Jenni Laakso

Olen syntyjäni savolainen eli Järvi-Suomessa aikuiseksi varttunut, mutta silti sydämeni on aina sykkinyt merelle. Minun piti kasvaa melkein keski-ikäiseksi ennen kuin oivalsin, kuinka kaunis ja ainutlaatuinen meri- ja saaristoympäristö meillä täällä kotimaassa onkaan – vieläpä ympärivuotisesti! Yhtä aikaa tämän oivalluksen kanssa ymmärsin, kuinka mahtavia ja kiehtovia ovat majakat- nuo ylväät suunnannäyttäjät, joilla on aikojen kuluessa ollut merkityksellinen tehtävä merenkulun turvaamisessa. Nyt ei liene vaikea arvata, millaisissa maisemissa minun retkikertomuksissani liikutaan?

Hektisen työ- ja perhe-elämän vastapainoksiksi lataan parhaiten akkujani retkeilemällä yksin. Kutsun näitä retkiäni ”määmatkoiksi”. Määmatkat ovat seikkailuja, joilla reissaan vähillä varoilla ja varusteilla- tämä kombo on osa elämystä ja kokemusta, matkani eivät saa olla liian helppoja! Matkani taittuvat usein fillarin ja/tai julkisten kulkuvälineiden yhdistelmällä. Kesäisin mukanani on teltta, talvisin jotain muuta, mutta seikkailumieltä ei koskaan puutu!

Ei elämäni pelkkää saaristoa kuitenkaan ole (ainakaan vielä!). Innostun helposti uusista asioista, joten vapaa-aikanani minut saattaa löytää myös twerkkaamasta, kukkopillikokoelman parista, luistelemasta, avannosta, lukemasta kotimaista dekkaria tai vaikkapa metsästyskurssilta.

Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi matkakertomusteni pariin! Vastaan myös mielelläni kysymyksiin ja kommentteihin, joten voit esittää niitä rohkeasti. Retkikuvani ovat kännykällä napattuja tilannekuvia – ne harvoin sisältävät suunniteltua asettelua tai rajausta. Mottonani onkin, että kuvista tulee näkyä aito elämä!