Artikkelit

Venemäen luola

Leppävirran kameraseuran kuvausveteraaneilta sain talvella vihiä Kotalahden Venemäen luolasta. Lähdimme ottamaan selvää tästä Pirunluolasta. Luola löytyi aikamme Venemäen louhikkoista rinnettä könyttyämme. Tuosta välistä… …löytyy ihmisen mentävä rako luolaan. Se oli ainakin 10m pitkä. Tyypillinen suomalainen luola – kalliosta irronnut lohkare on kiilautunut rinnettä vasten jättäen alleen tilan. Melkein mahduin seisomaan. Suhkot kuiva myös, ainoastaan kallioseinää […]

Sammatin Luolamäen unohdettu luola, Lohja

Samaan aikaan kun toiset luolat paistattelevat maineessa ja pienimuotoisina turistikohteina – tai ainakin seudun väen retkikohteina, on toisten luolien osana unohdus ja yksinäisyys. Näin siitäkin huolimatta, että joskus valtaosa niistäkin on ollut tunnettuja paikkoja. Nykyisin tuo vanha tieto saattaa elää vain niminä kartoilla. Vihje tällaisesta luolasta löytyi vaihteeksi karttaa tutkimalla. Entisen Sammatin pitäjän alueelta, nykyisen […]

Kuhmoisten Kammiovuoren luola

Marraskuussa teimme Suomen luolaseuran kanssa reissun Kuhmoisten kuntaan, joka on, tai jonka ainakin pitäisi olla tunnettu useasta maassamme merkittävästä luolasta. Niiden lisäksi kun seudulla on vielä jokunen muukin mainittava kohde ja Isojärven kansallispuisto, voi pitäjän sanoa olevan retkeilyllisesti erittäin kiinnostava. Reissumme ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui ainoa valtatien itäpuolelle jäänyt kohde, Kammiovuori. Vuoren nimi on jo vahva […]

Peis-Immosen luola ja luontopolku Varkaudessa

Peis-Immosen kammari, pohjoisessa Savossa, sijaitsee Joenmäenvuoren eteläisellä rinteellä, keskellä Harjurannan kylää. Sinne suuntasimme tammikuisena talvisunnuntaina reippaassa kolmentoista asteen pakkasessa. Luolalle on Varkaudesta matkaa noin kymmenen kilometriä. Valtatietä 23 ajetaan Joensuun suuntaan kolmisen kilometriä kaupungista. Könönpellon rampilta noustaan Harjurannantielle, josta noin seitsemän kilometrin jälkeen käännytään edelleen Pukkikankaantielle. Siitä on perille hyvät opasteet. Itse olen luolastossa aiemminkin, […]

Orpokiven vetoisa luola Riihirannalla

Ajelin kanavalle, josko olisin saanut koskelta todistusaineistoa edellispäivänä bongaamastani merikotkasta. Eihän sinne päässyt. Kanavan sulut olivat auki poikkeusjuoksutusten takia. Kallaveessä on liikaa vettä. Läksin extempporee ajelemaan Riihirannalle Orpokivelle. Olin lueskellut siitä juttua Leppävirta-kirjasta ja saanut sen paikallistettua kartalta alkuasukkaiden avulla. Päätin lähestyä kiveä etelästä pellon poikki, kun nimi kartassa oli lähempänä peltoa. Kipusin nyppylälle, jossa […]

Tapaninajelu Susimäen luolalle Vehmersalmelle

Lähdin kinkun-sulattelu-Tapanin-ajelulle nuapurkuntaan Vehmersalmelle – tai Kuopijon kaapunkiahan se nykyään on. Tuppurinmäentie oli ihan sula mutta kurvattuani Vehmersalmentieltä Savulahdentielle totesin reissun olleen vikatikki. Tiet ol ihan niljakkaan nuljakat – muutaman sentin paksunen jiäkerros ol ihan märkä ja toella liukas. Tarkoitukseni oli kävästä Susimäen luolalla (kartta). Tänne on tultu niin perille mennään. Onneksi Savulahen- ja Haukijoentielle […]

Epätodellisen kaunis Ihamonmäen luola löytyi Salosta

Sipilän luola, Sammatti. 20 m x 1-2 m x 0.5-1 m. Isojen siirtolohkareiden alla ja välissä oleva käytäväverkosto. Pirun asuinpaikka ja sota-aikojen varasto- ja kätköpaikka. Moberg 1882. Nuo sanat olivat kiehtoneet minua jo pitkään. Jossain entisen Sammatin länsiosissa olisi suomalaisittain hyvin komea luola. Monesti olin ollut aikeissa lähteä sitä yhyttämään. Vaan aina se oli saanut […]

Salaisuus Isojärven kansallispuiston kainalossa – Kuhmoisten Valkulamminvuori

Aina välillä eteen tulee paikkoja, jotka ylittävät kaikki odotukset, paikkoja, jollaisia ei arvaisi edes olevan olemassa, ellei itse näkisi. Yhden tällaisen kohtasimme eilen. Olimme kiertäneet jo pitkän päivän ja nähneet Kuhmoisten Kammiovuorenluolan, Pirunkammareita kaksin kappalein sekä Suomen Machu Picchuksi tituleeratun linnavuoren. Päivän viimeiseksi määränpääksi oli valikoitunut Valkulamminvuori, josta olimme saaneet parisen viikkoa aikaisemmin hyvin kiinnostavan […]

Siellä, mihin ei miehen pidä mennä – Rautalammin Pirunpesävuorella

Emäpitäjänä tunnetun Rautalammin syrjäisissä kolkissa, vaikea kulkuisten taivalten takana kohoaa ylväänä vuori, johon liittyy aivan erityinen tarina perimätietoa. Tuon vuoren salaisuuksista halusimme ottaa selvää ja pääsiäisenä tuo selko päätettiin ottaa. Melkoinen seikkailu siitä tulikin. Vaan palataanapa hetkeksi aivan alkuun. Vielä 1940-luvulla Pirunpesävuoren kupeella oli ollut puukaukalo, johon paikalliset olivat vieneet uhrinsa. Vaikka uhripaikkoja tunnetaankin kaikkialta […]

Varrasniemen luola eli Viialan Pirunkellari

Seison keskellä valtateiden risteystä ja mietin mitä ihmettä teen täällä. Ohitseni lipuu tasainen virta henkilöautoja ja jossain kauempana tiellä rekka vetää lasteja kohti pohjoista. Ummistan silmäni ja koitan löytää hetken mielenrauhaa ja levollisuutta, jota ei tunnu tästä hektisestä ilmapiiristä löytyvän. Jatkan matkaani pää kumarassa pitkin pyörä- ja kävelytien reunusta. Pian loikkaan yli turvakaiteiden ja laskeuden […]