Valoa kaamoksen pimeyteen – tunnelmallisia ideoita pimeäretkiin!

Pimeä vuodenaika on myös erilaisten valojen vuodenaika. Ihmisen lisäksi luonto luo pimeään aikaan valotaidetta taivaalle, hankeen ja vedenpintaan. Kotisohvalta kannattaakin ehdottomasti suunnata välillä pimeäretkille tai ihan vaan kotipihalle taivasta tuijottamaan. Uskaliaimmat voivat lähteä myös vaikkapa kaamosvaelluksille. Koostimme tähän juttuun erilaisia ideoita pimeäretkiin.

Tähtibongausta kaupungissa

Valosaasteesta huolimatta myös pääkaupungissamme voi tarkkailla tähtitaivasta ja tunnistaa tähtikuvioita. Tästä jutusta saat vinkit tähtibongaukseen ja koko perheen pimeäretkeilyyn Helsingissä.

Valokuvausta harrastaville pimeällä kuvaaminen tuo uusia ulottuvuuksia. Täältä löydät vinkkejä, miten Linnunradan voi ikuistaa valokuvaan.


Glamping-retkeilyä eräkämpällä myrskylyhtyjen ja kynttilöiden valossa

Kun taivaalta sataa saavintäydeltä räntää tai muuta epämääräistä möhnää, voi tunnelmallista hyggeily-viikonloppua lähteä viettämään läheiselle eräkämpälle. Kynttilöiden ja myrskylyhtyjen valossa nautittu illallinen luo retkeen glamping-tunnelmaa.


Talviyöpyminen taivasalla

Autiotupien lisäksi monissa kansallispuistoissa on yöpymiseen soveltuvia laavuja ja merkittyjä telttailualueita, joihin voi talviaikaankin lähteä telttailemaan tai vaikkapa riippumattoilemaan. Taivasalla yöpymisessä on aivan oma tunnelmansa! Se kuuluisa miljoonan tähden hotelli sijaitsee luonnossa, esimerkiksi kansallispuistojen katveessa.


Kuutamokävelyt

Kuu saa valtansa auringolta (…) Auringolta, jolta kuu vain lainaa valoaan, sanailee Mokoma-yhtye tunnetussa kappaleessaan. Aurinko luovuttaa kaamoksen aikaan pääosaroolinsa kuulle, joka ottaa mieluusti näyttämön haltuunsa ja heijastaa kirkkaasti auringon valoa pimeyden keskelle. Kuun kautta heijastuva auringonvalo heijastuu lisäksi valkoisten hankien kautta ympäristöön valaisten sen yllättävänkin hohtavasti. Täydenkuun aikaan kannattaakin ehdottomasti suunnata kuutamokävelylle – ja mielellään mahdollisimman kauas keinovaloista. Kovilla pakkasilla kuun ympärille muodostuu myös mystinen haloilmiö, joka on yleensä tutumpi näky auringon reunuksilla.


Valokajakkimelonta

Pimeän aikaan tehdyillä yön yli retkillä monet tykkäävät valaista telttansa tunnelmallisilla koristevaloilla, mutta kajakin valaiseminen onkin harvemmin nähty ilmiö.


Revontulibongaus

Revontulet ovat luonnon luomien valotaideteosten klassikko. Internet on pullollaan erilaisia palveluita, joista voi seurata revontuliennusteita. Ennusteita tarkkailemalla ei tämä valoshow jää vahingossa välistä. Voimakkaiden aurinkomyrskyjen aikaan revontulia näkee myös eteläisessä Suomessa.


Kaamosvaellus Lapissa

Kaamoksen aikaan vaelluspäivien pituudet ovat lähes väistämättä kesäpatikoita lyhyempiä, ellei välttämättä halua vaeltaa otsalampun kanssa pimeydessä. Lyhyemmät päivämatkat tuovat iltoihin lisää aikaa autiotuvan hämyisessä tunnelmassa oleiluun, omien valotaideteosten luomiseen, tähtitaivaan katseluun tai vaikka saunomiseen, jos tuvan yhteydestä sellainen löytyy. Kaamosvaellusta suunnittelevien kannattaa huomioida monet talvi- ja pimeäretkeilyn tuomat lisävaatimukset ja -varusteet.

Koonnut: Laura Hakulinen

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.