Västervikin linnoitusalue ja rauhoitettu hiidenkirnu, Raasepori

Vuosi vaihtui ja oli aika jälleen laittaa pakettiin edellisen vuoden retket ja kuvat. Kansioita järjestellessäni eteeni tuli kuva, joka ei kuulunut joukkoon. Se herätti siinä määrin muistoja, että päätin julkaista sen toisaalla ja kuten arvata saattaa, niin lopulta koko kissa piti nostaa pöydälle ja kirjoittaa kuvan taustalle tarina.

Vuoden 2011 heinäkuussa olimme päättäneet tehdä kuvausretken Raaseporin ja Hangon seudulle. Tiesimme alueelta löytyvän monta mielenkiintoista tuolloin vielä tarkempaa dokumentointia vailla olevaa luolaa ja valtaisan määrän puolustusvarustuksia.

Ensimmäiseksi retkikohteeksemme valikoitui Bromarvin luola Raaseporissa. Tuolloin jo huomasimme, että alueen kantaväestö ei ilmeisesti suosi omatoimista retkeilyä, vaan aina pitää erikseen pyytää maanomistajan lupa, jos mielii liikkua aluella.

Luolasta selviydyttäemme päätimme vielä poiketa samaisella suunnalla olevalla rauhoitetulla hiidenkirnulla. Ja tästä alkaa varsinainen tarina.

Ajelimme joutuisasti kohti Västervikin läntisintä niemennokkaa, kun lopulta saavuimme paikkaan josta matkaa emme tohtineet enää jatkaa autolla. Iso kyltti kertoi, että edessä olisi yksityistie ja vain tonteille olisi lupa ajella. No, mitä sitä rikkomaan sääntöä, kun jalatkin on matkassa, joten auto parkkiin ja patikoimaan.

Pitkään ei tarvinnut tarpoa, kun peräämme juoksi lähitalolta vanhempi rouva, joka tiedusteli matkamme määrää. Kerroimme hänelle, että mielenkiintomme olisi rantakallioilla oleva hiidenkirnu ja mahdolliset linnoiterakenteet.
”Ei sinne saa mennä, ei siellä ole mitään, vain mökkejä.” Oli huonolla suomella saatu vastaus.

”Vai keitäs te olette, kun on kamerat matkassa? Oletteko te niitä museoihmisiä, niitä täällä on pyörinyt ja merkkailleet rakenteita. Minä tiedän kaikki rakenteet ja tapahtumat täällä ja lähden näyttämään niitä teille”, rouva jatkoi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuumin itsekseni, että olipas outo ensikohtaaminen. Ensin ei mitään ja seuraavaksi lupautuu ilman erimitään matkaamme. Vaikka koitimme kertoa keitä olemme, niin puheemme taisi mennä harakoille, sillä rouva kertoi taukoamatta vanhoja tarinoita sota-ajalta ja esitteli meille perunakellareista lähtien kaiken mahdollisen. Lopulta saavuimme rantaan, josta avautui silmiä hivelevä maisema kohti Hankoniemeä ja sen edessä siintäviä saaria.

Eipä olisi voinut uskoa, että sota-aikana noilla saarilla on käyty eräitä maamme verisimpiä taisteluita, jossa ainoat vaihtoehtot oli joko puolustaa, kuolla tai uida pakoon vihollista. Olisi varmaan järkevää hieman raottaa historian ovia ja tuoda esiin miksi alue on aikanaan linnoitettu. Sotahan oli idässä ja nyt oltiin maamme eteläisimmässä kolkassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hanko oli venäläisille merkittävä tukikohta jo ensimmäisessä maailmansodassa. Pietarin suojelemiseksi Suomenlahti pystyttiin sulkemaan rannikkotykein Hangon ja Viron Paldiskin väliltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Talvisodan päätyttyä Suomi joutui vuokraamaan Hankoniemen Neuvostoliitolle tukikohdaksi. Tästä johtuen suomalaiset aloittivat välittömästi linnoiterakenteiden rakentamisen vuokra-aluetta ympäröivälle linjalle saaristoon ja yhdeksän kilometriä leveän Hankoniemen poikki, noin viiden kilometrin päähän vuokra-alueen rajasta. Linja sai nimekseen Harparskog-linja (H-asema). Linja rakennettiin vuosina 1940-41 ja oli jatkosodan syttyessä pääosin valmis. Puolustuslinja katsottiin niin vahvaksi, että Neuvostoliitto luopui hyökkäysaikeista Hankoniemen kautta Suomeen. H-linja välttyi sotatoimilta, kuten maamme toinenkin yhtävahva linnoiteketju Salpalinja, mutta rannikon saaret ja meriväylät sitä vastoin joutuivat ankarien taisteluiden polttopisteeksi.

Vaikka olimme tähänasti nähneet ja kuulleet hyvin paljon taustoja valaisevia asioita, niin kyseistä hiidenkirnua ja suurempia tykkiasemia, meille ei oltu näytetty. Syykin oli ilmeisen selvä, kesämökkiasutus. Kohteet sijaitsivat ilmeisesti välittömässä asutusten yhteydessä ja rouva ei suostunut lähtemään niitä näyttämään meille. Hän antoi luvan kuitenkin meidän omatoimisesti liikkua alueella, kunhan muistaisimme kysyä luvan mökkiläisiltä, jos olisivat paikalla.

Mielessämme kävi, että nopeastihan me nuo kyseiset kohteet läydämme, koska alue ei ole kovinkaan suuri ja maastokin on lähinnä meren voimien muotoilemaa rantakalliota. Toisinpa vaan kävi. Tarvoimme varmaan tunnin, jos ei toisenkin etsien hiidenkirnua ja linnoiterakenteita. Tuona aikana ei tullut vastaan ensimmäistäkään. Ilmeisesti paikallistuntemus olisi nyt ollut paikallaan. Tuohon aikaan ei itsellämme ollut vielä kummoistakaan gps-paikanninta, vaan turvauduimme johonkin Nokian tuonaikaiseen sovellukseen pieneltä puhelimen näytöltä. Linnoitekartan kuvakin oli vain skannattutiedosto puhelimen muistissa, joten metsään mentiin ja lujaa, kun ajoittain vielä signaalikin katosi laitteen väliltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensin löysimme vanhan valonheitinaseman, joka oli todella hyvässä kunnossa aikaan ja paikkaan nähden.

Heitinasemalta lähti kallioon louhittu juoksuhauta, joka johdattaa avoimeen tykkipesäkkeeseen. Aikanaan paikalla on ollut aseistus, mutta nyt tykinkehää komisti tiilistä muurattu grilli. Varsin näppärä ja omatoiminen ratkaisu, kun miettii aluetta. Tuulisella kallioniemellä grilli ja grillaajat ovat hyvässä suojassa viimalta, hieman kuin uimapaljussa. Se mitä museoväki tuohon ratkaisuun sanoo on eriasia, mutta rakenteita ei kuitenkaan ole muutettu tai hajoitettu. Samaisen tykkiaseman ammus- ja miehistäsuoja olivat myös kokeneet uuden käyttötarkoituksen. Nyt ne palvelivat mökkiläisten varastoina.

Päätimme lopuksi vielä palata aivan rannan tuntumaan kuvailemaan maisemia. Niitä oli ilmeisesti tullut katsomaan myös paikallinen täysin musta kyykäärme, jonka päälle olimme vähällä astua. Hiidenkirnu jota alunperin lähdimme etsimään alueelta löytyi läheltä rantasaunaa hieman valoheitinasemasta kaakkoon.

Hiidenkirnu antaa hieman surrealistisen vaikutelman, Salvador Dalin teos La persistencia de la memoria , muiston pysyys tulee väistämättömästi mieleen. Aivan kun kirnut valuisivat pehmeinä pitkin kalliota kohti edessä siintävää merta. Hiidenkirnu on pitkänlainen ränni, johon on kairautunut useampia kirnuja. Suurin lienee noin 50-60 cm halkaisijaltaan ja korkeampi reuna lähentelee metriä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hiidenkirnu on erittäin kaunis ja sen arvoa lisää ympäröivä silokallioalue ja maisema.

Retkeilyn kannalta edellä kuvaamani kohteet ovat hankalassa asemassa. Hiidenkirnu ja linnoiterakenteet olisivat senkaltaisia, että niistä soisi jokaisen kansalaisen voivan nauttia, mutta tiheä mökkiasutus, jokamiehenoikeudet sekä kotirauha estävät niiden tarkemman tutkailun. En suosittele paikalle mitään turistivirtaa, mutta jos haluaa poiketa tutustumassa kohteisiin niin ”kulkulupa” ja huomaavaisuus on vähintä mitä matkaan ainakin vaaditaan. Siksi myös tarkka sijainti jätetään tällä kertaa kertomatta.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.