Ukko-Koli ja Ukko-kolin luola
Ukko-Kolista ei tarvitse kiistellä. Se on Kolin korkein huippu, kansallismaisema. Sinne pääsee hyvää polkua likellä Kolin lakea sijaitsevalta Sokos Hotellilta ja Luontokeskus Ukosta. Niinpä moni, joka sanoo Kolilla käyneensä, on käynyt nimenomaan Ukko-Kolilla. Maisema on inspiroinut useita eri alojen taiteilijoitamme, joidenka töistä se on tullut tutuksi meille kaikille. Sen laella on nautittu shampanjaa keskiyönauringossa ulkomaalaisten vieraiden kanssa. Kaikkiin se on jättänyt jälkensä, myös valtaosan käymättömistä.
Juuri tästä ylivertaisesta maineestaan se on saattanut alkaa hieman kärsiä. Niinkuin itsenikin osalta oli käynyt. Olin juuri sinne nousemassa vasta ensimmäistä kertaa. Se on kuitenkin paikka, jonka nähneet ja kokeneet tietävät jotakin mitä siellä käymättövät vain arvailevat ja olettavat. Sitä minäkin mietin. Ja sitä, miten yhdellä paikalla saattaa olla sellainen voima?
Vaikka olimme tänne asti tulleet, olimme onnistuneet välttelemään tätä maisemaa kokonaista kaksi päivää. Lopulta raju ukkosmyräkkä ajoi meidät takaisin leiriimme ja sateen hälvettyä koitti aika. Valitsimme reitiksi yleiseltä parkkipaikalta alkavan polun, joka pikkuhiljaa kiertäisi laelle asti.
Päiväunien jälkeisessä tokkurassa sateeseen lähteminen ei houkuttanut, mutta ylöspäin alkoi kapuaminen. Pisarat ja edessä kulkevan Antin jäljestä sinkoilevat oksat yrittävät tehdä parhaansa herättääkseen, mutta tuloksetta.
Lakea kohti mentäessä alkoi mieli aueta maiseman kanssa käsi kädessä. Edessä aukeni Pielinen jokapuolelle. Suurta järveä sirpaloivat vain saaret, kunnes lopulta katse ylsi vastarannan sinertäviin ja utuisiin metsiin. Sateen jälkeen vaarojen rinteiltä nouseva vesihöyry teki tunnelmasta satumaisen kaukana näkyvien sateiden kanssa. Valkea kvartsiittikallio ja sen pyöreäksi kummuiksi kuluneet muodot kimalsivat jalkojen alla.
Huipulla tuuli vei lakin päästä, mutta se oli vain pieni uhraus sen rinnalla, mitä paikka antoi. Maisema kun pysäytti hengityksen ja silmien antoi lentää ja ahmia avaruutta. Aika pysähtyi. Olimme jossain, samassa paikassa ja samassa tilassa, kuin kaikki siellä vuosisatojen ja tuhansien aikana käyneet.
Vaikka aurinko ei tällä visiitillä pilkahtanutkaan se ei haitannut. Mietteliäinä ja taianomaisesti virkistyneinä lähdimme takaisin alaspäin.
Vaan eihän moinen riittänyt. Siinähän sitten kävi tietenkin sillä tavalla, että kun juuri oli jalkansa saanut taas tavallisille korkeuksille huomasi kuusen latvasta kajastuvan outoa valoa. Valon pilkahdus oli laatuan sellainen, että arvasi huipulla olevan tarjolla vielä jotain kokemisen arvoista. Siinä nuoren miehen ajatuksissa kävi vvain yksi asia: takaisin ylös.
Kolmen minuutin ajan paistoi aurinko ennen kuin takaa hiipiviä uusi sadepilvi sai sen jälleen kiinni. Märkä Ukkokolin vaalea kvartsiitti heijasti auringon säteitä, samoin kun auringon maalama vaaran rinteiltä nouseva usva. Maisema puhui ja minä olin hiljaa. Sen rinnalla voimasanatkin kuulostivat vain valjuilta kuiskauksilta. Käyntiä Kolilla on turha kenenkään enää viivyttää.
Jos maailmalla onomat nähtävyytensä, joissa jokainen niissä käyvä itsensä kuvaa tai kuvauttaa, niin Ukko-Koli on yksi niistä, joka sijaitsee kotimaassamme. Eikä se kuva kerro kuulumisesta massaturisteihin, vaan siitä, että osaa omin jaloin astella sinne, minne sydän kutsuu.
Mutta eipä tuo mykistävä näkymä ollut kaikki. Moni katsoo kauas ja ylös, vaikka alhaalla jalkojen alla ja siitä vielä syvemmällä odottaa myös jotain, josta tietäjät ovat läpi vuosisatojen voimaa ja neuvoja hakeneet. Ukko-Kolin tyvellä, sen pohjoispuolella kun sijaitsee myös luola.
Kuva: Harri Leino
Ukko-Kolin luola on viitisen metriä pitkä rako-lohkareluola. Luolan päälikivi muistuttaa karhun päätä, olisiko siitä tullut Mustarinta, Kolin vanha nimi?
Ukko-Koli on on yksi Mustarinnan kolmesta huipusta. Kahteen muuhun, Akka-Koliin ja Paha-Koliin ja niiden tarinoihin katsomme tulevissa jutuissa.
Ukko-Kolin huippu kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6999197 E 641782
Ukko-Kolin luola kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6999138 E 641848
hieno juttu. kiitos upeasta tekstistä ja kuvista.
Ukko-Kolin luola, jota itse olen nimittänyt Karhuluolaksi, on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Mitään viittaa sinne ei ole, mutta se löytyy helposti, kun Ukon huipulta kulkee Mäkrän suuntaan portaat alas ja kääntyy heti vasemmalle. Aivan pieni kääntyilevä polku johtaa paikkaan, josta alas luolalle pääsee kipuamaan.
Luolan päällä oleva Karhukivi on hienoimmillaan juuri polun suunnasta katsottuna. Voi ottaa muutaman askeleen taaksekinpäin ja ihmetellä tämän paaden komeutta.
Tämä luola on siitä erityinen että se on täysin kuiva ja korkealla. Sen edustalta avautuvat laajat näkymät yli järven, mikä luolille on harvinaista.
Oma vaikutelmani on, että tämä luola on hyvin merkittävä. Ehkä juuri täällä on pidetty yhteyttä niihin Kolin suuriin haltijoihin, jotka ovat yhdessä ilman ja mahdollisesti myös veden elementin kanssa.
Muistelen että myös Karhupaaden edessä on hyvä istumapaikka, jossa on hyvä viivähtää ja kuulostella tämän vanhan pyhän paikan tuntumia.
Ei se nyt ihan noin hengellinen kokemus ole. 🙂 Hienot maisemat kylläkin, niin kuin muillakin vaaroilla Kolin alueella. Suomesta puuttuu kaikki oikeasti korkeat maastot, ikävä kyllä. Kyl eteläiset kallioiset mäet ja itäiset ja pohjoiset vaarat ovat kyllä näkemisen arvoisia, mutta kohoavat ainoastaan 50-200m ympäroivästä maastosta. Suosittelen Herajärven kierrosta.