Ylläksen Äkäskerolta näkee melkein kaikki Pallas-Yllästunturin kansallispuiston huiput

Äkäskero on tunturiselänne, joka kuuluu Ylläs-Pallastunturien ketjuun. Sijainniltaan Äkäskero osuu melkeinpä keskelle Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa, joten sen laelta näkee selkeällä kelillä lähes kaikki kansallispuiston tunturit ja kerot.

Lähdimme vanhempieni kanssa tälle Äkäskeron-retkelle elokuun lopulla kesälomasesongin jälkeen. Ruskasesonkiinkin oli vielä muutama viikko aikaa, joten Äkäskerolla oli tuona päivänä mukavan rauhallista. 

Jätimme auton Aakenuksentien varressa sijaitsevan Peurakaltion Tallikahvion pihaan. Viihtyisän näköinen Tallikahvio ei valitettavasti ollut tällä kertaa auki, mutta kahviossa pitäisi ehdottomasti joskus käydä – viimeistään tulevana talvena hiihtäen! Netistä lueskelin, että Tallikahviossa on tarjolla itsetehtyä lähiruokaa ja Peurakaltion pihapiirissä on lisäksi Savottashop taidemyyntinäyttely. Peurakaltion 1950- ja 60-luvuille sijoittuva savottahistoria on myös kutkuttavan mielenkiintoinen.

Peurakaltiolta lähdimme kulkemaan merkittyä retkeilyreittiä pitkin Äkäskeron huipulle, josta pienen kuvaustauon jälkeen jatkoimme matkaa koilliseen suuntaavaa polkua pitkin kohti Pekanjärven ja Äkäsjärven välissä sijaitsevaa Äkäskeron hotellia. 

Mielestäni tunnistin Äkäskeron päältä horisontissa ainakin seuraavat tunturit: Ylläkseltä Aakenuksen, Pyhän, Lainion, Kukaksen, Kesängin ja Ylläksen, Kittilän suunnasta Levin ja Kumputunturin sekä pohjoisesta Muonion Keimiötunturin ja Pallastunturin huippuja. Ounastunturin huiput taisivat jäädä Pallastunturin kerojen taakse. Myös tunturijärvet Äkäsjärvi ja Jerisjärvi kimmelsivät aavoina halkoen kauniisti metsäistä erämaamaisemaa.

Laskeutuessamme huipulta kohti Äkäskeron hotellia törmäsimme metsässä kuukkelipariskuntaan, joka parhaillaan nautiskeli loppukesän marjasadosta: puolukoista, juolukoista, mustikoista, lillukoista, kaarnikoista, pihlajanmarjoista, riekonmarjoista ja ruohokanukan marjoista. Mekin napostelimme marjoja matkanteon aikana – mutta vain niitä, jotka ihmisen makunystyröille maistuvat.

Kuukkeleista opin muuten hauskan faktan: linnut viettävät koko elämänsä saman kumppanin kanssa ja siksi niitä yleensä näkee kaksi kerrallaan.

Nautimme eväsleivät ja termariteet Äkäskeron hotellin pihapiirin taukopaikalla. Itse hotelli oli kiinni (milloin lie ollutkaan viimeksi auki), joten muita evästelijöitä ei meidän lisäksemme taukopaikalla ollut. Äkäskeron hotelli vaikutti ulkoapäin sympaattiselta ajan patinoimalta erämajatalolta ja jälkikäteen selvisikin, että se oli auennut jo vuonna 1970. Äkäskerolle oli joskus jonkun silloisen hotellinomistajan toimesta suunniteltu jopa hiihtokeskusta, mutta hanke taisi jäädä lopulta 90-luvun laman ja muiden myllerrysten jalkoihin. Nykyisin osa hotellin pihapiirin mökeistä on käsittääkseni vuokrakäytössä, joten jos Ylläksen hiihtokeskus tuntuu liian vilkkaalta lomanviettopaikalta, niin Äkäskeron mökeiltä löytää varmasti erämaan rauhaa.

Evästauon jälkeen suunnistimme karttojen ja kompassin avulla Äkäskeron itäistä rinnettä pitkin takaisin Peurakaltiolle. Vanhempani ovat innokkaita suunnistajia ja he olivat hankkineet meille muutaman tunturisuunnistuskartan alueelta. Polkuakin pitkin olisi toki päässyt takaisin: Maanmittauslaitoksen Karttapaikkaan on merkitty ulkoilureitiksi polku, joka kulkee Äkäskeron hotellilta Kero-ojaa myötäillen Kuukkelimännikön kautta Peurakaltiolle. Puhelimen kentät hävisivät kuitenkin heti kun laskeuduimme alas Äkäskeron laelta, joten pelkän puhelimen gps:n varassa ei suunnistamisesta olisi tullut mitään.

Tykästyin Äkäskeroon kovasti ja luulenkin, että siitä tulee jatkossa vakioretkikohteeni sen rauhallisuuden ja erämaisuuden vuoksi. Ainakin näin turistisesonkien välissä tuntui aidosti siltä, ettei mitään tunturikeskusta olisi lähimaillakaan, vaikka todellisuudessa Äkäslompoloon on Äkäskerolta matkaa vain 15 kilometriä.

Lue myös

Äkässaivo – muinainen palvontapaikka Äkäsjokivarressa

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto – Retkipaikan tarinat ja vinkit