Miten kellään on pokkaa roskata luontoa? Nuuksio Plogging kutsuu lenkkeilemään ja keräämään roskia yhdessä

Viime syksynä Johanna Hakala-Kähärillä paloi pinna. Hän oli mukana järjetämässä suunnistusleiriä Nuuksiossa ja viemässä rasteja metsään, kun kohtasi todella ikävän näyn: valtavasti luontoon heitettyjä roskia. Valitettavasti kyse ei ollut yksittäistapauksesta. Johanna asuu Veikkolassa, aivan Nuuksion kansallispuiston kupeessa. Hän oli jo pitkään pannut merkille, että kaikki eivät nauti luonnosta sen parasta ajatellen: luonnosta löytyi jatkuvasti roskia. […]

Mitä ihminen tekee, kun luonto alkaa kadota ympäriltä? Valokuvaaja Marko Rantanen herättelee pohtimaan suhdettamme luontoon

“Koira on hyvä esimerkki meille. On hauska katsoa, miten vaikka joku käpy voi olla niin kiinnostava ja miten hyvät leikit koira voi saada kävyn kanssa. Samalla miettii, miksi ihmeessä itse ei osaa iloita yhtä paljon pelkästä kävystä.” Valokuvaaja Marko Rantanen käsittelee ihmisen suhdetta luontoon oivaltavassa Human – nature -valokuvanäyttelyssään. Teoksissa ihminen ei enää säilö luontoa […]

”En ollut tiennyt, että Suomessa on sellaisia jokia” – Pirkko Siikamäki kirjoitti upean teoksen rakkaasta Oulankajoesta

Kirkas kevättalven aurinko valaisee helmikuisen Kuusamon. Pakkanen on mukavan napakka, ja ilmassa väreilee kaukainen mutta ilmiselvä kevään tuntu. Kirjailija, dosentti Pirkko Siikamäki astuu sisälle kasvisravintola Karpalon hämyiseen lämpöön. Alkamassa on mitä jännittävin iltapäivä: Pirkon kirjoittama Oulankajoki – muutoksen virta -teos julkaistaisiin alkuillasta Kuusamon matkailukeskus Karhuntassussa. Mutta Pirkko ei ole lähtöisin Kuusamosta, vaan Savon maalta. Haluan mielikuvituksessani kurkistaa siihen […]

Kaksi naista, kaksi tarinaa: mitä mieltä aloittelija ja entinen kilpahiihtäjä ovat skin-suksista?

Jyväskyläläiselle Sanni Saarimaalle hiihtäminen ei ollut tuttu juttu. Peruskoulun pakollisten hiihtotuokioiden jälkeen Sanni ei ollut juurikaan hiihtänyt, mitä nyt muutaman kerran oli ystäviensä suksia lainaten liikuskellut Lapin hangilla hiihdellen. Tänä talvena Sanni päätti kokeilla skin-suksia, joiden pito tulee pohjassa olevista karvaliuskoista. – Olin kuullut kehuja skin-suksista, niiden monikäyttöisyys ja helppohoitoisuus houkutteli. Tiesin, että skin-sukset sopivat […]

Taiteilija Janette Backman reissasi ympäri Lappia samaistuakseen maahiseen – näin syntyi upeasti kuvitettu Satu Maahispeikosta

Kaarran pitkän santatietaipaleen päätepisteelle parkkiin. Ympärillä kohoaa kangasmetsä, erämaa kaukana ihmismaailmasta. Sää on sumuinen jo kolmatta viikkoa, mutta ilmassa ei ole aistittavissa sateen uhkaa. Edessä olevan auton takaikkunasta minua katselee rauhallisin silmin suuri ja valkoinen koira. Samaan aikaan kun nousen autosta, astuu koiran autosta ulos iloisesti tervehtivä nainen. Hän on Janette Backman, rovaniemeläinen taidemaalari, metsätalousinsinööri […]

Pyiden satumaailma, ulottuvuus, jota ihmiset eivät ole nähneet – haastattelussa Jani Ylikangas

Joskus sitä törmää internetissä asioihin, jotka koskettavat todella vahvasti. Näin kävi minulle jossakin Facebookin valokuvausryhmässä, kun näin hienon luontokuvan yhteydessä kommenteissa kuvan ottaneen henkilön videon. Videossa mies kulkee metsään puolukan varpu kädessään, ja jostain metsän uumenista juoksee pyy syömään marjoja suoraan varvusta. Minuun tämänkaltainen yhteys luontoon teki valtavan vaikutuksen ja välittömästi meni roska silmään. Olin […]

Näitä tarinoita ei saa menettää – auta tallettamaan kertomukset Suomen luonnonmuistomerkeistä

Rakastatko tarinoita, jännittäviä luontokohteita ja löytämisen riemua? Tämä uutinen on juuri sinulle: Luonnonmuistomerkkiseura Aihki ry kartoittaa Suomen luonnonmuistomerkkejä kirjaa varten, ja sinä voit auttaa. Aihki julkaisee loppuvuonna 100 luonnonmuistomerkkiä -teoksen, jossa mukana on 100 kiinnostavinta kohdetta. Kohteita ja niiden tarinoita kartoitetaan kesän ajan, ja osallistumista toivotaan niin yksityisiltä ihmisiltä, yhdistyksiltä kuin kunnilta. Ajantasaista, yhtenäistä rekisteriä Suomen jopa 3500 […]

Muotoja ja tunnelmia poimimassa – Heini ja Irina tuovat suomalaisen luonnon sinun kotiisi

”Luonto tekee asioita niin ihmeellisellä tavalla. Muodot, kuten kääpä; käävän muoto on hyvin inspiroiva. Toukokuinen vaaleanvihreä, aivan epätodellinen. Luonto vetää joskus niin överiksi, että sitä on vaikea toisintaa. Mutta muotoihin ja väriyhdistelmiin se on oikea aarrearkku.” Irina Viippolan sanat herättävät ajatuksia. Muistan yhtäkkiä elävästi, miltä kääpä tuntuu koskettaa paljain sormin, koko kämmenellä, ja millainen on […]

Tuomas Holopainen ja maailman kaunein fakta

Tuolla koivulla, josta tuo halko on otettu, niin sillä ja meillä on sama esi-isä. Nämä on faktoja, ja se on minulle maailman kaunein fakta. Se saattaisi olla hyvin tärkeä oivallus ihmiskunnan hyvinvoinnin kannalta, että me ymmärtäisimme kaiken yhteyden. Pimeän kodan sylissä tohisee kirkas tuli, puut puhaltavat viimeiset voimansa pehmeänä lämpönä ja savuna. Marraskuisen iltapäivän sade naputtelee kodan […]

Tämä pari laittoi kämppänsä pois ja lähti reissuun: tavoitteena kokea 40 kansallispuistoa 7 kuukaudessa

Oli syyskuu vuonna 2016. Hyvinkään ABC:n liepeillä Johanna Kulmala ja Antti Uski seisoivat yhteisen päähänpistonsa johdattelemana tien varressa. Kädessä ollut kyltti kertoi kaiken tarvittavan. Kyltissä luki: Lappi. – Meille oli ihan sama minne päin Lappia päätyisimme, Johanna naurahtaa. – Kyltti toimi tosi hyvin, päästiin me sillä Kolariin asti, jatkaa Antti. Paimiolaislähtöinen Johanna ja pääkaupunkiseudulla varttunut Antti ovat Kiljavan opiston eräopasopiskelijoita samalla […]