Vartiosaari – koko perheen retki lumoaviin luontoseikkailuihin Helsingissä

Kuten moni saariretki, myös retki Vartiosaareen vaatii hieman vaivannäköä. Hankkiutuminen saarelle todella kannattaa, sillä lukuisat nähtävyydet lumoavat retkeilijän iästä riippumatta. Miltä kuulostavat upeat näköalakalliot, luontopolku, valtava siirtolohkare, lampaat ja metsäkirkko? Jos et entuudestaan tunne jatulintarhaa tai tapionpöytää, Vartiosaaren retki selvittää nämäkin salaisuudet.

Kohde kartalla
Näköalapaikalle on noin 1 km laiturista
Ei yleistä tulipaikkaa. Pop-up-kahvila, luonnonluomia picnic-paikkoja. Käymälät päälaiturin lähellä.
Erilaisia reittejä, kohde pääasiassa ei lastenvaunukelpoinen

Retki huvilasaarelle alkaa venekyydistä

Vartiosaari on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö, ja saarella asuu noin 20 vakituista asukasta. Helsingin kaupunki omistaa puolet alueen 57 huvilasta ja vuokraa niitä erilaisille toimijoille. Saari on kuitenkin avoin retkisaari ihan kaikille! Retkeily saaressa ei ole vain huviloiden töllistelyä, vaan ennemminkin lumoutumista luonnon helmassa. 

Sillattomalle Vartiosaarelle pääsee vain vesitse. Suomen Saaristokuljetuksen harvakseltaan kulkeva yhteysalus pysähtyy Vartiosaaressa.

  • Reittiliikenteen pysäkit ovat Hakaniemi-Herttoniemi-Laajasalo-Vartiosaari-Satamasaari-Iiluoto-Vuosaari. 
  • Aikuisen matkalippu Herttoniemestä Vartiosaareen ei maksa montaa euroa, katso lisätiedot täältä
  • Alle 4-vuotiaat matkustavat yhteysaluksella maksutta ja 4–12-vuotiaat puoleen hintaan. 

Vartiosaaren pop-up kahvila tarjoaa ilmaiset kuljetukset saarelle

Toisinaan kyyti Vartiosaareen järjestyy muutamassa minuutissa. Saarikahvilan avautuminen parantaa vierailumahdollisuuksia huimasti. Vartiosaaren pop-up kahvila kyyditsee vieraat veneellä saarelle ja takaisin aukioloaikojensa puitteissa. Psst! Varaa kahvio-ostoksia varten käteistä.

Pop-up kahvio palvelee kesällä 2019 viikonloppuisin (la–su, klo 11–17) kesäkuusta elokuuhun. Tarkista mahdolliset muutokset ja poikkeukset ennen retkeä Save Vartiosaari -sivulta

Pop-up kahvilan veneestä löytyy pelastusliivit, ja pienet rattaatkin luvataan mahduttaa kyytiin. Suosittelen nuorimmille retkeläisille silti kantorinkkaa, sillä monet retkihoukutukset löytyvät vain metsäpolkuja kulkemalla. Saarikahvilan venekuljetus lähtee Reposalmentien päässä sijaitsevasta Reposalmen laiturista. Herttoniemen metroasemalta pääsee Reposalmentielle kätevästi esimerkiksi bussilla 89. Osoitteeksi Reittioppaaseen voi laittaa Reposalmentie 2.

Vartiosaari lunastaa retkikartan lukuisat lupaukset

Kurkista ja tulosta täältä Vartiosaaren retkikartta. Me aloitimme retkemme saarikahviolta, josta ostin kartan mukaani pikkurahalla. Emme tavoitelleet rennolla retkellämme kaikkien mahdollisten poukamien kiertämistä. Näkemäni perusteella suosittelen varaamaan retkireppuun reilusti aikaa ja hyvät eväät. Saarella saa helposti kulumaan koko päivän.

Alkukahvien jälkeen hipsimme määrätietoisesti kohti huviloita ja niiden takana odottavia metsäpolkuja. Matka katkesi heti alkuunsa, kun jäimme silittelemään aitauksessa märehtineitä lempeitä lampaita. Pääsimme jatkamaan matkaa paikalle sattuneen koiranpennun pelastamana – mikä tuuri!

Vartiosaarella on menestyksekäs luontopolkuhistoria. Vuonna 2002 saaren silloinen luontopolku valittiin Suomen parhaaksi. Nyt emme varsinaisesti tähyilleet Vartiosaaren luontopolkua, vaan kuljimme metsässä ympärillemme katsellen.

Vartiosaaren nähtävyydet innostavat koko perheen luontoseikkailuihin

Vartiosaaren näköalapaikalla, Vartiokalliolla, vierailu oli toivelistallamme. Kuuma ja kuiva loppukesä näkyi puissa ja rapisi askelten alla. Vartiokallio kivikummeleineen osoittautui erinomaiseksi eväspaikaksi. Museoviraston inventointi kertoo, että kivikummeli lienee venäläisen höyryfregatin matruusien kätten jälkeä. Kummeli onkin toiminut opasteena merenkävijöille. 

Eväshetken jälkeen metsäpolku kuljetti meidät tapionpöydälle. Tapionpöytä on kuusen erikoismuoto ja kuin luotu pieneksi piiloksi. Kuusen erilaisista kasvumuodoista voit lukea Metlan julkaisusta. Erikoisia kuusia on hauska bongailla metsäretkillä, ja osa kaupungeista löytyvistä erikoismuodoista on rekisteröity luonnonmuistomerkeiksi.

Polkumme saavutti pian myös jatulintarhan. Paikalta löytynyt luontopolun viesti kertoi, että kivimuodostelman keskiosassa sai esittää toivomuksen. Päädyimme hetkeksi leijailemaan perhosina jatulintarhan äärelle.

Tunnelmallista pääpolkua seuraten tulimme sateenkaaren väreissä loistaville portaille. Portaat johdattivat meidät tonttukirkoksikin kutsuttuun metsäkirkkoon. Kirkko on epävirallisesti osa Roihuvuoren kirkkoa, ja siellä voi järjestää sopimuksesta erilaisia tilaisuuksia.

Palatessamme kohti Reposalmen laituria poikkesimme vielä yhdelle Helsingin suurimmista siirtolohkareista. Vartiosaaren suuri siirtolohkare on merkitty retkikarttaan nimellä ”Iso kivi”. Jääkauden heittämällä kivenmurikalla oli kokoa niin valtavasti, että nimitys tuntui varsin vaatimattomalta.

Vartiosaaren palvelut ja retkisäännöt

Vartiosaarella, kuten muuallakin, retkeillään roskattomasti. Saarella ei ole jätehuoltoa, joten roskat kuljetetaan roskiin mantereen puolelle. Saaressa on huussivessat, jotka löytyvät läheltä Reposalmen laituria. Koirat ovat tervetulleita saarelle kiinnipidettyinä.

Vartiosaaressa ei ole yleisiä nuotiopaikkoja. Sekä telttailu että avotulenteko saaressa on kielletty. Vartiosaaren luonto- ja eläintalliyhdistyksen pihalla (Vartiosaaren retkikartalla ”Talli”) on picnic-paikka. Tallin ympäristöön on tulossa nuorten suunnittelema perhospuutarha. Picnic-paikalla aiemmin sijainnut tulipiste on poistettu käytöstä luonnonsuojelullisista ja turvallisuussyistä. 

Grillaus ja saunominen Vartiosaaressa on kuitenkin mahdollista. Vähävaraisia tukeva ja pienimuotoista toimintaa harjoittava Aurinkoisen hymyn huvilat tarjoaa mahdollisuuden yöpyä ja viettää toiminnallista retkipäivää saaressa. Päiväretkimaksu sisältää venekuljetukset sekä sähkösaunan ja grillin käytön. Yöpyjien käytössä on myös keittiö, veneitä ja pihapelikenttiä. Mainitse pelastusliivien tarve venekyytiä varatessa. Aurinkoisen hymyn toiminnasta Vartiosaaressa saat lisätietoja sähköpostitse [email protected].

Lue lisää

Vartiosaaren tapahtumia ja uutisia voit seurata Vartiosaari-seura ry:n ylläpitämältä Vartiosaari -sivulta sekä Facebookista Save Vartiosaari -sivulta. Kurkkaa myös Helsingin kaupungin Vartiosaari -esite.

Innostavia saariretkiä!

Jutun alkuperäinen versio on julkaistu aiemmin Luontohetkiblogissa.

2 replies
    • Mira Lainiola
      Mira Lainiola says:

      Kiitos kommentista! Vartiosaari onkin upea, monen tarinan kohde. Lisävipinää kaipaavien kannattaa muistaa myös Vartiosaaripäivä. Tänä vuonna tapahtumaa vietetään 18.8.2019.
      -Mira

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.