Vuoden lyhimmän päivän valoa Sivakkaojan laavulla Saariselällä

? Kartta laavulle

Kaamos on kaunista aikaa Lapissa. Monet luulevat, että silloin vallitsee jatkuva pimeys. Omasta mielestäni pohjoisen kaamoksen valo on ”parempaa” kuin etelän räntäsateet ja ikuisuuden kestävä harmaa pilvimassa. Pohjoisessa valon aika on lyhyt, mutta usein hyvin värikäs. Tällä kertaa suuntasin Lappiin isäni kanssa jouluviikolla juuri näitä taivaan sävyjä katselemaan. Tulipa reissulla hiihdeltyäkin muutaman kerran.

Sula puro metsän keskellä

Pikku vinkkinä tuleville talville hiihdosta kiinnostuneille: Kiilopään ladut olivat hyvässä kunnossa jouluviikolla. Rauhassa sai hiihdellä tuoreita latuja ja osa jopa valaistuja. Otsalampun kanssa onnistuu hämärässäkin. Sesonki alkaa vasta joulun jälkeen.

Seuraavana päivänä olisi lähtö takaisin etelään. Vielä pitää jotain keksiä tälle iltapäivälle ennen savusaunaa. Sain vinkkiä, että Sivakkaojan laavu on aivan hiihtoladun vieressä. Lisäksi laavulle pääsee tuoretta maastopyöräreittiä pitkin sekä kävellen. Valitsin menovempeleeksi sukset, kun kerran latumaisemissa ollaan.

Näillä laduilla kelpaa hiihtää

Läksimme isäni kanssa hiihtelemään kohti laavua. Matkaa olisi noin 5 kilometriä edestakaisin. Kello oli 13.30 iltapäivällä, ja valo alkoi selkeästi vähentyä. Mukava -10 asteen pakkanen, auringonlaskun värit sekä lähes äänetön metsä olivat tunnelmallinen yhdistelmä hiihdellessämme määränpäähämme.

Kohti kaamoksen värejä

Lunta oli noin puoli metriä, ja kaikki näytti hyvin rauhalliselta. Toinen toistaan upeammat maisemat ehostivat matkaamme. Menomatkalla emme nähneet ketään ja ihmettelimme ihmisten puutetta yhteen ääneen.

Laavu sijaitsee aivan ladun tuntumassa

Viimein laavu näkyi pienellä mäen nyppylällä. Seuraavaksi kahvit tulille. Minä tutustuin sillä välin maastoon.

Sivakkaojan laavu sijaitsee sopivasti Kiilopään ja Kakslauttasen välissä. Paikalta löytyy puuvarasto, käymälät sekä laavu. Paikalle oli juuri avattu talvinen maastopyöräreitti, joka lähtee Ruijan reitin parkkipaikalta (googlemaps-linkki).

Juuri avattu talvimaastopyöräreitti

Viimein kahvivedet kiehuivat ja lisäsimme kahvinporot sekaan. Tässä vaiheessa oli pakko laittaa otsalamppu päälle, kun tähdet  näkyivät paremmin kuin maisemat. Pakkanen oli selkeästi kiristynyt.

Nokipannukahvila

Kuuma kupponen kahvia onneksi lämmitti kädet. Pian sukset olivat jälleen jalassa, ja suuntasimme takaisin kämpälle.  Paluumatkalla näimme yhteensä 4 hiihtäjää. Pakkanenkin ehti kiristyä jo -15 asteeseen. Kohta pääsisimme onneksi savusaunaan ja avantoon.

Kiristyvässä pakkasessa kuuma vesi höyryää

Laavu on upealla paikalla Sivakkaojan tuntumassa. Kohde, mihin voi tutustua ympäri vuoden ja mikä parasta, monella eri tavalla. Lisätietoja reiteistä saa ainakin Suomen ladun ylläpitämältä Hotelli Kiilopäältä, mistä itse saimme infoa alueen laavuista ja kohteista.

Lisää kuvia Kiilopäältä ja muilta seikkailuiltani löydät instagramista @anttiphotography.