Valaisee luolissa ja juoksupoluilla – testissä Armytek Wizard Pro -otsavalaisin

Armytek tarjosi Retkipaikan testiin Wizard Pro -otsavalaisintaan, joka ainakin paperilla näytti pystyvältä peliltä. Niinpä tartuimme mahdollisuuteen ja otimme selvää siitä, miten se lunastaa nämä lupaukset ja mihin laitteesta tositoimissa on.

Pakkauksesta kuoriutui lamppu, jonka luvattiin antavan tehokkaimmillaan 2300 lumenia valkoista valoa ja jolla on kymmenen vuoden takuu. Lampun lisäksi pakkauksesta kuoriutui 18650 mAh:n akku, magneettikiinnityksellä toimiva usb-latausjohto sekä kasattava otsanauha pään yli menevällä hihnalla.

Ensin laitoin akun paikoilleen, kiinnitin usb-johdon iPadin muuntajaan ja laitoin lautautumaan. Magneetti napsahti paikalleen jämerästi, joten esimerkiksi auton penkillä heiluessaan se pysyisi varmasti kiinni. Laturi alkoi vilkkumaan punaista sen merkiksi, että virta kulki akkuun.

Seuraava vaihe, otsaihnan kasaaminen, aiheutti hieman päänraapimista, mutta meni kuitenkin kerralla oikein. Sovittelin hihnan valmiiksi oikealle kireydelle ja jäin odottamaan iltaa, tai oikeastaan yötä, riittävä hämärä saapuu myöhään näin sydänkesänä.

Odotellessa tutkailin lamppua tarkemmin. Lampun sanotaan olevan suunniteltu kestämään. Runko on valmistettu lentokonealumiinista, ja akun kierretulppa on tiivistetty, jotta sisään ei pääse mitään tarpeetonta.

Valaisimessa ei ole katkaisinta lukuunottamatta ainuttakaan liikkuvaa osaa, siis ei johtoja, ei saranoita tai niveliä. Akkukapasiteetista huolimatta se tuntui hämmästyttävän kevyeltä, mikä varsinkin juostessa on enemmän kuin hyvä asia. Johtojen ja kaiken muun ulkonevan puuttuminen puolestaan on hyvä luolaharrastuksen kannalta.

Illan hämärryttyä oli aika siirtyä tositoimiin. Napsautin valon päälle. Terävän keilan sijaan se valaisi pehmeästi rajautuvan ison alueen, toisin kuin kahdessa aktiivisesti käyttämässäni valaisimessa, joista toisessa on mahdollista säätää valokeila hyvin teräväksi ja toisessa se on jatkuvasti sellainen. Armytek hajottaa valon tehokkaasti ympäristöön. Kauas tiirailu ja osoittaminen ei siis onnistu, mutta toisaalta niihin etsisin muutoinkin erityyppisiä tuotteita.

Pistin juoksuksi ja suuntasiin metsään. Kevyt valaisin oli tosiaan miellyttävä päässä. Se istui paikoillaan, ei tuntunut toisepuoleiselta ja oli eleetön pompuissakin. Leveä valokeila puolestaan mahdollisti kohdistamisen siten, että sekä jalkojen alle jäävä maa kaikkine epätasaisuuksineen että lähestyvä maasto olivat molemmat yhtäaikaa havainnoitavissa. Tässä oli siis tuleva kaverini polkujuoksuun. Hajoava valo sopii erinomaisesti myös luolassa mönkimiseen.

Tehotiloja lampusta löytyy kaikkiaan viisi. Perustilan saa päälle yksinkertaisesti katkaisijaa napsauttamalla. Kahdella nopealla napsautuksella se siirtyy himmeään, ja kahdella napsautuksella takaisin normaalitilaan. Kolmella nopealla aukeaa kaikkein kirkkain tehotila, ja neljällä strobo. Tehotilojen sisällä on vielä himmeä-normaali-kirkas -alatilat, jotka vaihtuvat katkaisijaa pitkään pohjassa pitämällä, paitsi strobotilassa, jossa vaihtuu välkkymisnopeus.

Hintaa mallilla on hieman alle sata euroa, ja parin viikon kokemusten perusteella se vaikuttaa antavan hyvän vastineen tuolle rahalle. Kestävyyden osalta emme ole vielä onnistuneet altistamaan sitä yhtä kevyttä luolareissua ja vesimpäriä suuremmalle rasitukselle, mutta päivitämme tätä juttua niiltä osin, jos tarvetta ilmenee.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.