Kirkkonummen saaret Kuva Terhi Jaakkola

Yhdeksän Kirkkonummen saarta ja yksi hylkeille varattu majakkaluoto: suosituskohde horisontin haikailijoille ja majakkabongareille

Yhteistyössä Visit Kirkkonummi

Saaristoon kaipaavat suuntaavat usein katseensa lounaaseen. Aivan pääkaupunkimme kupeesta löytyy kuitenkin uskomattoman upea saaristo: Porkkala. Porkkalan retkisaaresta toiseen hypellen voi rakentaa useamman päivän elämysmatkan ja kokea olevansa hieman kauempana kaikesta kuin todellisuudessa onkaan.

Utterböte Kirkkonummi Kuva Terhi Jaakkola

Merimaisema Utterböten lintutornista

1. Stor Träskö – melkein kansallispuisto

Kartta
2 keittokatosta, 3 puuceetä

Kirkkonummi saaret Kuva Terhi Jaakkola

Rönnskärin majakka Stora Träsköltä käsin ihailtuna

Strora Träskö, Stor Träskö, Träskön, Storlandet – rakkaalla saarella on monta nimeä. Stora Träskö on piirretty jo vanhimpiin Suomenlahden karttoihin. Ei siksi, että saarella olisi merkitystä navigoinnin kannalta vaan siksi, että saaren pienestä järvestä sai täydennystä alusten vesivarastoihin.

Kirkkonummi saaret ja muurahaispesä Kuva Terhi Jaakkola

Tiesitkö, että muurahaispesissä talvehtii myös muita hyönteisiä?

Jo vuonna 1938 Suomeen perustettiin neljä kansallispuistoa. Tämä saari oli yksi näistä neljästä kansallispuistosta. Saari puistoineen jäi pian sodan jalkoihin. Neuvostoliiton palauttaessa saaren Suomelle vuokra-ajan päättyessä vuonna 1956, luonnon todettiin kokeneen kovia, ja kansallispuisto lakkautettiin. Vuonna 1976 Kansallispuistokomitea esitti puiston perustamista uudelleen, tuloksetta. Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi päätettiin Suomeen perustaa yksi uusi kansallispuisto. Tuolloin Porkkala hävisi täpärästi Hossalle, ja jälleen Träskö jäi vaille juhlavaa kansallispuiston arvonimeä. Saari sekä pohjoispuolen pienemmät saaret ovat kuitenkin luonnonsuojelualuetta, joten leiriytyminen alueella on kielletty.

Kirkkonummi saaret Kuva Terhi Jaakkola

Stora Träskön rauniot luovat saarelle salaperäisen seikkailutunnelman.

Jos haluat löytää retkellesi ripauksen seikkailun tuntua, lähde Stora Träskön vietäväksi. Venäläisten rakentamat linnoitteiden rauniot, vuoden 1899 mallia oleva, unohdettu pyöreä loisto, osittain umpeen kasvanut luontopolku, salaperäinen sisäjärvi ja luolassa lymyilevät portaat luovat hiljaiseen saareen todella mystisen tunnelman. Millaisen yöseikkailun tänne voisikaan rakentaa? Toki saareen kannattaa tutustua myös silkasta ihastuksesta luontoon: nuorehko havumetsä, lehdot ja monipuoliset kalliot tarjoavat tutkittavaa kokonaiseksi päiväksi.

Aikaisemmin saarta isännöi Metsäntutkimuslaitos, mutta nyt alue on Metsähallituksen hallinnassa. Eteläreunan Sundsgrundetin itäreunalla on yksityinen mökki laitureineen. Toivottavasti kaikki retkeilijät muistavat kunnioittaa mökkiläisen yksityisyyttä.

Viisykkönen.fi: Kirkkonummelta löytyi unohdettu merenkulkijan loisto – Venäjän Laatokalla voi olla samanlainen

2. Linlo – hiljainen yllättäjä

Kartta
3 keittokatosta, 7 avogrilliä, 2 puuvajaa, evästelypöytiä, 6 puuceetä
Osoite: Linlontie 136, Kirkkonummi

Kirkkonummi saaret Kuva Terhi Jaakkola

Linlon saarella on lukuisia pieniä poukamia ja pieniä niemekkeitä, joista ainakin arkiretkeilijä löytää aina ihan oman, yksityisen tontin.

Porkkalan ja Upinniemen suojaisessa välissä on veneettömän saaristoretkeilijän paratiisi, Linlon saari. Ajomatkalla voi mieleen hiipiä epäusko – onko näiden mutkaisten teiden takana todellakin ihan virallinen ulkoilualue? Ja onhan siellä. Periltä löytyy hyvä, huvivenesataman kanssa yhteinen parkkialue.

Saarelle pääsee helposti tukevaa siltaa pitkin. Sillan juuresta retkeilijä löytää opastaulun, joka antaa yleiskuvan saaresta ja sen lukuisista taukopaikoista. Saaren pohjoisosassa on uimaranta pukukoppeineen.

Useampikin retkeilyblogi toistaa ihmetellen samaa: miten näin hieno retkisaari voi olla näin hiljainen? Saari yllättää myös monipuolisuudellaan. Jyrkkiä ja matalia kallioita, mäntyjä, synkkää kuusimetsää, rantaniittyjä ja tervalepikoita. Löytyypä saaresta myös komea lippaluola.

Opasteisia reittejä saarella ei ole, joten jokainen voi kokea olevansa oman elämänsä löytöretkeilijä, täydellisen eväspaikan etsijä. Rantoja seuraillessa saari tuntuu kokoaan suuremmalta. Maankohoamisen myötä pienet luodot ovat yhdistyneet yhdeksi monipoukamaiseksi saareksi, jolloin rantaviivaa on kertynyt tallattavaksi yllättävän paljon.

Antti Parjanne: Uudenmaan parhaat suunnistusmaastot 

Lue Retkipaikan jutut Linlon saarelta:

Millainen on Linlo rospuuttoaikaan?

Saaren verran ulkoilmaelämyksiä Porkkalan kupeessa

3. Rönnskärin majakkasaari ja lintuasema

Kartta

Kirkkonummi saaret Kuva Terhi Jaakkola

Rönnskärin majakka on Suomen toiseksi vanhin majakka.

Rönnskärin saari on puolustusvoimien aluetta. Maihinnousu on kielletty ilman kulkulupaa. Aivan mahdotonta saarelle pääsy ei kuitenkaan ole. Yksi mielenkiintoinen, toki aikaa vaativa keino on aktiivisen lintuharrastuksen aloitus. Saarella on aktiivinen lintuasema, Rönski, jonne asemamaksun maksaneet lintuharrastajat voivat saada asemahoitajan anomana kulkuluvan.

Kauaksi valkoisena hohtava Rönnskärin majakka on alkuaan Suomen toiseksi vanhin majakka. Alun perin Porkkalan majakkana tunnettu rakennus valmistui ikivanhan laivaväylän varrella vuonna 1800. Tätä ennen jo 1600-luvulla saaressa oli luotsiasema.

Nyt majakka on saanut tähyillä rauhassa ja muutoksitta maisemaa 90 vuoden ajan. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut. Venäläiset räjäyttivät ensimmäisen majakkarakennuksen vain 8 vuotta majakan valmistumisen jälkeen. Uusi majakka valmistui saaren graniitista vuonna 1814, vain huomatakseen olevansa lyhyenläntä. Majakkaa korotettiinkin heti vuonna 1822 nykyisin valkoisena hohtavan osan verran. Englantilaiset tuhosivat koko komeuden vuonna 1854, ja jälleen päästiin rakentamaan uutta majakkaa.

Myöhemmin Rönnskärin saaren todettiin sijaitsevan liiaksi sisäsaaristossa. Uusi majakka rakennettiin selvästi etelämmäksi, Kallbådanille vuonna 1920. Rönnskärin majakan valot sammutettiin vuonna 1928.

Tringa.fi: Rönnskärin lintuasema

Verkkonummi.fi: Rönnskärin majakkasaari

Verkkonummi.fi: Lintuasema Rönnskärillä

4. Stora Brändö – loistavaa linnustoa ja vanha kalastaja-asumus

Kartta
1 keittokatos, 2 tulipaikkaa, 2 puuceetä, lintutorni

Kirkkonummen saaret Kuva Terhi Jaakkola

Stora Brandön ympäri kulkee polku, jonka kulkija pääsee nauttimaan monipuolista saaristoluontoa

Stora Brändön on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen retkisaari, jonka kupeessa kyhnäävät pienemmät luotosaareet Brändö-klackarna, Ryssgrund ja Brändökobben.

Saarella vierailuun kannattaa pikaisen pistäytymisen sijaan varata kunnolla aikaa. Saaren ympäri kulkevaa polkua seuraten pääsee kokemaan todella monipuolista luontoa. Pohjoisessa idän silokallioilta siirrytään lännen keittokatokselle, jonka vieressä lehtomaista luontoa värittää vanhan kalastaja-asumuksen raunioiden sireenit.

Kirkkonummen saaret Kuva Terhi Jaakkola

Stora Brändön laituri on juhannuksenakin rauhallinen.

Länsirannan kalliot ovat jyrkkiä ja jylhiä, päällä tuoksuvat pursuiset suot. Saaren keskustaa mehevöittävät hyvät mustikkamaat.

Kirkkonummen saaret Kuva Terhi Jaakkola

Stora Brändön sisällä on monta kaunista suopursuista suota.

Etelän luodot ovat linnustonsuojelualuetta, jossa liikkuminen on kielletty. Koko saaren eteläreunan maiseman pääsee kuitenkin nauttimaan lintutornista käsin.

Uudenmaan virkistysalueyhdistys: Stora Brändö 

Kirkkonummen saaret Kuva Terhi Jaakkola

Lähteelän ulkoilualueen saaret

5. Stora Svartö

Kartta
2 keittokatosta, 2 puuceetä

Stora Svartön kallioille voi tehdä meriretken, vaikka ei venettä omistaisikaan. Lähteelän ulkoilualueen rannasta voi vuokrata soutuveneen edullisesti käyttöönsä ja nauttia kohtuullisesta merimatkasta luonnon kauniille saarelle.

Saaren korkeimmat kalliot kohoavat jopa 20 metriä merenpinnasta, joten tälle saarelle kannattaa kiivetä tähyilemään, kun haluaa nähdä pitkälle Porkkalan saaristoon.

Saarella yöpyminen maksaa 10 €, maksu hoituu käteisellä saaressa olevaan harmaaseen laatikkoon. (Tieto kesältä 2018. Lähteelän ulkoilualueen yrittäjä vaihtunee vuodelle 2019. Ajantasainen tieto kannattaa tarkistaa Helsingin kaupungin Lähteelä-sivulta.)

Kirkkonummen saaret Kuva Terhi Jaakkola

6. Södergrund

Kartta
Tulipaikka, puucee

Södergrundin sijainti tarjoaa oivan mahdollisuuden retkeilijälle, jonka katse kaipaa tyhjää horisonttia rauhoittuakseen. Saaren länsiosa on avoin kaikille retkeilijöille, mutta keskiosa on varattu Soukan venekerholle.

Kirkkonummen saaret Kuva Terhi Jaakkola

7. Söderskär

Kartta

Söderinäkin tunnettu luontohelmi jää verkon hakutuloksissa helposti itäisen majakkasaarikaimansa jalkoihin. Vaikka hakukone ei saarta helposti löydäkään, kannattaa saari etsiä ihan itse.

Vain länsipuoli saaresta on luonnonsuojelualuetta, vaikka saari kokonaisuudessaan tarjoakin varsin lumoavaa luontohelmittelyä. Itäreunan kalliolla on muutamia renkaita pienveneiden kiinnittymiseen, suojaisat poukamat tarjoavat melojille helppoja rantautumispaikkoja.

Kirkkonummi saaret Kuva Terhi Jaakkola

Vehreä Söderskär on suurelta osalta luonnonsuojelualuetta.

Saari on hurmaava kokonaisuus kallion kuhmuroita, metsälaikkuja, silokalliotasanteita ja kukkivia kaistaleita. Heinäkuisessa auringossa kaikki seudun perhoset tuntuvat kokoontuneen juuri tämän saaren kukkapuistoihin nauttimaan elämästään.

Kirkkonummen saaret Kuva Terhi Jaakkola

Söderskärin silokalliotasanteilla voisi vaikka tanssia

Kuvanveistäjä, taidemaalari Robert Stigelin kerrotaan viihtyneen 1890-luvulla saaristossa ja erityisesti juuri tällä saarella. Taiteilijan väitetään luonnostelleen Helsingin Tähtitorninmäellä vuonna 1898 paljastettua Haaksirikkoiset-patsasta juuri tällä saarella.
Jostain tämän saaren kalliosta pitäisi löytyä maalattu kompassi. Tämän jutunkirjoituksen ohessa tehdyllä tutkimusretkellä kompassia ei löytynyt. Tietääkö joku kompassin tarkan sijainnin?

Kirkkonummen saaret Kuva Terhi Jaakkola

8. Utterböte

Kartta
2 puuceetä, lintutorni

Saaren keskeltä, etelästä lähestyessä retkeilijä voi hämmästyä: täällähän on pieni hiekkaranta! Aivan hiekkarannan lähellä on hyvä tasainen alue, parille teltalle juuri sopiva. Täydellistä leiripaikkaa täydentää vielä lähistön puucee. Vaikka rauhallinen leiripaikka houkuttelee pysymään aloillaan, kannattaa kiivetä saaren korkeimmalle kalliolle. Siellä odottaa hiljainen lintutorni, jonka huipulta näkee kauaksi avomerelle asti.

Saaren kapeimmasta kohdasta etelään oleva alue on varattu yksityiselle venekerholle, muu saari on retkeilijöiden vapaassa käytössä.

Kirkkonummen saaret Kuva Terhi Jaakkola

Utterböten lintutorni palkitsee kiipeäjän upeilla maisemilla.

Kirkkonummen saaret Kuva Terhi Jaakkola

Utterböteltä löytävät mieluisan uimapaikan niin hiekkarannan kuin silokallionkin ystävät.

9. Östra Styrskär

Kartta
Puucee

Kaunis, matala ja silokallioinen Östra Styrskär on monen matalan poukaman saari. Puiden suojissa lymyili kesällä 2018 yksi pitkäaikainen teltta, mutta muillekin retkeilijöille riitti hyvin tilaa.

Kirkkonummen saaret Kuva Terhi Jaakkola

Östra Styrskär hemmottelee melojaa matalilla poukamilla.

Kallbådanin majakka – hylkeiden kotivesistö

Kartta

Aallot ja ahtojäät riepottelivat rakennustöissä huhkineita, kesämyrsky heitti kertaalleen kaikki rakennustarvikkeet mereen. Mutta niin vain kohosi luodolle harvinainen majakka, jossa saman katon alla ovat kaikki toiminnot. Talvisotaan saakka majakkaa asuttivat useat perheet, mutta Porkkalan palauduttua Suomelle oli majakka asumiskelvoton.

Kallbadan majakka Kuva Marinella Himari

Kallbådan majakka Kuva: Marinella Himari

Vaikka ruosteenpunaisena horisontissa hohtava, vuonna 1920 valmistunut majakka kutsuukin retkeilijää luokseen, täytyy alueella liikkuessa antaa hylkeille etuajo-oikeus. Kallbådanin majakkaluoto on hylkeidensuojelualuetta, jolla liikkumiseen tarvitaan aina Metsähallituksen lupa. Helmikuun alusta kesäkuun puoliväliin aluetta ei saa lähestyä lainkaan, ja tämänkin ajan ulkopuolella saaresta on pysyteltävä puolen merimailin etäisyydellä.

Yksittäinen retkeilijä ei siis pääse majakalle, mutta Hiiohoi sekä majakanvartija-seikkailija ja Kallbådanin pelastaja Veikka Gustafsson järjestävät majakkaretkiä – tosin vain rajoitettuina aikoina, jolloin hylkeiden rauha voidaan taata. Retkien tuloilla rahoitetaan majakan ylläpitoa.

Yle elävä arkisto: Porkkalan Kallbådanin majakka
Retkipaikka.fi: Länsi-Suomenlahden majakkaretkellä
Majakkaseura: Porkkala Kallbåda

Kallbådan majakan Facebook-sivulla majakan tuoreimmat kuulumiset: Kallbådan majakka

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.