Viđđásnjárgan kota – piilopaikka Tenon rannassa

➡ 1km tieltä
? laavu ja nuotiopaikka
? Viđđásnjárgan kota kartalla
⚫⚪⚪ Helppo, mutta pusikkoinen reitti

Uusien retkikohteiden löytäminen on hyvin jännittävää, etenkin jos niille ei mene selvää, merkattua reittiä. Lähdin perheeni kanssa kohti Viđđasnjargan kotaa eräänä kylmänä lokakuisena sunnuntaiaamuna, löydettyäni kohteen eräästä karttasovelluksesta.

Ajoimme Utsjoen kirkonkylältä Tenontietä pitkin Kaavaan, jossa jätimme automme metsätien laitaan. Mieheni epäili osaavansa laavulle, joten pieni poikamme kantorepussa heiluen lähdimme marssimaan sankan metsän läpi kohti Tenojokea.

Metsä oli hyvin tiheä. Mietin, miten ihmeessä mahtuisimme kaiken sen risun lävitse, kun oksat tarttuivat vaatteisiimme kiinni ja kuljimme siksakkia helpoimmista kohdista. Pian Tenojoen rannasta löysimme polun, jonka täytyi johtaa laavulle.

Tenojoki kimmelteli pakkasaamun auringossa reittimme varrella, eikä aikaakaan, kun tulistelupaikka ilmestyi piilostaan esiin. Kota ja sen ympäristön ulkokäymälä ja halkovarasto osoittauvat Metsähallituksen ylläpitämiksi. Pihassa kierrellessäni mieleeni juolahti paikkaan piilotettu geokätkö, jota tuloksetta yritimme etsiä.

Paikka vaikutti oikein levolliselta syrjäisen sijaintinsa ansiosta. Epäilen, että kodalla on eniten käyttöä kesällä lohestajien lipuessa rantaan tauolle pitkien kalastuspäivien aikana. Vieraskirjan mukaan syksyn aikanakin kodalla oli ollut viikottain muutamia kävijöitä, me saimme nauttia eväämme keskenämme.

Kotaa ympäröivä sankka metsä ei houkutellut kulkemaan sen lävitse, vaan päädyimme palaamaan tielle Tenojoen rantaa myöten, minimoiden metsässä vietetyn ajan. Kivet kimmeltelivät pakkasauringossa ja tosissaan saimme varoa, ettemme liukastelisi osittain jään peittämällä maalla.

Viđđásnjárgan kota jäi mieleen mystisenä, rauhoittavana paikkana. Talvella voisin kuvitella hiihtäväni sinne tietä pitkin, kesällä olisi jännittävää päästä Tenojoen kautta sen rannoille. Oivallinen paikka pienelle mietiskelytauolle.

Kaavaan Utsjoen keskustasta on noin 10 kilometriä. Tieltä kodalle johtaa metsän läpi polku, joka on hankalasti havaittavissa. Tieltä kodalle on matkaa kilometrin verran. Paikka on myös ehdottomasti pienimpienkin retkeilijöien mieleen!

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.