö, rauhallinen metsä ja huoleton majoittuminen mukavuuksien kera on täydellinen idea vaikka lahjaksi ystävälle tai puolisolle.