Retkipaikkoja eri puolilla Suomea.

Mustanlamminvuoren näkötorni, Repoveden kansallispuisto, Kouvola

Repovedellä, Kuutinlahden rannalla sijaitseva Mustanlamminvuoren näkötorni on vanhin Repovedelle rakennetuista retkeilyyn liittyvistä rakenteista. Se on tehty jo 1960-luvulla silloisen Valkealan kunnan matkailulautakunnan pyynnöstä ja pioneerien harjoitustyönä. Samoihin aikoihin 60-luvulla rakennettiin myös lähellä sijaitsevaa Vekaranjärven varuskuntaa. Puheessa sekä monissa alueen opasviitoissa tornin nimi lyhenee usein Mustavuoren näkötorniksi. Mustavuori on saanut muinoin nimensä sen tummanpuhuvasta kallioseinämästä, joka […]

Hiihtovaellus Hossan laduilla

Meille tuli hiukan yllättäen neljän päivän yhteinen vapaa 6.–9. helmikuuta ja halusimme lähteä jonnekin hiihtovaellukselle. Turussa ei ollut juurikaan lunta, joten jokin muu kohde piti keksiä. Meillä ei ole paljon kokemusta hiihtovaelluksista, joten halusimme paikan, jossa on latuverkosto sekä mielellään paljon laavuja, tulipaikkoja ja autiotupia. Melkeinpä ensimmäisenä tuli mieleen meidän tuleva kansallispuistomme, Hossa. Hossan latukarttaa […]

Pimeän pullon jäljillä, Lekkerikallio, Kirkkonummi

Yksi harmaa, tihkusateinen päivä. Lämpötila ulkona +9 astetta ja ilmankosteus 96%. Intensiivistä näpertämistä tietokoneen ääressä läpi aamu- ja keskipäivän. Tuon puserruksen perään pää sekä keuhkot kaipasivat puhdistusta bittipölystä ja niin päätin yht’äkkiä lähteä pikku lenkille ulos tuulettumaan. Muistin lokeroista löytyi evästeetä keittäessä Lekkerikallio, yksi pikkuinen sivutienpätkä Sepänkyläntiellä, joka on askarruttanut mieltä sen sadat kerrat ohi […]

Talvinen Ärjänsaari, Kajaani

Oulujärven Ärjänselän keskellä nousee komeiden hiekkatörmien reunustama saari, Oulujärven helmeksikin kutsuttu Ärjänsaari. Se on ympärysmitaltaan noin 10 kilometrin mittainen, noin neljä kilometriä pitkä ja hieman yli kilometrin leveä itä-länsisuuntainen saari, jonka rantatörmät nousevat parikymmentä metriä järven pinnan yläpuolelle. Korkeat rantatöyräät ovat Oulujärven harjurannoille tyypillisiä. Ärjänsaari on osa Hailuodosta Rokuan ja Manamansalon kautta Sotkamoon ja sieltä […]

Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa! Valkmusan kansallispuisto, Kymenlaakso

Teksti: Elina Pylsy-Komppa ja Tanja Rautavirta Kuvat: Tanja Rautavirta Kymenlaakson Pyhtäällä sijaitseva Valkmusan kansallispuisto on rauhallinen avosuopuisto, joka sopii erinomaisesti päiväretkeilyyn läpi vuoden. Valkmusa pitää sisällään neljä suurta luonnontilaista suoaluetta, joiden vieressä virtaa Kymijoki. Alueen flora ja fauna on rikasta: Suolta voi bongata muun muassa uhanalaisen perhoslajin rämekulmumittarin, joka on myös Valkmusan kansallispuiston tunnuseläin. Valkmusan […]

Rämäpäitä Rämäkällä

Kahdeksankymmentäluvulla elimme Suomessa lasketteluhuumaa. Sisä-Savo halusi myös osansa lasketteluturistien markoista ja seudun mäet kierrettiin toivossa, että jokin niistä soveltuisi laskettelukeskukseksi. Sopivia kumpareita löytyikin, Suonenjoen Kutumäki ja Rautalammin Rämäkkävuori. Tarinan mukaan kunnat tekivät herrasmiessopimuksen, että toinen luopuu omasta hankkeestaan, mikäli toisen perustamistyöt alkavat todenteolla. Rautalampi oli rivakampi. Seutukunnan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoaksi jäänyt laskettelurinne avattiin vanhaan […]

”Tämän haluan nähdä viimeisenä ennen kuin kuolen” – Pyhä-Nattanen, Sodankylä

Sodankylän pohjoisosissa, Sompion maineikkaassa erämaassa, kohoaa Nattasten tunturiryhmä. Niistä kaunein ja kunnioitetuin on Pyhä-Nattanen. Moni on sanonut, jos viimeisen paikan, jonka ennen kuolemaansa näkee, saisi valita, olisi se Pyhä-Nattasen laella. Ja sillä hetkellä kun minä laskin jalkani tunturin huipulla toorin laelle, ymmärsin välittömästi, miksi noin sanotaan. Pyhä-Nattaselle pääsee parhaiten Sompiojärven metsäautotieltä joko luonnonpuiston rajalta tai […]

Luontopolun rujo vartija – Alkkianvuoren mänty

Menneenä kesänä lähdin Alkkianvuoren luontopolkua tutkimaan, enkä tiennyt etukäteen mitä polku eteen toisi. Tuolla polulla vastaani tuli merkillisen näköinen puu, mukuramänty. Alkkianvuoren luontopolku on kahden maakunnan, Pirkanmaan ja Satakunnan, rajalla sijaitsevan luontopolun varrella, Parkanossa. Polku on kokonaisuudessaan noin 4,5 kilometrin mittainen ja esittelee alueen vaihtelevaa luontoa. Polusta vastaa Parkanon luonnonvarakeskus. Alkkianvuoren kodalta nähden mukuramänty on […]

Haukvuori, Lappeenranta

Haukvuorella Lappeenrannan Joutsenossa on laavu korkealla näköalapaikalla. Laavulle johtaa merkitty polku Myllymäen laskettelukeskuksesta. Polun pituus yhteen suuntaan on 3,6 kilometriä. Kävelimme Myllymäestä Haukvuorelle marraskuisena sunnuntaina. Siniset reittimerkinnät olivat todella selkeät ja polku helppokulkuinen. Laavulta löytyi polttopuita ja se oli muutenkin hyvässä kunnossa. Laavun luota kallion reunalta on hienot näköalat, ja kun jatkaa laavun sivulta polkua […]

Hiihtoretki Lauhanvuoren kansallispuistoon

Kevään edetessä hanget olivat Etelä-Suomessa kovasti jo huvenneet. Vedenjakajaseuduilla lunta kuitenkin vielä riitti, ja jos säät edes hetkellisesti kävivät yön aikana pakkasella, oli hiihtokeli seuraavana päivänä mitä mainioin. Nyt olikin sopiva aika aloittaa kevään retkeilykausi, jos ei ollut sitä jo aloittanut, sillä kevättalven optimikeleillä ei ole niin väliksi, millä pelillä maastoon lähtee, hanki kantaa pakkasyön […]