Vinkkimme Kolille vuonna 2022: Katso minne suunnata!

Asumme sen verran lähellä Kolia, että siellä tulee retkeiltyä tavan takaa. Usein huomaamme jotain uutta – joko sellaista, mitä emme ole aiemmin panneet merkille, tai sitten jotain ihan oikeasti uutta. Koli nimittäin uusiutuu jatkuvasti. Etenkin palvelutarjonta monipuolistuu kaiken aikaa, ja palvelutarjonnassa korostuu ekologisuus. Tähän artikkeliin kokosimme pohjoiskarjalaisten vinkit Kolille vuonna 2022. Alta löydät uusia tai uudehkoja päiväretkikohteita, majoituspaikkoja ja aktiviteetteja Kolilta tai sen läheisyydestä. 

Suurimman osan olen näistä olemme itse testanneet (tai testaamassa vielä vuoden 2022 aikana).

Hiljaisuuden temppeli, Akka-Koli

Kolin polut ja retkikohteet

Aloitetaan Kolin parhaimmista retkipoluista vuonna 2022. Kerromme samalla niiden pituudet, jotta tiedät valita omiin retkisuunnitelmiisi sopivan/sopivat reitit.

  • Ukko-Koli, lähtö Kolin luontokeskukselta, pituus 0,8 km
  • Huippujen kierros (Ukko-Kolin, Paha-Koli ja Akka-Koli: lähtö Kolin luontokeskukselta, pituus 1,4 km
  • Kolinuuron kierros, lähtö Kolin luontokeskukselta, pituus 3,5 km
  • Mäkrän kierto, lähtö Kolin luontokeskukselta, pituus 7,5 km 
  • Herajärven kierros, lähtö Kolin luontokeskukselta, pituus reittivalinnasta riippuen 30–61 km

Kolin luontokeskus kartalla (Ylä-kolintie 39, Koli)

Muita mielenkiintoisia retkikohteita Kolin tuntumassa ovat Kolin Pirunkirkko ja Purnunlouhi

Lyhyen retken vaikkapa lasten kanssa voi tehdä myös hieman ennen Kolin kylää sijaitsevalle Räsävaaran näkötornille

Toinen hyvä idea on Kolin satamasta (kartta) lähtevä Sataman polku (2,1 km per suunta), jota pidetään Suomen vanhimpana merkittynä luontopolkuna. 

Lapset jaksavat taivaltaa myös Kolin uhrihalkeamalle, joka sijaitsee aivan Kolin luontokeskuksen vieressä sijaitsevan hotellirakennuksen kulmalla. 

Jos aikaa on nuukasti, käymme vain Ukko-Kolin laella Kolilla piipahtaessamme. Tuo lyhyt nousu on “must”, mikä ei jää väliin edes huonon sään takia. Muussa tapauksessa kuljemme pidemmällekin. 

Juuan erämaakirkko ja Kuohunkierto

Kohde kartalla

Juuan erämaakirkkoon kannattaa taivaltaa myös vuonna 2022 – etenkin, kun kävelymatkaa ei ole kuin reilut puoli kilometriä. Jos majoitut Kolilla, joudut toki ensin ajamaan noin 45 kilometriä päästäksesi Juuan Kuohunkierto-reitille, mutta samalla matkalla voit vierailla muissa Juuan retkikohteissa ja nähtävyyksissä.

Erämaakirkon läheltä löytyy laavu ja nuotiopaikka, joita voi hyödyntää vaikkapa pidemmän Kuohunkierto-patikkapolun tehtyään. Kuohunkierto-polku on 5 kilometriä pitkä taival, mikä kulkee ojittamattoman suon keskellä. Täällä voikin bongata useita erilaisia lintulajeja. Talviaikaan alueelle tehdään huskyajeluja paikallisen huskyfarmin toimesta. 

Lue lisää: Juuka.fi. Katso myös, mitä Juuan seurakunta kertoo paikasta.

Kolin mielenkiintoisimmat majoituspaikat 2022  

Seuraavaksi luettelemme mielestämme mielenkiintoisimmat paikat majoittua Kolilla retkeilyn päätteeksi tai retkien välissä. 

Kolin majatalo Villa Oras ja sen tapahtumat

Villa Oras on lämminhenkinen majatalo Kolin kansallispuistossa. Majatalossa järjestetään mitä erilaisimpia tapahtumia. Maaliskuussa 2022 siellä järjestettiin VillanSukkajuoksu, sillä villasukkajuoksusta (kyllä, se tarkoittaa villasukissa juoksemista) on tullut nopeasti suosittu pohjoiskarjalainen harrastus. Saa nähdä, jatkuuko trendi vielä talvella 2022–2023, mutta kannattaa vähintäänkin kokeilla lajia!

Tulevia tapahtumia tässä majatalossa ovat esimerkiksi tiibetiläisten äänimaljojen säestämä joogaviikonloppu ja rummunrakennuskurssi. 

Majatalo Kolin Keidas ja sen hyvinvointipalvelut

Majatalo Kolin Keidas sopii päiväretken jälkeiseksi yöpaikaksi. Siellä voi myös poiketa kasvisruoka-aterialla ja luomukahvilla. 

Tämän majatalo järjestää erilaisia retriittejä sekä esimerkiksi kansanrunouskursseja. Tarjolla on monenlaisia hyvinvointipalveluita, kuten shiatsua ja saunajoogaa. Omatoimisen retkeilyn lomassa tai sen sijaan voi osallistua myös ohjatulle metsämieli-retkelle. 

Juuan kotakylä ja saunamaailma 

Juuan kotakylä (teepee village) on mieleenpainuva majoituspaikka retkeilyhenkiselle henkilölle, pariskunnalle tai perheelle. Kauniin erämaajärven rannalta löytyy useita tilavia lapinkotia, joiden lämmityksestä huolehtii keskellä kotaa oleva tulisija (tai pikemminkin siitä vastuussa oleva kipinämikko).

Lapinkodassa on aika viileä nukkua, jos tuli sammuu. Palelimme makuupussista ja taljasta huolimatta, joten ensi kerralla otamme mukaan talvimakuupussit.

Kotakylästä löytyy myös viiden saunan saunamaailma, ulkoilmataidetta ja paljon erilaisia melontaan, kalastamiseen ja yleensäkin retkeilyyn ja ulkoilmaelämään liittyviä aktiviteetteja.

Kolin kiinnostavimmat aktiviteetit vuonna 2022

Kolilla järjestetään vuonna 2022 useita erilaisia tapahtumia ja aktiviteetteja, joista villasukkajuoksun jo mainitsimmekin. Alta näet lisää erilaisia tapoja viettää aikaa Kolilla omatoimisten retkien ja vaellusten lisäksi. 

Äksyjen Ämmien opastetut retket Kolilla 

Pohjoiskarjalainen matkatoimisto Äksyt Ämmät järjestää useita opastettuja retkiä Kolilla. Retkiin kuuluu vähintäänkin lyhyt kävelyretki kansallismaisemisessa, mutta tarjolla on myös useamman tunnin eväsretkiä. Erityisen ihanalta kuulostaa ikäihmisillekin sopiva ohjattu retki, johon kuuluu lauluesitys ulkona luonnossa. 

Hyvän elämän koulu ja Valo nousee Kolilta -tapahtuma

Hyvän elämän koulu on majoitus- ja tapahtumakeskus Tuopanjoella reilun 30 minuutin automatkan päässä Ukko-Kolista. Uudehko Hyvän elämän koulu näyttäisi ainakin olevan mukana 14.–17.7.2022 järjestettävässä Valo nousee Kolilta -tapahtumassa. Valo nousee Kolilta on perinnetaitoihin, luontoyhteyteen ja luonnolliseen hyvinvointiin keskittyvä tapahtuma, mistä on tarkoitus tulla vuosittainen perinne Kolilla. 

Kolin veistospuisto 

Kolin veistospuisto on vuonna 2019 avattu vierailukohde, joka sopii hyvin kaikenikäisille – myös piknik-kohteeksi, sillä eväiden syöminen puistossa on täysin sallittua. 

Puisto on vajaan hehtaarin kokoinen ja varsin helppokulkuinen. Veistokset on valmistanut kolilainen itseoppinut taiteilija Lasse Martikainen. Kolin luonto ja mytologia ovat Martikaisen tärkeimpiä inspiraation lähteitä, ja veistokset on tehty kierrätysmateriaaleja hyödyntäen.

Juuan kotieläinpiha

Vuonna 2019 perustettu Leskelän Mummon Hevospiha Oy sijaitsee aivan Juuan keskustan tuntumassa, eli noin 35 kilometriä Ukko-Kolilta. Leskelän Mummon Hevospiha toimii kesäisin kotieläinpihana, jollaisia useimmat lapset (ja me aikuisetkin) suorastaan rakastavat. Tarjolla on myös talutusratsastusta, kesäkahvila, tilavierailuja ja muuta maatilan elämään liittyvää. 

Loppusanat

Kolilta löytyy jokaiselle jotakin vuodenajasta riippumatta. Siksi Koli sopii niin maanläheiselle luontoretkeilijälle kuin nautinnonhaluiselle kosmopoliitillekin. 

Pohjois-Karjala on muutenkin eläväistä ja tapahtumarikasta aluetta. Täällä järjestetään niin hevineulonnan maailmanmestaruuskilpailuja kuin lukuisia lavatanssejakin, ja erilaisia luontokohteita ja retkeilypolkuja tuntuu löytyvän enemmän kuin yksi ihminen ehtii vierailla.

Tekijät

Marja ja Lasse Simonen. Olemme pohjoiskarjalainen pariskunta, jolle ekologinen elämäntapa on yksi tärkeimmistä arvoista. Retkeilemme koiramme kanssa niin lähimetsissämme kuin kauempanakin kotoamme. Retkillämme pyrimme suosimaan paikallisia hyvinvointipalveluita ja herkuttelemaan lähiruoalla. Vinkkaamme mielellämme muillekin löytämistämme salaisista helmista täällä Iloisessa Itä-Suomessa! Kirjoitamme blogissamme ekovinkeistä ja luontoa kunnioittavista valinnoista: kultainto.com ja @kultainto

Lue myös:

Kolin kansallispuisto – Retkipaikan tarinat ja vinkit

Nean unelmaviikonloppu Pohjois-Karjalassa oli vertaansa vailla – inspiroidu sinäkin näistä ihanista retkielämyksistä!

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.