Vommonlinna, Kuopio

Kesäkuun viimeisenä sunnuntaina jo jonkun aikaa suunnitelmissa ollut tutkimusretki Suuri-Palosen Vommonsaareen toteutui. Koirat jätin kotiin älyttömän helteen vuoksi. Vaikka keli olisi ollut vilpoisampi, eivät ne olisi silti päässeet mukaan: saaressa on kuitenkin vielä lintupoikueita ei mielestäni pieneen saareen ole järkevää viedä koiria pesintäaikaan edes hihnassa.

Vaan sitten saarelle! Pieni ukonilmanuhka laittoi liikettä niveliin ja oppaaksi lupautuneen paikallisen vene oli vielä haettava toiselta järveltä kyytiin. Liikkeelle lähdettiin Särkisentieltä kodasta (lat 62,96615 lon 27,24239) metsäautotielle, jossa jo ensimmäisen puolen kilometrin matkalla meinattiin jäädä mutkan takaa kaahanneen täydessä lastissa olleen tukkirekan alle. Metsäautotietä ajeltiin viitisen kilometriä, kunnes saavuimme Pohjoislahden rantautumispaikalle jossa veneen saa peruutettua autolla aivan rantaan.

Tämänkertainen oppaani tunsi Suuri-Palosen pinnan alla väijyvät karikot aivan ilman luotainta tahi karttaa. Ensialkuun en aivan voinut olla ko.asiasta varma koska itse en aiemmin tällä järvellä ollut käynyt, mutta kyllä hän näkyi asiansa tietävän…

Kivinen kissaeläimen- tai haukan pää vahtii Vommonsaarta Kuponiemen puolelta

Kivinen kissaeläimen- tai haukan pää vahtii Vommonsaarta Kuponiemen puolelta

Kuponiemen puolelta kivisen kissanpään ja veteen kaatuneen männyn välistä löytyi paikka, jossa jotenkin pääsi nousemaan kuivalle maalle ja sai veneen kiinni. Heti niiltä sijoilta huomasi, että saarella on kävijöitä: maasto oli selvästi kulunut ison nuotiopaikan ympäriltä ja maassa lojui tyhjä grillimakkarapaketti. Himmeä polunpohja kiemurteli saaren kärkeen josta löytyi toinen paljon käytetty nuotiopaikka ja valitettavasti taas roskia. Vai oliko alkuasukas säikähtänyt meitä ja lähtenyt niin kiireellä että kaljatölkit ja foliot jäivät jälkeen.

Etäämpää itse Vommonlinna oli vaan kasa isohkoja sammalpeitteisiä kiviä, mutta jutun juju aukeni heti kun meni lähemmäs.

 Portilta etupihan poikki kulkeva polku viettää alaspäin linnan ovelle

Portilta etupihan poikki kulkeva polku viettää alaspäin linnan ovelle

Sieltähän löytyi aivan asuttava luola, jossa oli aidattu piha. Eteisen jälkeen luola jatkui samanlaisena vinoseinäisenä huoneena jossa oli maalattia ja kiuas. Savusta tummuneissa kiviseinissä oli kauniita kuvioita ja toisin paikoin kiiltävää katinkultaa.

Lämmönlähde mallia Vommonlinna - kiuas

Lämmönlähde mallia Vommonlinna – kiuas

Luolassa oli kosteaa ja maalattia oli sen näköinen että siinä on voinut seistä vesi. Vaan jos kiukaaseen olisi tehnyt tulet, voisi luolassa hyvinkin saada sukkansa kuivaksi. Jos paikalla on joku joskus asunut, hän varmaan on peittänyt oviaukon jollain viltillä jotta lämpö ei karkaa harakoille. Jättänyt vaan yläosan avoimeksi jotta savu osaa ulos.

Pituutta luolalla on kaikkinensa seitsemän metriä. Korkeutta puolestatoista kahteen ja leveyttä reilusta metristä puoleentoista. Kiuas on luolan peräosissa ja sen takana on vielä noin metrin verran tilaa ja takaseinässä on ainakin kolme ilma-aukkoa. Yksi alhaalla ja kaksi ylempänä. Sammakko osasi ainakin mennä alemmasta aukosta sisälle, kun ihmeteltiin linnan viistokattoa takapuolelta.

Luolan toinen seinämä on suonigneissikalliota ja toinen siitä irronnut lohkare. Paikan nimi puolestaan juontaa Vommoksi kutsutusta rosvosta, joka paikalla piti majaansa. Tämän vaimo oli sitten huoltanut miestään ja suotanut salaa luolalle miehensä varastamilla rahoilla ostamaansa ruokaa.

Olimme saarella täydellisiä tunkeutujia – siellä oli vaikka minkälaista lintujen hälytysääntä ja yksi pikkulintupariskunta tuli hädissään meitä luolan suuaukolle katsomaan.

Ennen lähtöä oppaani sulkelsi vielä järveen ja minun piti houkutella sitä sieltä pois, kun äkillisesti noussut tuulenpuuska enteili synkkien pilvien lähenemistä. Vaan ei tuokaan ollut seikkailun viimeinen sattumus. Sitä kun ampiainen onnistui pistämään persaukseen kun oltiin soutamassa keskellä selkää kohti Pohjoislahtea…

Päätän kuvaraporttini Vommonsaaresta tähän.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6978121 E 512620

4 replies
  1. Tarja Jauhiainen
    Tarja Jauhiainen says:

    Joo no, voisin minäkin kesken yötä siirtyä taivaskannen alle nukkumaan 🙂

    Vastaa
  2. Pekka
    Pekka says:

    Toisen tiedon mukaan Vommo oli punakaartilainen joka otettiin kiinni vaimoa seuraamalla. Ehkä siitä on jossakin parempi tieto.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Pekka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.