Päijänteen kansallispuiston upea Kelvenne

ℹ Tarkista liikennöitsijä: Luontoon.fi

Päijänteen kansallispuiston suurin saari Kelvenne oli viime kesän suunnitelluissa retkeilykohteissani. Monien asioiden summana en päässytkään vierailemaan tuolloin tuolla kauniilla saarella, jonka monet upeat hiekkarannat houkuttivat. Tänä kesänä päätin sinne lähteä, ja samalla saimme järjestettyä sinne riippumattoharrastajien tapaamisenkin.

Olen aina tykännyt olla veden lähellä retkeillessäni, varsinkin kun majoittaudun. Laineiden liplatus ja upea järvimaisema tuovat aina mieleeni tyyneyttä. Kelvenne tarjosi tällä reissulla nuo elementit ja muutakin upeaa tapahtui!

Likolahtea

Likolahtea

14 neliökilometrin kokoinen Päijänteen kansallispuisto on perustettu vuonna 1993. Kansallispuisto sijaitsee Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän alueella, Suomen toiseksi suurimman järven, Päijänteen eteläosassa.

Pääasiassa saarilla sijaitsevaan kansallispuistoon pääsee vain vesiteitse, ja varsinkin Kelvenne onkin upeine hiekkarantoineen erittäin suosittu veneily- ja retkeilykohde. Monille muillekin kansallispuiston saarille on rakennettu telttapaikkoja, laavuja ja nuotiopaikkoja.

M/S Elbatar Kirkkosalmessa

M/S Elbatar Kirkkosalmessa

Oma reissumme alkoi Padasjoen satamasta M/S Elbatar -laivalla, jolla matkasimme Kelventeen eteläkärkeen Kirkkosalmeen.

Vuonna 1984 valmistunut laiva oli toiminut alunperin Pujo 2 -nimellä Kokkolassa ja Raumalla, josta se oli tuotu Padasjoelle vuonna 2002. Reittiliikenne alkoi samantien Päijänteellä, ja reitistö on hieman muuttunut matkan varrella. Miehistöä on 3–4, ja A-oikeuksin varustetussa ikkunallisessa salongissa paikkoja on noin 50 hengelle. Kannella on myös paljon paikkoja, ja laivan takaosassa on tilaa retkeilijöiden rinkoillekin.

Kapteeni Olavi Virtanen

Kapteeni Olavi Virtanen

Laivan kapteeni Olavi Virtanen kertoi nykyisen Elbatar-nimen tulleen merimiehiltä, jotka olivat käyneet kauniilla Elban saarella Italiassa. Nimeä on myös yritetty vaihtaa, mutta omistajien pidettyä päänsä on helposti muistettava ja hieno nimi säilynyt.

Kapteeni kertoi risteilyn aikana alueen nähtävyyksistä ja historiasta. Matkan varrella hän näytti meille muun muassa Kalasääsken pesiä.

Laiva kulkee 5.7.–4.8. välisenä aikana reittiliikennettä muun muassa Padasjoen, Vääksyn, Karisalmen, Kuhmoisten ja Virmailan alueella. Reittiliikenne toimii tiistaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja kolmena lauantaina. Muina aikoina laiva toimii tilausliikenteessä.

Lisätietoa pysähdyspaikoista, hinnoista ja aikatauluista löytyy sivulta www.elbatar.fi

Kohti Kelvennettä

Kohti Kelvennettä

Suurin osa tapaamiseen tulleista saapui tiistaiaamuna kahdeksaksi Padasjoen satamaan, jossa nousimme sitten Elbatarin kyytiin. Lipun 18 euron hintaan sisältyy meno-paluu. Paluu ei ole päiväkohtainen, joten samalla lipulla pääsimme torstaina takaisin.

Aamu oli todella sateinen, mutta onneksemme ilma kirkastui hieman Kirkkosalmeen päästyämme. Laiva pysähtyi matkalla myös Kyyränlahdessa, noin puolessa välissä saarta, mutta olimme sopineet patikoivamme koko noin 9 kilometrin pituisen reitin läpi.

Meillä oli tiedossa myös saaren puuvarastojen suuri vajaus, josta myös laivan henkilökunta mainitsi ja tarjosi polttopuita mukaan. Kiitimme tarjouksesta, mutta emme ottaneet lisäkuormaa. Kaikilla oli keittimet mukana. Puita löytyi kumminkin muun muassa Nimettömästä ja Isohiedasta tarpeeksi, mutta muualla oli pääasiassa tyhjät puuvajat.

Kirkkosalmen grillikatos

Kirkkosalmen grillikatos

Kirkkosalmessa on muista poiketen katettu grillikatos, mutta kaikissa kahdeksassa paikassa on puuliiteri, kuivakäymälä ja hyvin varustettu nuotiopaikka, joissa oli yllätykseksemme muurikkapannu. Telttapaikkoja tarjoavat vain Hinttolanhiekka, Nimetön ja Isohieta. Puuvajat on varustettu kirveellä ja sahalla.

20160712_102637

Koko Kelventeen polku on pääasiassa hyvinkin helppokulkuista ja merkitty opasteilla sekä sinisillä merkeillä. Muutamia helpohkoja, mutta paikoin jyrkkiäkin nousuja sekä laskuja oli matkan varrella. Rantojen seudut olivat ainakin Kyyränlahden jälkeen hieman kivisiäkin. Sade oli myös liukastanut paikkoja jonkun verran.

Ympäröivä luonto on upeaa ja sateen jäljiltä metsän raikas tuoksu sai hymyilemään. Mustikkaa tuntui olevan saarella paljon, mutta marjoja oli aika vähän. Liekö jo suurin osa poimittu?

Reitin varrella on muitakin polkuja, jotka saattavat oikaista tai antaa lisää matkaa. Osassa puiston saaria on kuitenkin maihinnousu- ja liikkumiskielto lintujen pesimäaikana 15.4.–31.7. Karttoihin on siis hyvä tutustua myös Kelventeen osalta. Muun muassa Kirkkosalmen itäinen puoli ja saaren pohjoiskärki ovat kiellettyä aluetta.

Tauko Kyynärlahdessa

Tauko Kyyränlahdessa

Etenimme aika haipakkaa polulla, emmekä jääneet pitkään paikkoja ihastelemaan. Hinttolanhiekassa oli upea ranta, ja jollain siellä oli pieni telttasaunakin jo pystytettynä.

Kyyränlahdessa pidimme ensimmäisen tauon ja kuivatelimme hieman itseämme sadekuurojen jäljiltä.

Oikaisimme hieman täältä takaisin reitille jatkamalla rantaa pitkin kulkevaa polkua, jolloin meidän ei tarvinnut kävellä ylämäkeä.

20160712_121322

Matkamme jatkui taas nopeahkoon tahtiin ilman suurempia pysähtelyjä. Polun varrella oli todella hienoja maisemia, kun kävelimme rantojen polkuja pitkin. Nimettömän ja Koukunlahden välinen harjureitti oli upea.

Karhunkämmenessä eräs tapaamiseen kajakilla jo edellisenä päivänä tulleista tuli meitä vastaan ja tervehti iloisesti. Siitä sitten loppurykäisy kohti Isohietaa ja noin 9 kilometrin lenkki oli viimein ohi. Paikat alkoivatkin olla hieman jumissa, koska leikatun olkapääni takia en ole paljoa päässyt patikoimaan.

20160712_141204

Isohiedan ranta oli pitkä ja upea! Hiekkaranta kutsui jo uimaan, mutta purimme ensimmäiseksi riippumatot rinkoista. Ne asennettuamme pilkoimme puita ja teimme ruokaa. Hieman myöhemmin oli pakko jo päästä pesemään patikoinnin hiet pois, ja pulahdin uimaan lämpimään veteen. Voi pojat että tekikin hyvää!

Isohiedan nuotiopaikka

Isohiedan nuotiopaikka

Iltapäivä meni pääasiassa nuotiolla istuessa ja jutellessa kesän suunnitelmista. Tämä oli vasta toinen tapaaminen riippumattoharrastajilla, emmekä tunteneet toisiamme kuin FB-ryhmän keskusteluista. Paikalle saapui vielä yksi harrastaja, joka tuli iltapäivän laivalla Kirkkosalmeen ja käveli vauhdilla Isohiedalle asti.

Lähdön hetki

Lähdön hetki

Järvelle laskeutui myöhemmin vesitaso, joka ajoi rantaan luoksemme. Olimme jo ehtineet vitsailla, että tämä ei varmaan meidän tapaamiseen tullut. Kun kone sammui, avautui ovi ja lentäjä kysyikin: ”Oliko tässä se riipparimiitti?”

Tästä riittikin hetkeksi huumoria!

Hieman myöhemmin, autettuamme paikalle saapunutta majoitteen kanssa, hän kysyi, haluaako joku lähteä saunomaan lähistöllä olevalle saarelle. Eräs meistä sitten pääsikin kyytiin ja sinne häipyivät löylyttelemään palaten parin tunnin kuluttua.

Kelvenne vasemmalla, etelää kohti

Kelvenne vasemmalla, etelää kohti

Seuraavana aamuna, levättyämme kunnolla, tarjoutui minullekin tilaisuus lähteä lentämään kierros Kelventeen yllä! Tämä oli kyllä ehdottomasti parhaimpia kokemuksia elämässäni. Oli upeaa nähdä Päijännettä ja sen saaria korkealta.

Laaja Päijänne avautui pian nousun jälkeen upeana näkynä saarineen, ja meinasin melkein unohtaa ottaa kuvia. Kelvenne kiemurteli upeana allamme ja Isohiedalla muut vilkuttelivat pieninä pisteinä kun lensimme yli.

20160713_202306

Kahden päivän aikana saaren yltä kulkivat monet pienet ja isommat kuurot. Kova tuuli kertoi aika nopeasti, että pian tulee taas vettä. Paikoin koko vastaranta hävisi näkyvistä, jolloin tiesimme, että pian tulee kunnolla vettä.

Mutta isoimpien kuurojen aikana oli mukava makoilla omassa riippumatossaan lukien tai nukkuen.

DSC01069

Osa porukasta lähti kotiin jo keskiviikkona. Lähdimme saattamaan heitä Likolahteen, jossa Elbatar pysähtyy keskiviikkoisin. Matkalla näkyi runsaasti mustikkaa ja kaverini keräsi innolla sieniä, joista hän valmisti sitten kaikille illalla ruokaa. Itselläni oli mukana lettujauhoja, joten saimme hyvät jälkiruoatkin. Olipa eräällä myös mansikkahilloa!

Elbatar saapuu likolahteen

Elbatar saapuu likolahteen

Elbatar saapui ajallaan laituriin ja jäi siihen puolen tunnin ajaksi, jolloin pääsimme nauttimaan parit kylmät juomat kannen terassilla.

Laivassa oli aika hyvin ihmisiä. Moni tuleekin aamupäivän laivalla uimaan ja rentoutumaan rannoille ja lähtee iltapäivällä takaisin.

Isohieta

Isohieta

Alkoi olla jo ilta, ja keli onneksi kirkastui. Erikoista Isohiedassa tuntui olevan itikoiden vähyys saaren muihin osiin nähden. Patikoidessamme kohti määränpäätä, oli matkalla itikoita paikoin riesaksi saakka.

Ilta meni nuotiolla tarinoidessa ja antimia nauttiessa. Seuraavana aamuna olisi aikainen herätys, koska patikoisimme Kyyränlahteen, josta hyppäisimme laivan kyytiin puolilta päivin.

Nimetön

Nimetön

Heräsimme harmaaseen aamuun. Noin yhdeksän aikaan lähtiessämme saimme pienen kuuron niskaamme.

Aurinko alkoi pian paistaa ja matkalla pidimme taukoa Nimettömässä. Sateen jäljiltä vesipisarat kimmelsivät ruohikossa ja puiden lehdillä upeasti auringon valossa.

Koska meillä oli aikaa, kaverini päätti käydä pikaisesti vielä uimassa. Nimettömän pieni ranta oli upea ja mietimme, että tämäkin olisi ollut hieno paikka majoittua.

20160714_143110

Koska lähdimme aikaisemmalla laivalla pois, niin viettäisimme seuraavat kolme tuntia laivalla katsellen maisemia. Kapteeni kertoi jälleen alueen nähtävyyksistä matkustajille.

Elbatar kävi Kirkkosalmessa, josta suuntasimme Karisalmeen. Sieltä sitten Kirkkosalmen ja Kyyränlahden kautta Padasjoelle.

20160714_145810

Padasjoen sataman ojassa oli sorsaemo poikueineen ruokaa etsimässä. Paljon ihmiset kuvailivat ympärillä, eivätkä nämä näyttäneet pahemmin pelkäävän ihmisiä.

Kelvenne on upea saari ja tulen varmasti palaamaan sinne uudelleen joku kerta. Upeat rannat tarjoavat jo päiväretkelle oivan kohteen ympäri saarta. Saaren reitit ovat aika helppokulkuiset, ja matkalla on monta paikkaa, joissa voi nauttia maisemista nuotion äärellä.

Päijänteen kansallispuisto sopii erityisen hyvin veneilijöille, esimerkiksi kanootilla ja kajakilla kulkevia oli runsaasti liikkeellä.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6802957, E 417335.

Linkkejä:
Päijänteen kansallispuisto Luontoon.fi-palvelussa
VisitPäijänne
M/S Elbatarin kotisivut
KulkeeVettenHalki, tilausristeilyjä Päijänteellä

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=TgyzaDVfGwg]

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.