Laura Kokkonen

Olen vannoutunut päiväretkeilijä ja luontointoilija. Muutimme puolisoni kanssa Lappiin vuonna 2022 ja nykyinen kotimme sijaitseekin pohjoisen joen rannalla. Seuraan innolla jokaista vuodenaikaa ja niiden vaihtelua, valon liikettä ja luonnon elämää.

Odotan silti joka kesä hartaasti talvea, sillä erityisesti täällä pohjoisessa talviaika on omalaatuinen. Lumella liikun latujen lisäksi erityisesti liukulumikengillä.

Puolisoni Tuomas seikkailee kanssani (sekä elämässä yleensä että luontokohteissa) ja ottaa monet juttujen kuvista. Viime aikoina hän on uppoutunut erityisesti digitaaliseen filmikuvaukseen, joka tuo retkikuviin omanlaisensa ajattoman tunnelman.

Päivätöissä toimin vaihtelevasti tutkijana, yrittäjänä, kirjoittaja ja tietokirjailijana. Oikeasti haluaisin kuitenkin vaellella ulkona kaikki päivät.