Vinkit mukavampaan pakkasretkeilyyn, kohteena Kintulammi Tampereella

Aurinkoa, puuterilunta ja tuiskua. Tänä vuonna olemme saaneet nauttia lumesta ja pakkasesta oikein urakalla, ja monet suuntaavatkin laduille, luistelemaan tai lumikenkäilemään. Talvi ei kuitenkaan ole este ”perinteiselle” retkeilylle kävellen. Päätin eräänä perjantaina pakata koiran sekä ystävän autoon ja suunnata Kintulammin reiteille. Kokosin tämän reissun perusteella muutaman vinkin, joiden kanssa talviretkeily on mukavaa!

Kohde kartalla

Aamulla auringon paistaessa ja lämpömittarin näyttäessä -23 astetta, päätimme valita lyhyen edestakaisen reitin Kintulammilta, parkkipaikalta Kaukaloistenkallion laavulle ja takaisin. Kohteen valintaan kannattaakin kiinnittää eri tavalla huomiota kuin kesällä. Valitse säähän sopiva reitti, eli kovilla pakkasilla lyhyempi retki on oiva vaihtoehto. Näin kylmän iskiessä tai lumessa kahlaamisen väsyttäessä ei tarvitse hampaat irvessä tarpoa pois. Tampereen seudulta esimerkiksi juurikin Kintulammin retkeilyreiteistä löytyy sopivia muutaman kilometrin pätkiä. 

Valitsemallamme reitillä ensimmäiselle tulipaikalle, Kirkkokivelle, matkaa on parkkipaikalta vain noin 300 metriä. Kirkkokivi olisi ihana retkikohde esimerkiksi lapsien kanssa! Kesällä reitti lähimmältä parkkipaikalta Kirkkokivelle on myös esteetön. Retkemme jatkui kuitenkin vielä kohti Kaukaloistenkalliota. Käveltävää sinne kertyi autolta noin kilometri, mikä oli oikein sopiva kovalla pakkasella. Kintulammin reitit olivat ainakin silloin myös mukavan tallattuja, joten hangessa ei meidän tarvinnut kahlata. Luminen metsämaisema oli satumainen ja saimme nauttia auringon pilkahduksista puiden lomasta. 

Kirkkokiven tulipaikan kohdalta polulta poikkeaa pieni pisto itse Kirkkokivelle.
Ihana ihana aurinko!

Laavulle päästessä sai heittää taukotakin päälle, ennen kuin kävellessä syntynyt lämpö pääsi laskeutumaan. Taukotakiksi käy hyvin kevyttoppatakki tai vaikka paksumpi fleecetakki. Kerroksia ylävartalossa minulla oli päällä kolme. Alimmaisena paksuhko merinovillapaita, sitten ohuempi fleece ja päällimmäisenä kevytuntuvatakki. Jaloissa paksut merinovillapitkikset sekä toppahousut, tällä varustuksella pärjäsi hyvin liikuessa. Nappasin myös viltin matkaan, jonka paikallaan istuessa sai jalkojen päälle lisäsuojaksi.

Taukopaikka oli siistissä kunnossa ja muita retkeilijöitä ei näkynyt.

Laavulla oli vuorossa tietenkin retken kohokohta eli eväät! Olimme pakanneet mukaan leivät, pullaa ja kaakaota. Eväät kannattaa pakata pakkaskeleillä helposti avattaviin pakkauksiin, jotta sormet eivät palellu ähertäessä pakkauksien kanssa. Esimerkiksi erilaiset rasiat toimivat hyvin ja ylimääräistä roskaakaan ei synny. Teimme tulipaikalle pienen nuotion, jotta saimme kohmeiset leivät ja pullat hieman syötävämpään muotoon. Mikäs sen parempaa, sillä oma lempparievääni on nuotiolla hieman savunmakua saanut ruisleipä. Kaakao syntyi tällä reissulla kuumaan veteen sekoitettavasta annospussista. Termospullossa mukana kulkeutui kotona kuumaksi lämmitetty vesi. Lyhyen matkan ajan vesi oli pysynyt hyvin kuumana, mutta tarvittaessa termospullon voi sujauttaa vaikka villasukan sisään matkan ajaksi.

Kuuma juoma lämmittää ihanasti pakkasretkellä.

Paluumatkalle lähdettiin kun nuotion puut olivat palaneet loppuun ja eväät syöty. Varpaat ja sormet alkoivat myös ilmoittaa olevansa kylmissään, joten liikkeelle lähtö oli paikallaan. Aurinko oli tauon aikana mennyt pilveen ja taivaalta oli alkanut leijailla hiljalleen uutta lunta. Paluumatka eteni vauhdikkaammin, sillä auton penkinlämmittimet alkoivat jo houkutella. Kylmyydestä huolimatta meillä oli onnistunut reissu, ja aloimme suunnitella jo kesälle pidempää retkeä Kintulammin reiteille.

Houkuttelevia hajuja kantautui metsästä. Muistathan pitää koirat kytkettynä retkeilykohteissa.

Ja vielä vinkki, jonka muistin itse vasta retkellä ollessa. Kädenlämmittimet mukaan! Niillä voi tarvittaessa lämmitellä käsiä tai esimerkiksi kohmeista kameraa. Itse olisin tarvinnut kädenlämmittimiä juurikin kameralle, sillä puolessa välissä retkeä alkoi objektiivi jäätyä paikalleen ja käytöstä tuli kankeaa. 

Sijainti: N=6833493.768, E=340463.247
(ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.