Tag Archive for: järvi

Saarihyppely potkukelkoilla Suonteella Joutsassa

Olimme jo paria kuukautta aiemmin kirjoittaneet kalenteriin maaliskuisen lauantain kohdalle, että silloin suuntaisimme hiihtoretkelle Joutsan ja Hirvensalmen kuntien alueella olevalle Suonteen järvelle. Suonteen muutamiin saariin on piilotettu geokätköjä, jotka olivat ensisijainen houkutin retkipäivälle. Kevät eteni ja lumet hävisivät Suonteen jääkannen päältä. Teimme jo varasuunnitelmia, jos saariretki ei onnistuisikaan. Sukset jouduimme unohtamaan, mutta yöpakkaset pitivät jään […]

Päiväretki Kivikeskussa Nokialla

Eräänä keväisenä päivänä mietin minne seuraavana viikonloppuna lähtisin retkeilemään. En halunnut lähteä ajamaan kauas, joten ryhdyin selaamaan maastokarttaa tabletillani. Pian huomasin länsipuolella Tamperetta luonnonsuojelualueen, jolla oli kaksi nuotiopaikkaa. Tämä suojelualue sijaitsi Kivikesku-nimisen pienen järven ympärillä. Suoalue oli 60-70-luvulla tarkoitus ojituksella kuivattaa metsätalouskäyttöön. Nimensä järvi on saanut keskellä olevasta isosta siirtolohkareesta. Kivikesku kuuluu Nokian kaupunkiin, vaikka […]

Pernjärven kallioylänkö, Salo

Salon itäosissa, uuden ykköstien pohjoispuolella sijaitsee laajahko alue, jossa kallioiset metsät ja pienehköt järvet vuorottelevat maisemassa. Alueen yleispiirteenä on metsätalous- ja maaseutukulttuuriset elementit; useat hiekkatiet halkovat poikki metsien ja peltojen, asutus on harvaa, tosin vapaa-ajan asuntoja on siellä-täällä. Kaiken tämän rinnalle mahtuu silti paljon kiehtovaa ja kaunista luontoa, jota voi esimerkiksi juuri pikkuteitä kävellen tai […]

Suuntana syksyinen Meiko

Lähdin tutkimaan vaihtoehtoja tutuille reiteille pääkaupunkiseudun lähistöllä. Kun aikaa on käytettävissä vajaa päivä, sen viettää mieluiten ulkosalla auton sijaan. Karttatutkailun jälkeen löytyi minulle vielä vieras alue, Meikon ulkoilualue. Meiko on Kirkkonummen keskustasta, noin 10 minuutin ajomatkan päästä pohjoiseen. Alue on varsin tuntematon ulkopaikkakuntalaiselle, eikä internetistäkään paljoa tietoa löydy. Lopullisen kimmokkeen lähtöön sain alueelle tehdystä geokätkösarjasta. […]

Aulangonjärven Kärmeskallioilla, Hämeenlinna

Luontopolun alussa Aulangon ulkoilumaja, uimaranta ja kaunis kota. Selkään liimautuvassa repussa tarpeeksi vettä, sillä helleaalto ylsi tännekin. 1930 perustettu Aulangon luonnonsuojelualue on jokaiselle hämeenlinnalaiselle tuttu paikka ja ylpeyden aihe – eikä ihme, sillä suomalaisen kansallismaiseman tiedetään ihastuttaneen ihmisiä ja inspiroineen etenkin taiteilijoita jo yli sadan vuoden ajan. Ulkolumajalta lähtevä Aulangonjärven reitti kaartaa oikealle. Saniaisten ja puna-apiloiden kirpeän makea […]

Hietajärvi Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Kävimme ensimmäisen kerran Ylläs-Pallastunturin Hietajärvellä pari vuotta sitten huhtikuussa. Tarkoitus oli hiihtää Ketomellasta Tappurille, mutta kova tuuli Pippovuomalla käännytti metsän suojaan. Vuoman reunalta näytti kelkan jälki suuntaavan kohti vajaan kolmen kilometrin päässä olevaa Hietajärveä, jota olimme kuulleet kehuttavan kauniiksi paikaksi. Hiihtelimme metsän halki jälkeä pitkin järvelle. Se ei talvisessa asussaan näyttänyt kummoiselta, mutta korkeine rantapenkkoineen […]

Linnansaaren kansallispuisto

Ehkäpä edustavin otos suomalaista järviluontoa – jos sellainen on mahdollista jonnekin osoitaa – löytyy Linnansaaren kansallispuistosta. Vuonna 1956 perustettuun kansallispuistoon kuuluu lukematon määrä saaria ja luotoja Haukiveden seudulla Rantasalmen, Savonlinnan ja Varkauden alueella. Puistoalueen kokonaispinta-ala on 23 000 hehtaaria, josta varsinaista puistoaluetta ovat maa-alueet eli 3800 hehtaaria. Kansallispuisto soveltuu niin telttailijoille ja veneilijöille, päiväretkeilijöitä unohtamatta. Linnansaaren kansallispuisto […]

Kuopion Ritoniemi, häikäisevän kaunis Savon Riviera

Muista kuinka Kuopion matkustajasatamasta kulki kesäisin säännöllinen vesibussiliikenne Ritonimemeen. Lomakylä Ritoniemi, jonka Suottalahden rannan hietikko on kuin Savon Rivieera. Luonnonkaunis hiekkaranta ja soraharjuniemi oli pitkään veneilijöiden ja karavaaraneitten suosiossa. Monien vaiheitten jälkeen paikka on autio. Lomamökit purettu ja nyt moto kaataa puita. Pahin on toteutumassa – luonnonkaunis paikka ei ole enää yleisessä käytössä. Olemme käyneet […]

Kangasniemen Hiisilampi

Tien 13 eteläpuolella, kuutisen kilometriä Kangasniemeltä Mikkeliin päin, sijaitsee Etelä-Hiisilampi. Paikka on mainio pienen retken kohde lapsille ja luonnonystäville. Auton saa helposti jätettyä sivutien varteen, ja lyhyen metsäpolun päässä on lammen ranta. Aivan polun lähelle jää myös rakkakivikkoinen aukea, sekä pieniä soita ja metsälampia, joiden rannalla kasvaa huumaavasti tuoksuvaa suopursua. Kesäiltaisin lammikot raikuvat sammakoiden kurnutuksesta […]

Tromssan läänin Blåvatnet

Kesällä 2013 lomailimme Pohjois-Norjassa ja teimme päiväpatikoinnin Tromssan läänissä sijaitsevan Lyngenin niemimaan pohjoisosaan. Kohteenamme oli erikoisen värinen jäätikköjärvi Blåvatnet. Alueelle pääsee, kun kääntyy Jaegervatnetin jälkeen Fv312-tielle kohti Russelvia. Pian tie ylittää Botnelva-joen, jonka jälkeen tien oikealla puolella on yksi kaikkien aikojen parhaistas telttailupaikoista. Koivikon keskellä on tulentekopaikkoja sekä pöytiä ja penkkejä. Paikalta lähtee noin neljän […]