Viisi kirjavinkkiä vuodelta 2014

Vuosi lähenee loppuaan, joten ajattelimme antaa muutaman valitun kirjavinkin vuoden varrelta selatuista opuksista.

Suomen rotkot (Salakirjat 2014)

Suomen rotkot

Tuomo Kesäläisen ja Aimo Kejosen kesällä ilmestynyt teos on kattava läpileikkaus Suomen rotkoihin. Kohde-esittelyjen lisäksi runsaasti kuvitettu teos taustoittaa koko joukon rotkojen tarinoita ja geologiaa. Ehdoton perusteos kaikkien luonnossa seikkailevien kirjahyllyihin, mutta yhtälailla myös monelle muulle sopiva nojatuolimatka paikkoihin, joihin ei tulisi ehkä muutoin lähdettyä.

viiden-tahden-vaellus-3

Viiden tähden vaellus

Viiden tähden vaellus on opas taatusti maistaviin luontoelämyksiin. Herkullisten reseptien ja ruokateeman lisäksi kirjasta löytyy myös koko joukko vinkkejä, esimerkiksi lasten kanssa retkeilyyn. Kirja auttaakin muonituksen,kohteiden ja varusteiden valinnassa, reitin suunnittelussa ja rinkan pakkaamisessa.

karttakeskus-3646

Saariston kätköissä: 501 nähtävyyttä Suomenlahdelta

Saariston kätköissä on merellinen matkaopas, joka kattaa Suomenlahden, Saaristomeren sekä Ahvenanmaan. Kohteita riittää aivan rannikosta avomeren rajalle saakka. Osa tunnettuja, osa vain muutaman ihmisen tietämiä helmiä. Viidensadan kohteen joukkoon mahtuu suurta teollisuutta, sotahistoriaa ja salpausselkämuodostelmia, mutta toisaalta myös pieniä helmiä kalliohakkauksista kauniisiin maisemiin, kasvikuntaan ja mielenkiintoisiin tarinoihin.

lapsiperheen retkeilyopas (1)

Lapsiperheen retkeilyopas

Kirja esittelee 80 reittiä eri puolilta Suomea. Valtaosa niistä on helppoja, osa esteettömiä ja pidemmälle perheretkeilyssä ehtineille on esitelty myös muutama haastavampi reitti. Lapsiperheen retkeilyopasta voi suositella laajemmalti Suomessa liikkuvalle päiväretkeilijälle hyväksi perusoppaaksi vaikkapa aina autossa kulkemaan, josta löytyy kohdeideoita kaikkialta maastamme. Mutta eritoten retkeilystä kiinnostuneille lapsiperheille se on enemmän kuin paikallaan.

karttakeskus-3616

Retkeilijän autiotuvat

Retkeilijän autituvat on reilut parisataa sivua käsittävä opus, joka esittelee yli 400 yöpymiskelpoista kämppää ja kammia. Näiden lisäksi käydään läpi yli 100 entistä autiotupaa kohtaloineen. Paitsi kattava opas autiotuvista, on kirja ennen kaikkea huikean hieno dokumentaatio tästä ainutlaatuisesta rakennus- ja kulttuuriperinnöstämme.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.