Jenni Lemettinen

Olen jyväskyläläinen metsänkulkija, joka suuntaa päivittäin koiran kanssa metsään, viikoittain lasten kanssa päiväretkille, kuukausittain yksin tai kavereiden kanssa yön yli retkille ja vuosittain muutamalle pidemmälle vaellukselle pohjoiseen. Työskentelen maaseudun kehittämisen parissa ja olen koulutukseltani myös luonto-ohjaaja ja kohta eräopas. Liikun luonnossa mieluiten jalan, mutta välillä myös hiihtäen, lumikenkäillen tai vaikka sup-laudalla.

Viime vuosina on tullut kierrettyä kansallispuistoja ja valmiita reittejä, mutta nykyään erämaa vetää yhä enemmän puoleensa varsinkin pidemmillä vaelluksilla. Rauha ja hiljaisuus on kuitenkin niitä asioita, joita luonnosta haen, mutta henkeäsalpaavan upeat maisematkaan eivät toki ole haitaksi.


Jennin retkikertomuksia