Vuodenvaihteen retki Tetrijärven laavulle Taitajan taipaleella

Vuoden 2021 ensimmäinen päivä oli Ilomantsin seudulla Pohjois-Karjalassa yllättävän lämmin. Lumi kaunisti maisemaa, ja lämpötila heittelehti plussan ja miinuksen välimaastossa. Teimme rentouttavan pikkuretken Tetrijärven laavulle ja otimme uuden vuoden vastaan pehmeässä hiljaisuudessa.

Laavun paikka kartalla

Lyhyellekin taipaleelle osui jyrkähkö lasku.

Tetrijärven laavu on Metsähallituksen ylläpitämä taukopaikka Taitajan taipaleen varrella, linnuntietä reilut kuusi kilometriä Petkeljärven kansallispuistosta ja sen retkeilykeskuksesta. Me oikaisimme ihan huolella ja jätimme auton Möhköntien varrelta poikkeavan pikkutien syrjään, jolloin käveltävää matkaa oli alle kilometri suuntaansa.Tälle pikkumatkallekin osui kuitenkin yksi huomattava korkeusvaihtelu, kun laskeuduimme jyrkästi Joutenlahden ja Saarilammen väliseen notkoon ja nousimme vastapuolen rinnettä ylös.

Laavun puitteet ovat erinomaiset.

Kun omat asuinseutumme ovat varsin latteat, tuntui mukavalta päästä kulkemaan “korkeuksissa” vaikka sumuinen sää kietoikin jäätyneet järvimaisemat harmaan huntunsa sisään. Laavu löytyi helposti ja saimme nauttia keskipäivän tulista ja lumisesta maisemasta ihan omassa parhaassa seurassamme. Itse asiassa se sumu vain korosti hetken pysähtyneisyyttä ja hiljaisuutta. Mihinkään ei ollut kiire. Mitä nyt koira tunki välillä kuonoaan valtavan kiinnostaviin pupunjälkiin tai kimpoili sinne tänne puista tipahtavien lumipaakkujen perässä leikkien.

Tekevälle sattuu. Onneksi ei ollut kovin kylmä.

Vietimme varsin rattoisan retken laavulla eväitä syöden ja hanskoja poltellen. Sormikkaat saivat tosiaan vähän turhan paljon lämpöä, kun oma huomio oli niin tiiviisti leiskuvien liekkien lumoissa. Elovenan gluteenittomat välipalakeksit saivat meiltä paljon pisteitä.

Emme tehneet mitään.
Se oli ihanaa.

Laavun puitteet ovat hyvässä kunnossa. On parikin huussia, puita vajassa, käyttökelpoinen kirves, luja laavu, hyvä tulipaikka ja tämän kaiken päälle vielä terassi pirttipöytineen ja laitureineen. Menee ihan luksuslaavun kategoriaan.

Saarilahti oli nyt lumen ja jään peitossa.
Laavu on Pogostan kierroksen ja Taitajan taipaleen varrella. Alueella on runsaasti retkeilyreittejä.

Nautittuamme tekemättömyydestä riittävästi lähdimme lompsimaan takaisin omia jälkiämme autolle. Jäi kyllä kutkutus tulla samoille seuduille ja tehdä pidempi vaellus näissä maisemissa. Palvelurakenteet kun vaikuttavat olevan ihan priimaa.

Sorjaa männikköä on silmän kantamattomiin.

Sijainti: N=6950323.673, E=709861.861 (ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.