Satu metsätähdistä

Tähdet katselevat korkealta taivaalta maanpäällistä hyörinää, joka näyttää toisinaan kovin omituiselta. Mielenkiintoista olisi päästä näkemään tarkemmin, mitä siellä puuhaillaan. Mutta vaikka tähdet kuinka asettelisivat kaukoputkia sakaroihinsa, eivät ne kuitenkaan näe, mitä ihmisten asumuksissa tapahtuu. 

Joskus joku lapsi osoittaa sormellaan taivasta kohti ja pyytää äitiä antamaan hänelle tuikkivan tähden, mutta lapsi saa vastaukseksi vain tuhahduksen, parhaimmillaan hymähdyksen, ja kehotuksen jatkaa matkaa. Vain muutamat ihmiset ovat keksineet, miten tähtiin voisi tutustua hieman paremmin (heitä löydät esimerkiksi Ursan nettisivujen kautta). Useimpien katse ei tavoita kaukana sähkövalojen yläpuolella loistavia tähtiä. 

Tähtien tekisi kovasti mieli tutustua maan asukkaisiin, mutta silloin kun tähdet ovat virkeimmillään, suurin osa maan asukeista näyttää nukkuvan. Yhdessä tähdet miettivät, miten pääsisivät kurkistamaan maan touhuja, mutta eivät ne keksineet mitään.

Eräänä yönä, kun tähdet loistivat kirkkaimmillaan, pieni Trientalis päätti tehdä uhkarohkean hypyn alas maan päälle. Se otti kiinni nenästään ja pudottautui paikaltaan. Korvissa suhisi, se kuuli monien ihmisten kuiskailevan ja huokailevan toiveitaan nähdessään tähden lentävän. Iloa, valoa, hymyjä, ystävyyttä, rauhaa. 

Pieni Trientalis tömähti maahan ja pökerryksestä toivuttuaan yritti hahmottaa, mihin oli tullut. Kovin oli pimeää ja hiljaista maan päällä. Täällä ei kaikunut enkelten laulu, vain sudet ulvoivat yössä. Sitten tuli valoisaa (ihmiset kutsuvat sitä aamuksi) ja tähti huomasi maahan osuessaan jakautuneensa tuhansiksi hohtaviksi palasiksi ympäri metsiä. Nyt sillä oli monet sirkeät silmät, joilla se katseli ympärilleen. Oravat telmivät puissa, jänikset loikkivat, peurat astelivat arvokkaasti, linnut lauloivat ja lensivät. Mutta ihmisiä ei näkynyt.

Kunnes koitti viikonloppu ja heitä tuli sankoin joukoin etsimään vihreää virkistystä asfaltinharmaaseen arkeensa. Silloin lapset polvistuivat – ja toisinaan joku aikuinenkin – ihastelemaan metsätähtien kirkkautta ja puhtautta ja poimivat kimpun mummolle tai naapurille. Niin metsätähti (Trientalis europea) pääsi ihmisten koteihin ja toi mukanaan iloa, valoa, hymyjä, ystävyyttä, rauhaa.

Kuvat: Mika Leijo

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.