Millainen on Kuhmoisten Ylimenmaan Pirunkammari?

Valtava on ollut se voima, joka on repinyt ruhjeille suomalaisen peruskallion Kuhmoisten pitäjän tietämillä. Tuon kauan ennen ihmisen aikaa tapahtuneen mullistuksen jäljet ovat yhä seuduilla selvästi nähtävissä. Marraskuisella reissulla, vaikka valoisa aika niukka olikin, ehätimme Suomen luolaseuran retkellä pistäytyä useissa Kuhmon komeista luolista. Ylimenmaan Pirunkammari oli lajiaan kolmas samana päivänä. Aiemmin olimme jo piipahtaneet suuren salin kätkevässä Kammiovuoren luolassa ja Kammarivuoren luolassa, eli Pirunkammarissa.

Jos kaksi edellä mainittua olivat ns. varmasti tunnetuja paikkoja monen kirjallisuusviitteen ansiosta, oli Ylimenmaan Pirunkammarin tilanne toinen. Ainoa vihje jostain kiinnostavasta kun paikannimi ja luolan merkki. Kartalta bongatut, kuinkas muutoinkaan. Toisaalta sijainti hieman epäilytti. Merkki kun ei osunut lohkareeseen tai jyrkänteeseen, vaan töllötti tasaisehkolla maalla. Korkeuskäyrässä sentään.

Tuttuun tapaan kiemursimme taas aina pienemmiksi käyviä hiekkateitä, kunnes nuoren, harvennetun männikön kohdalla mäen nyppylällä oli levike, josta päätimme jalkautua maastoon. Jarkko ja Elina vaihtoivat varusteita. Minä popsin mukaan nappaamaani omenaa. Korppi raakkui jossain kauempana mäntykankaan takana. Oli tulossa kohti.

Aivan ei korppi kerennyt liitää ylitsemme, kun kuljimme jo metsässä kohti jyrkännettä. Siellä se odotti joidenkin satojen metrien päässä ja jollain konstilla se piti ohittaa. Mitä pidemmäs pääsimme, sitä suuremmas kävivät puut. Ja kohta seisoimme reunan partaalla. Katsoimme parhaaksi kiertää sen etelän kautta. Samalla osuisimme varsin liki määräämme.

Pirunkammari2 (1)

Rinnettä alas kivutessamme männikkö sai väistyä suurten kuusten tieltä. Jäkälä ja puolukanvarvut jänistivät ja jäivät ylärinteeseen. Alhaalla oli paksun, vihreän ja joka askeleella litisevän sammaleen valtakunta.

Vaikka päivä oli marraskuiseksi kirkas, oli tunnelma hämärä. Ja hämärän reunalla suoraan edessä, siinä missä kartan mukaan oli vain luola, kohosi jylhä kiviseinä.

Pirunkammari2 (2)

Ja tuo seinä irvisti tulijoille, sen alalaidassa oli irvistävä luola ja sen edessä oli miestä isompia lohkareita kuin tuon suun sylkäisemänä.

Pirunkammari2 (3)

Meitä ei tuo irvinaama onnistunut pelottamaan matkoihimme, vaikka kunnioitusta herättävä näky oli.

Pirunkammari2 (4)

Uteliaisuus on ihmismieltä ajava voima, ja niin kömmimme peremmälle Pirunkammariin.

Pirunkammari2 (5)

Ensimmäisenä tulijaa odotti hallimainen huone. Selkeästi lippaluolaa luolamaisempi, syvempi ja myös rujompi tila.

Pirunkammari2 (8)

Hallimaisen eteisen jälkeen se kapeni oikealle haarautuvaksi raoksi, jossa eteneminen päättyi ylhäältä avonaiseen kohtaan.

Pirunkammari2 (7)

Paikalla oli Suomen lippu merkkinä siitä, että joitain vuosia aiemmin oli paikalle joku osunut maamme itsenäisyyspäivänä.

Pirunkammari2 (6)

Vaikka paikka on näyttävä, niin kovin pitkäksi aikaa se tutkittavaa tarjonnut. Kunnioitusta herättävä se oli yhtäkaikki ja taatusti nimensä ansainnut. Hyvästelimme pirun ja jätimme rauhaansa.

Poistuessamme valisemme pohjoisen reitin. Jyrkänteen juurta kulki polku, jonka olivat tallanneet muut kuin ihmisen jalat. Kauempana oli maassa läjä merkkinä siitä, että asialla olivat olleen ilmeisimmin hirvet. Samaa puhuivat verekset painumat sammaleessa. Tuota pohtiessani minut valtasi kummallinen tunne. Aivan kuin joku olisi tuijottanut.

Pirunkammari2 (10)

Syypääkin selvisi. Täällä puillakin oli kasvot.

Mutta se seuraava paikka olikin sitten jotain niin upeaa, jollaista emme uskoneet kohtaavamme.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6836733 E 402084

2 replies
  1. Mika Hakala
    Mika Hakala says:

    öhh..miten saan tasokoordinaatit N 6836733 E 402084 Garminin ymmärtämään muotoon? Eli esimerkinomaisesti N 61° 42.259 E 024° 57.097. Kiitos ja anteeksi.

    Vastaa
    • Antti Huttunen
      Antti Huttunen says:

      Helpoimmalla pääset, kun katsot jutun lopussa olevien tagien listasta lukemat. Muunto onnistuu myös kansalaisenkarttapaikan työkalulla. Mutta siis tässä tapauksessa ne ovat lat=61.65136385X geo:lon=25.15147388

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi